16.07.2015 Views

to get the file - Sosiaalikollega

to get the file - Sosiaalikollega

to get the file - Sosiaalikollega

SHOW MORE
SHOW LESS

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

159Odotetut vaikutukset (ka 3,4)5433,23,8 3,6 3,5 3,33,93,22,7210Kuvio 4.19 Odotettujen vaikutusten arviointiKuviosta 4.19 voidaan nähdä, että korkeimman keskiarvon saa osaamisen vahvistuminen (ka. 3,9).Tämä ei ole yllättävää, sillä hankkeen aikana panostettiin todella paljon resursseja uusien työvälineidenkäyttöönottoon sekä palveluprosessien kehittämiseen liittyviin koulutuksiin. Oikea-aikaisessatuessa lapselle ja perheelle on edelleen kehitettävää, samoin yhteistyön mallintamisessa ja uusientyömenetelmien käyttöönotossa. Kahden hankevuoden jälkeen on selvää, että kovin radikaalejamuutoksia ei ole voitu saada aikaan asiakkaiden elämäntilanteissa niin, että esimerkiksi korjaavan lastensuojeluntarpeessa olisi tapahtunut selkeää pienenemistä.4.4.6 Merkitykselliset muutoksetVastaajat saivat kirjoittaa avovastauksiin arviotaan hankeaikana tapahtuneista merkityksellisimmistämuutoksista omassa työssään, työyksikkönsä työskentelyssä sekä palvelurakenteessa. Omassa työssäja työotteessa nähtiin tapahtuneen ajattelutavan muutoksen. Sitä osattiin katsoa laaja-alaisemmin jakriittisemmin. Työtä tehtiin innostuneemmin ja tietoisemmin. Moniammatilliset ja monitoimijaisettyötavat olivat juurtuneet tai juurtumassa osaksi omaa työotetta. Kasvunkumppanuuden vahvistuminenoli saanut aikaan vanhempien osallisuuden merkityksen korostumista ja lisääntymistä omassatyössä.Muutamista vastauksista voidaan päätellä, että muutokset ovat vielä prosessissa. Muutosvastarintaaon luonnollisesti sekä kehittämistyön eriaikaisuutta siitä innostumisessa. Toisaalta hankkeen tavoitteidenrajautuminen varhaiskasvatusikäisiin on tuonut hankkeen painopistettä lähemmäksi ehkä juuripäivähoidon ja neuvolan työntekijöitä kuin muita lapsiperhepalveluita tai varsinaista lastensuojelutyötä.Hankkeessahan on korostettu varhaisen tuen viemistä lapsen luonnollisiin kasvuympäristöihin.Työyksikkötasolla merkitykselliseksi muodostunut muutos kiteytyy uskallukseksi arvioida omaa työtäja muuttaa totuttuja työtapoja. Tiimityö ja vuoropuhelu ovat lisääntyneet sekä kyky hyödyntää moniammatillisuutta.Muutama vastaaja mainitsee myös kehittämistyön tuloksena syntyneiden oman työn ja työyhteisönkäyttöön kehitettyjen työvälineiden kuten erilaisten lomakkeiden, oppaiden ja asiakirjojen merkityksenkoko työyhteisön työskentelylle. Joissain vastauksissa todetaan, että kehittämistyö ei ole vieläsaanut aikaan mitään muutoksia omassa työyhteisössä, vaan prosessit ovat vielä kesken.

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!