Kansalaisjärjestötoiminnan ytimessä - Kansalaisareena
Kansalaisjärjestötoiminnan ytimessä - Kansalaisareena
Kansalaisjärjestötoiminnan ytimessä - Kansalaisareena
You also want an ePaper? Increase the reach of your titles
YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.
yhteensä 1 022 kappaletta. Moni koki auttamisen korostuneen toiminnassa, toiminnan

edetessä. Toisaalta samalla moni koki yllättyneensäkin siitä, miten antoisaa

toiminta on. Useissa vastauksissa käsiteltiin myös omia elämäntilanteen

muutoksia. Toisaalta oli myös vastaajia, jotka kokivat motivaationsa pysyneen

verraten samanlaisena:

Motivaatio on pysynyt melko samanlaisena, mutta alkuinnostuksen polte on

muuttunut enemmän pitkäkestoista, tasaista jatkuvuutta hakevaksi.

Moni vastaaja myös nosti esille sen tekijän, että vapaaehtoistoimintaa tarvitaan

koko ajan enemmän ja enemmän heidän kokemuksensa mukaan. Tämän koetaan

sekä lisäävän motivaatiota että toisaalta tuovan työhön mahdollista turhautumaa.

Seuraavaan on koottu motivaation muutosta kuvaavia lainauksia:

Elämäntilanne on muuttunut eikä samalle toiminnalle enää olisi niin suurta

tarvetta. On silti hienoa edelle kuulua johonkin ja olla myös mukana auttamassa

uusia mukaan tulijoita. Omassa ryhmässä voi vastuutaan ja toimintoja

vaihtaa tai muokata omien tarpeiden ja kiinnostusten mukaan.

Tukitoiminnassa 15 vuotta mukana oleminen on varmasti vaikuttanut motivaatioihin.

Alussa taisi motivaation pohjalla olla kysymyksessä pelkkä mielenkiinto

uutta asiaa kohtaan. Kun asia ei enää ollut uutta, itse toiminta on

antanut uutta näkökulmaa ja motivaatiot näkökulman laajetessa on muuttunut

aina enemmän omasta itsestä ja itsekkäistä motivaatioista epäitsekkäämpään

suuntaan.

Alun aika itsekeskeinen lähtökohta on muuttunut: saamani palaute on antanut

minulle uskoa ja voimia niin että huomaan omien antamisresurssien

kasvaneen ja siten motivaatio on kääntynyt enemmän siihen että myös jaan

omastani alkua enemmän.

Todella paljon muuttunut. Olen oppinut ihmisistä ja ihmisten ongelmista,

samalla tutustunut lisää uusiin ihmisiin. Oikein hyvää oppia ja tuntemusta.

Samalla tietää ja oppii itsestään ja kyvyistään ja luonteestaan.

Kuten näistä lainauksistakin käy ilmi, muutos motivaatiossa oli aineistossa kokonaisuudessaan

useimmiten myönteiseen suuntaan: esimerkiksi pitkän kaaren

mielekäs sitoutuminen tai toisaalta oman elämäntilanteen vaihteluiden huomioiminen.

Mutta aina muutos ei ollut myönteinen:

Motivaationi on muuttunut paljon, valitettavasti huonompaan suuntaan.

Syynä on omien ja muidenkin voimavarojen heikentyminen: vain muutama

kantaa sitä vapaaehtoistyön taakkaa, joka pitäisi pystyä jakamaan muidenkin

kesken. Kuitenkin, maasta se pienikin ponnistaa, eli jostain saa aina

voimaa, ja irtikään ei oikein pääse. Omaan jaksamiseen voi kuitenkin vaikuttaa:

tehtävien jako ja omien vastuiden noudattaminen on tärkeää, jokainen

kun kantaa kortensa kekoon, niin kaikki voivat hyvin.

153