Julkaisu: Esiselvitys hyvinvointi-indikaattoreista - Sitra

Sitran selvityksiä 3216ja tietokoneesta on viime vuosikymmenen aikana tullut hyödykkeitä, joita ilman onvaikea toimia yhteiskunnan osana, esimerkiksi hakea töitä. Näin myös sosiaalisensyrjäytymisen riski on kasvaa. Koska tuloerojen kasvu vaikuttaa hyvinvointiin sekäsubjektiivisesti että objektiivisesti, on tuloerot huomioitava myös hyvinvoinnin mittaamisessa.Yksityiseen kulutukseen perustuvissa hyvinvoinnin mittareissa yksityistäkulutusta painotetaankin näiden vaikutusten huomioimiseksi tulonjakoindeksillä(yleensä Gini-indeksi).Myös Easterlinin paradoksin kumoavia tutkimuksia löytyy. Esimerkiksi Stevenson jaWolfers (2008) analysoivat laajalla, vuosikymmeniä kattavalla, aineistolla eri maidensubjektiivisen hyvinvoinnin ja asukasta kohden lasketun BKT:n yhteyttä. He eivätlöytäneet todisteita ns. saturaatiopisteestä, jonka jälkeen rikkaammilla koettu onnellisuusei nousisi tulotason myötä. Stevenson ja Wolfers tulivat siihen tulokseen, ettäabsoluuttisella tulotasolla on selkeä rooli ja suhteellisella tulotasolla huomattavastivähäisempi merkitys onnellisuuden määrääjänä.2.3 Erilaiset hyvinvoinnin mittaritHistorian saatossa hyvinvointia on tarkasteltu pääasiallisesti utilitaristisesti, yleisenhyödyn kannalta, mutta nykyään hyvinvointi nähdään pikemminkin moniulotteisena,eri tekijöistä koostuvana ilmiönä. Mahdollisia hyvinvoinnin komponentteja ja osatekijöitäon eritelty ja niiden perusteella on laadittu erilaisia mittareita. Hyvinvointiaon tarkasteltu joko ihmisen tarpeiden tai resurssien (käytettävissä olevien voimavarojen)kautta. Nykyään hyvinvointia lähestytään yhä useammin subjektiivisesta,kokemukseen perustuvasta, näkökulmasta. 1970-luvulla pinnalla oli hyvinvoinnintaloustiede, joka toi mukanaan useita hyvinvoinnin ja onnellisuuden mittareita.Sen myötä myös syntyi Bhutanin kuninkaan 1960-luvulla esittämä Gross NationalHappiness (GNH, bruttokansanonnellisuus), joka vuonna 1971 asetettiin Bhutanissavirallisesti maksimoinnin kohteeksi ja kansalaisten hyvinvoinnin kuvaajaksi bruttokansantuotteensijaan. Yksi ensimmäisistä yrityksistä korjata BKT:tta paremmaksihyvinvoinnin mittariksi oli Nordhausin ja Tobinin vuonna 1972 artikkelissaan IsGrowth Obsolete? esittämä Measure of Economic Welfare (MEW). Sen lähtökohtanaoli taloustieteessä tuttu ajatus siitä, että ihmiset saavat hyvinvointia kuluttamistaanhyödykkeistä. Koska bruttokansantulo (BKTL) on tuotannon eikä kulutuksenmittari, luokittelivat Nordhaus ja Tobin ensin BKTL:n kulutukseen, investointeihinja välituotantoon, ja ottivat MEW:in pohjaksi kulutuksen. Kulutuksen tuottamaahyötyä Nordhaus ja Tobin korjasivat kotityön, vapaa-ajan ja kestokulutushyödykkeidenhyödyille sekä urbanisoitumisen haitoille arvioiduilla taloudellisilla arvoilla. Hemyös vähensivät kulutuksen tuomasta hyvinvoinnista joitakin kulutuseriä, joiden hekatsovat olevan ennemmin ”valitettavia välttämättömyyksiä” kuin todellista lisäystähyvinvointiin. Tällaisina he pitivät esimerkiksi maanpuolustuksen ja työmatkojenkustannuksia. (Rättö, 2008.)Moniin myöhemmin esitettyihin hyvinvoinnin mittareihin verrattuna huomionarvoistaon, ettei ympäristökysymyksiä juurikaan huomioitu MEW:issä, vaan mukana olivatvain urbanisoitumisen aiheuttamat haitat. Ympäristöasiat saivat merkitystä Zolotasinvuonna 1981 esittämässä, suuresti MEW:iä muistuttavassa Index on Economic Aspectsof Welfare:ssa (EAW). EAW oli myös ensimmäinen mittari, johon sisältyi arvioluonnonvarojen kulumisen kustannuksista. Koska sekä MEW että EAW olivat rahassaarvotettuja mittareita, niiden vertaaminen BKT:een oli kohtuullisen yksinkertaista.