Holhouksen alaiset: Seitsemän näkymää ... - Turun yliopisto

Tanssikin oli pahasta
Olipa kerran aika, jona tanssia pidettiin kansakunnan kohtalonkysymyksenä.
Ruotsissa nimittäin. Sillä välin kun Suomi 1940-luvulla taisteli
kansakuntana olemassaolostaan oikeassa sodassa 3 , ruotsalaiset olivat huolissaan
”tanssilavakurjuudesta”.
”Mitä enemmän julkista nykytanssia, sitä syvemmälle vajoaa kansakuntamme
maine”, raivosi tohtori Nils Frykman Nässjöstä. ”Tanssi on
mittava sosiaalinen ongelma”, arveli pastori John Hedlund. Hän laati
taistelukirjoituksia, joiden nimiä olivat esimerkiksi ”Taistoon viihdeteollisuutta
vastaan” ja ”Hälytysmerkkejä”, ja hyökkäsi niissä tanssia, elokuvia
ja nuortenlehtiä vastaan.
Ongelma yhdisti sen ajan asiantuntijoita ja auktoriteetteja. Vuonna
1942 tehdyssä Kansan moraali ja huvielämä -kyselytutkimuksessa 74 prosenttia
papeista piti nuorten tilaa kehnona, holtittomana ja epävakaana.
Yhdeksän kymmenestä piti kieltoja tärkeimpänä parannuskeinona. Yhdeksän
kymmenestä lääkäristä katsoi, että nykyaikainen huvielämä vahingoitti
nuorison moraalia. 80 prosenttia suositteli
tervehdyttämistä tai sensuuria. 4
Mediat vahvistavat paniikkia Nyt 70 vuotta myöhemmin näemme selvästi,
että ”tanssilavakurjuutta” vastaan hyökkää-
raportoimalla valikoidusti hätkähdyttävistä
”tosiasioista”
misessä oli kyse klassisesta moraalipaniikista eli
hysteerisen liioitellusta reaktiosta oikeastaan varsin harmittomiin, tavallisesti
nuoria koskeviin ilmiöihin.
Moraalipaniikin käsitteen keksineen brittiläisen sosiologin Stanley Cohenin
mielestä moraalipaniikkia lietsovat ”moraaliyrittäjät”, kuten toimittajat,
arkkipiispat tai poliitikot. He löytävät kauhistelunsa kohteiksi ”kansanvihollisia”
eli jonkin kulttuurimuodon, ilmiön tai lääkkeen – tanssin,
pelin, alkoholin, teatterin, rockmusiikin, romaanin tai tietokonepelin.
Mediat vahvistavat paniikkia raportoimalla valikoidusti hätkähdyttävistä
”tosiasioista” ja kytkemällä niihin usein värittyneitä nimiä, kuten
”tanssilavakurjuus” tai ”videoväkivalta”. 5
Kukaan ei nykyään kauhistele tanssivia nuoria. Jazzmusiikki, jota pidettiin
aikoinaan suorastaan vaarallisena, saa nykyään kulttuuritukea.
Niinpä niin. Vaikka edellä kuvattu moraalipaniikki tuntuu vieraalta, nykyisestäkin
keskustelusta voi tunnistaa samantapaisia käsityksiä ja argumentointitapoja.
Tanssia pidettiin tuolloin porttina rikoksiin. Sen väitettiin yllyttävän
tappeluihin ja houkuttelevan varkauksiin, jotta saataisiin rahaa ulkoelämään.
Ruotsin eduskunta ruoti tanssia ja viihdealaa 1940-luvulla osana
nuorisorikollisuutta koskevaa selvitystä. 6
Tanssia kuvattiin jo itsessään päihdyttäväksi 7 , ja siitä puhuttiin klassisin
väärinkäytön käsittein. Ensimmäinen vastentahtoinen kokeilu johdattaa
tanssijan uuteen toveripiiriin ja ajaa hänet noidankehään, jossa
vain uusi tanssi-ilta ”voi tehdä hänestä taas ihmisen”. 8
72