Holhouksen alaiset: Seitsemän näkymää ... - Turun yliopisto

Sääteleminen ei ole ilmaista. Se maksaa byrokratiana, mutta se
tuottaa yrityksille ja veronmaksajille kustannuksia esimerkiksi
työnä, joka jää tekemättä.
Mietimme aivan liian harvoin tätä kysymystä, ja se on sinänsä aika
erikoista. Kun säädetään esimerkiksi vanhuspalvelulakia, laskemme kustannuksia
ja arvioimme erilaisten vaihtoehtojen hintaa. Mutta sääntelytoimien
kustannuksia ei yleensä oteta huomioon.
Kustannusten arviointi on tietysti asiana vähän vaikea. Missään laboratoriossa
ei voida testata miten olisi käynyt, jos säätelyä jätettäisiin
tekemättä. Ei ole rinnakkaistodellisuutta, ja vaihtoehtoisia kustannuksia
on aina vaikea laskea.
Suomalaiset ovat olleet ylpeitä siitä, että ovat omatoimisia ja
aikaansaavia ihmisiä. Kansalaisyhteiskunta on kuitenkin sotien
jälkeisenä aikana luovuttanut hoitamiaan tehtäviä koko ajan entistä
kattavammin julkisen sektorin hoitoon.
Tämä suunta ei voi enää jatkua. Eräissä suhteissa olemme menneet
liian pitkälle, ja tämä näkyy ennen kaikkea kunnissa. Suomen kuntien
tehtävät ovat laajempia kuin missään muualla maailmassa. Taisi olla
professori Arto Haveri joka luonnehti kerran,
Ensimmäisenä todennäköisesti
lintsataan niistä normeista, jotka
ovat kaikkein heikoimmille
kaikkein tärkeimpiä
että Suomen kunnat ovat ”pysyvässä ylilastissa”.
Olen hänen kanssaan samaa mieltä.
Huoltosuhteen muutos uhkaa aiheuttaa
kriisiytymisen, joka koskettaa ensiksi ja laajimmin
kuntia. Julkiset menot joihin ikääntyminen
vaikuttaa, ovat ensi sijassa kuntien menoja. Siellä näkyy se, että
on menty liian pitkälle.
Jatkossa tulemme jossain vaiheessa tilanteeseen, jossa yritämme ylläpitää
kasvavaa lainsäädäntöä, mutta samalla havaitaan, että kaikkia normeja
on mahdoton noudattaa. Esimerkiksi lastensuojelukeskustelun yhteydessä
on tullut ilmi, että monet kunnat eivät noudata lastensuojelulakia. On
erilaisia määräaikoja ja vastaavia normeja, joita ei noudateta. Useimmiten
asia jää kuitenkin siihen.
Ensimmäisenä todennäköisesti lintsataan niistä normeista, jotka ovat
kaikkein heikoimmille kaikkein tärkeimpiä. Ajatellaan vaikka lastensuojelua.
Lapsilla on vähiten ääntä, ja julkinen meteli nousee vain silloin,
kun ilmenee tällaisia katastrofaalisia tapauksia, joista olemme viime päivinä
lukeneet lehdistä. 2
Jatkuvaa yhteiskunnan tuki- ja apumekanismia pidetään luonnollisena.
Se ei olekaan enää poikkeusjärjestely vaan tukijärjestelmien
on rullattava koko ajan, jotta asiat olisivat ”normaalilla”
tolalla. Joskus kuulee väitettävän, että suomalaisten suhde
sosiaalitukien kaltaiseen yhteiskunnan apuun on arkipäiväisty-
35