16.07.2015 Views

to get the file - Sosiaalikollega

to get the file - Sosiaalikollega

to get the file - Sosiaalikollega

SHOW MORE
SHOW LESS

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

46rusteella odotettiin lomakkeiden määrän olevan useita tuhansia yhden kuukauden aikana. Edellisenaineiston perusteella olimme arvioineet sosiaalitoimistossa asioivan n. 5–7 % kuntalaisista. Muutamankunnan osalta lomakkeita on palautettu vielä toukokuun jälkeenkin, mutta ne eivät ole ehtineetmukaan ensimmäiseen analyysikierrokseen. Elo-syyskuussa toteutetun kuntakierroksen aikana kävimyös ilmi, että muutamilla työntekijöillä oli välitallennettuja tai paperille täytettyjä lomakkeita, joitahe eivät olleet vielä jostain syystä lähettäneet eteenpäin. Syyskuussa tiedonkeruu toteutettiin samallalomakkeella myös Keski-Pohjanmaalla kahdeksan kunnan voimin. Keski-Pohjanmaan aineisto tallentuiomaan tietokantaansa, mutta on yhdistettävissä Lapin ja Kuusamon yhteiseen aineistoon.Aineiston analyysi ja siitä tehtävät johtopäätökset vaativat aina myös tiedon tuottajien ja käyttäjienkanssa suoritettavaa yhteistä tulkintaa. Pelkät numerot eivät kerro, mistä numeroiden takana olevassailmiössä on kysymys. Alueelliset erityispiirteet huomioivan tulkinnan varmistamiseksi tutkimuksenkoordinoijat ovat käyneet elo-syyskuussa lähes kaikissa tiedonkeruuseen osallistuneissakunnissa keskustelemassa työntekijöiden kanssa alustavan analyysin tuloksista. Kuntakäynnit palvelevatmyös tiedontuottamiseen ja vaikuttavuuden arviointiin liittyvän motivaation ylläpitämistä. Numeroidentulkinnan lisäksi kunnissa on keskusteltu tiedonkeruun jatkamisesta ja kartoitettu käytäntöihinliittyviä paikallisia tutkimustarpeita.Aineiston vähäisen määrän lisäksi aineisto on vahvasti painottunut toimeentulotukityöhön. Aineistostayli 40 % on etuuskäsittelijöiden tuottamaa ja lähes 65 % täytetyistä lomakkeista koskee toimeentuloturva-asiakkaita.Sosiaalityö ja erityisesti lastensuojelun sosiaalityö jäävät tässä aineistossavalitettavan marginaaliseen asemaan. Lisäksi näyttää siltä, että sosiaalityöntekijätkin täyttivät lomakkeitahelpommin toimeentulotukiasiakaistaan kuin varsinaisista sosiaalityön asiakkaistaan.Tiedonkeruun ensisijaisena tavoitteena on ollut tehdä näkyväksi sosiaalialan työn vaikuttavia elementtejä.Toisaalta tavoitteena on ollut myös tuottaa kuntien välistä vertailutietoa. Eri kuntien tuottamatieto näyttää kuitenkin tässä vaiheessa muodostuvan erilaisista asiakasryhmistä, joten vertailuaon vaikea tehdä. Myös aineiston kuntakohtainen pienuus asettaa suuria rajoitteita vertailuasetelmienmuodostamiselle. Aineiston tuottamat ja sieltä esiin nousevat tulokset ovat vain yksi osa PaKaste-hankkeessa toteutettua vaikuttavuuden arvioinnin osuutta. Tässä vaiheessa aineiston tuottamia tuloksiamerkittävämpänä tuloksena voidaan pitää sähköisen lomakkeen kehittämistä ja käyttöönottoayhteisen tiedon tuottamisen sekä myös asiakastyön välineenä. Tiedon tuottamisen näkökulmasta nyton saatu käyttöön lomake, jolla kaikki kunnat keräävät tietoa samoilla muuttujilla. Aineiston karttuessatämä mahdollistaa myös erilaisten vertailujen tekemisen. Asiakkaiden tunnistetietojen käyttäminenmahdollistaa työprosessien ja asiakkaiden tilanteiden pitkäaikaisen seurannan. Tämä tokiedellyttää, että tiedontuotantoa päästään jatkamaan vähintään tutkimusluvissa määritellyn kauden elivuoden 2015 loppuun saakka.Lomaketta suunniteltaessa ehdottomana tavoitteena oli myös sen sisällöllinen käytettävyys asiakastyönvälineenä. Aineiston alustaviin tuloksiin liittyvien kuntakäyntien yhteydessä on saatu arvokastatietoa lomakkeen käytettävyydestä. On selvää, ettei lomake sovellu käytettäväksi kaikissa asiakastilanteissaja asiakas- sekä työskentelysuhteen jatkuvuuden turvaaminen on aina asetettava etusijallesuhteessa tiedon tuottamiseen. Toisaalta lomakkeen käytettävyydestä on ehkä hieman ristiriitaisiakinkäsityksiä. Osa työntekijöistä on esimerkiksi sitä mieltä, ettei lomake sovellu käytettäväkasi lastentai nuorten kanssa. Toisille lomake on kuitenkin ollut luonteva työskentelyn väline esimerkiksijuuri 13–17-vuotiaiden nuorten kanssa. Myös lastensuojelun perhetyössä lomaketta on onnistuttukäyttämään osana omaa työtä. Lomakkeen kysymysten ja teemojen avulla työntekijän ja asiakkaanvälille on parhaimmillaan syntynyt uutta tietoa tuottavaa keskustelua vaikeistakin asioista, mikä avaamyös uusia työskentelyn mahdollisuuksia. Eräs aineiston ongelmakohta erityisesti tiedon tuottamisennäkökulmasta on se, että työntekijöille ja asiakkaille tarkoitettuihin yhteisiin kysymyksiin ontyöntekijöiden vastauksia huomattavasti enemmän kuin asiakkaiden vastauksia. Tämä asettaa rajoituksiakäyttää aineistoa työntekijän ja asiakkaan erilaisten kokemusten tai näkemysten merkityksenhahmottamisessa.

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!