Holhouksen alaiset: Seitsemän näkymää ... - Turun yliopisto

EU:n lainsäädäntöprosessin erityinen haastavuus on sen monipolvisuus
ja eri suuntaan vetävien intressien lukuisuus. Ongelman voi tiivistää
esimerkiksi näin: Neuvostossa 27 jäsenmaata varjelee omien ylivertaisten
säädöstensä parhaita puolia prosessissa, joka johtaa väistämättä epätarkoituksenmukaisiin
kompromisseihin. Parlamentissa taas on 754 jäsentä,
joiden tehtävänä ja tavoitteena on parantaa komission ehdotuksia. Parlamentin
astuessa näyttämölle vaikutusten arviointi on harvoin tähtiroolissa.
Yhteenveto: Punainen lanka katkeilee
Säädösvalmisteluaparaatit näyttävät suorastaan yllättävän loogisilta ja dynaamisilta.
Voiko näissä systeemeissä olla jotain vikaa vai ei?
Kerrataan vielä: Suomalaisessa järjestelmässä ei ole aukkoja. Ohjeistus
on uutta ja relevanttia. Hallitus on sitoutunut edeltäjiensä tavoin toteuttamaan
paremman sääntelyn toimenpiteitä, erityisesti arvioimaan sääntelyvaihtoehtoja
vaikutuksineen entistä perusteellisemmin.
Kaikesta huolimatta systeemi pettää usein, liian usein. Siihen ei ole
yhtä ainoata syytä. Joitakin sellaisia piirteitä voidaan kuitenkin tunnistaa,
joilla on merkitystä asiassa.
Suomen kohdalla yksi keskeinen ongelma on poliittinen. Paremman
sääntelyn edistäminen ja luotettavien vaikutusarviointien uskottava juurruttaminen
elimelliseksi osaksi lainvalmistelua ei ole poliittisesti riittävän
kiinnostavaa. Miksi ponnistella, jos palkintoa ei tule?
Toinen suomalaisen järjestelmän ongelma on poliittis-rakenteellinen.
Ministeriöt ovat erittäin itsenäisiä säädösvalmistelussa. Hallitus ei pysty
johtamaan tai halua johtaa ministeriöiden säädösvalmistelua, mistä seuraa
siiloutumista. Tällaisissa olosuhteissa horisontaalisia kehittämishankkeita,
kuten vaikutusarvioinnin parantamista, on vaikea saada potkittua
eteenpäin, vaikka poliittista kiinnostusta olisikin.
EU:n järjestelmä vaikuttaa ensi silmäyksellä vielä rautaisemmalta kuin
Suomen. Onhan vaikutusarvioinneilla näkyvä ja erityinen asema valmistelun
tärkeillä alkuhetkillä. Käytännössä systeemiä vaivaavat osaksi samat
ongelmat kuin suomalaista valmistelua.
Komission pääosastot ja komissaarit tekevät omaa politiikkaansa. Valmisteluprosessit
pannaan helposti palvelemaan keskenään ristiriitaisia tarkoituksia,
mutta komissaarien kollegiaalinen lojaalius pitää. Omat hankkeet
on helpompi saada eteenpäin, jos ei haitata toisten tekemisiä.
EU:lla on myös omintakeisia ongelmia, joita Suomella ei ole riesanaan.
Neuvosto- ja parlamenttivaiheissa asiat polarisoituvat joskus täydellisesti.
Alun perin hyvätkin ehdotukset jauhautuvat tunnistamattomiksi
tässä 27 jäsenmaan ja 754 parlamentin jäsenen kilpailussa muutosehdotusten
määrästä.
Kuinka kukaan voi esimerkiksi ajatella, että julkisia hankintoja koskeva
direktiiviesitys paranee, kun parlamentissa tehdään siihen 3 000
65