Holhouksen alaiset: Seitsemän näkymää ... - Turun yliopisto

Usein mainittu esimerkki tästä on niin sanottu siltarumpupolitiikka.
Kun vaikkapa tamperelainen poliitikko lobbaa rahaa kotimaakuntansa
tien asfaltoimiseksi tai sillan rakentamiseksi, hanke ei ole automaattisesti
yhteiskunnan kokonaisedun mukainen. Poliitikon omasta näkökulmasta
siltarumpupolitiikka on kuitenkin järkevää, koska se takaa hänelle seuraavissa
vaaleissa ääniä ja ehkä jopa taloudellista tukea, puhumattakaan
siitä henkisestä voitelusta, jota paikallinen kansansuosio saa aikaan.
Myös tamperelainen äänestäjä hyötyy uudesta tiestä ja sillasta. Siksi
äänestäjäkin on täysin järjissään äänestäessään siltarumpupoliitikkoa,
vaikka hän hyvin tietäisi, että uusi tie tai silta on hiukan ylimitoitettu
verrattuna naapurikuntien vastaaviin.
Kokonaisuudessaan siis siltarumpuun käytetyt rahat voisivat olla paremmassa
käytössä muualla. Demokratia ei aina maksimoi kaikkien äänestäjien
etua, julkisen valinnan teoria lausuu.
Nyt kun voimme aavistella, että poliittinen järjestelmä osaa olla itsekäs,
seuraa luonnollinen ja erittäin mielenkiintoinen kysymys: Miten
pitkälle se on tässä itsekkyydessään valmis menemään?
”Julkisen valinnan teoria ei ole muuta kuin terveen järjen käyttöä,
vastakohtana romanssille”, kirjoittaa Leon Felkins. 2
Felkinsin ajatus on kurantti. Romantisoimme herkästi politiikan,
varsinkin vaikeina aikoina ja haluamme uskoa parasta sen vilpittömyydestä.
Ja kun rakastumme politiikkaan, tulemme
helposti demonisoineeksi ”epädemokraattiset” ja
Romantisoimme herkästi
”ahneet” yritykset.
politiikan, varsinkin vaikeina
Tällöin voittoja hamuava yritys on ilmiselvästi
ahne, mutta normivallankäytön kautta li-
aikoina, ja haluamme uskoa
parasta sen vilpittömyydestä
sää poliittista valtaa hamuava poliitikko ei. Koska
julkishallinto ei voi olla lähtökohtaisesti ahnetta, julkisen sektorin normivalvoja
– lappuliisa – kulkee edistämässä liikenneturvallisuutta, kun
taas samaa työtä tekevä yksityisen sektorin pysäköinninvalvoja on liikkeellä
ahneuden ja voitontavoittelun nimissä.
Charles Murray esittää kiinnostavan ajatusleikin. Oletetaan, että lentoyhtiöt
saisivat luvan perustaa rinnakkaisen, kaupallisen lennonvalvontajärjestelmän.
Oletetaan edelleen, että ne lentoyhtiöt, joihin luotat eniten,
siirtyvät uuden ”kaupallisen” lennonvalvonnan piiriin, mutta ne,
jotka sinua eniten huolestuttavat, jäisivät valtion lennonvalvonnan piiriin.
Näissä oloissa, Murray kysyy, kumpaan luottaisit enemmän? 3
Toisin sanoen: Kummalla on enemmän hävittävää, jos tapahtuisi
onnettomuus ja sen taustalta paljastuisi huolimattomuus tai piittaamattomuus
– lentoyhtiöiden yhteisellä toimijalla vai julkisen sektorin lennonjohtojärjestelmällä?
Jälkimmäinen kärsisi tietenkin arvovaltatappion,
ensin mainitulle se voisi merkitä uskottavuuden lisäksi koko liiketoiminnan
loppua. Yksityinen ei ole tietenkään automaattisesti parempi tai vir-
25