16.07.2015 Views

to get the file - Sosiaalikollega

to get the file - Sosiaalikollega

to get the file - Sosiaalikollega

SHOW MORE
SHOW LESS

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

99kerrotaan, mitä hankkeessa tavoitellaan ja siten saadaan aikaan yhteisymmärrystä muutoksen tarpeellisuudesta.Tieto on edellytys osallistumiseen ja vaikuttamiseen. Ennen kaikkea avoin ja rehellinenviestintä synnyttää luottamusta toimijoiden kesken, mikä on edellytys rakentavalle yhteistyölle.Viestinnän varmistamiseksi ja vastuiden selkeyttämiseksi hankkeelle laadittiin viestintäsuunnitelma,joka hyväksyttiin ohjausryhmässä marraskuussa 2009.Hankkeen alussa laadittiin lehdistötiedote, joka lähetettiin kaikkiin keskipohjalaisiin lehtiin. Joulukuussa2009 saatiin vielä radio Keskipohjanmaahan yksi uutisjuttu. Hankkeen aikana alueella ilmestyvissäsanomalehdissä, Keski-Pohjanmaassa ja Kokkola-lehdessä on ollut muutamia juttuja Nuppuhankkeenajankohtaisista asioista, kuten neuvolan perheohjaajasta, perhekeskustoiminnan aloittamisesta,perhekahvilasta jne. Syksyllä 2010 saatiin Yle-keskipohjanmaan kautta juttu tv:n alueuutisiin janettiin.Maakunnan seitsemän kunnan alueella ilmestyvien Lestijokilaakso ja Perhonjokilaakso -lehtien kanssasovittiin juttusarjasta, jossa esiteltiin muutaman kuukauden välein joku perheiden palveluihin kuuluvatehtävä ja työntekijä. Tekemällä työntekijöiden työtä tunnetuksi, voidaan palveluihin hakeutumisenkynnystä madaltaa.Hankkeen aikana laadittiin yhteensä kuusi henkilöstötiedotetta, jotka lähetettiin sähköpostitse laajallajakelulla Kokkolan kaupungin ja peruspalveluliikelaitos Kiurun lapsiperheiden kanssa työtä tekevillesekä yhteistyökumppaneille.Hankkeella toimii ”kummeina” muutamia vaikutusvaltaisia poliitikkoja, joiden kautta voidaan varmistaatiedon kulkua hankkeen ja päätöksenteon välillä.Vanhempainryhmä on perustanut yhteisöpalvelut Facebookiin oman ”Kokkolalaisten perheiden parhaaksi”– ryhmän, jossa on mukana noin 100 perhettä. Vanhempainryhmä on ollut muutoinkin aktiivisestimukana hankkeen eri toiminnoissa.Kokkolan kaupungissa ja peruspalveluliikelaitos Kiurun alueella koottiin Lapsiperheiden erityispalvelujenpalveluopas, johon koottiin lapsiperheiden käyttämät julkiset ja järjestöjen tuottamat erityispalvelut.Oppaan tarkoituksena on helpottaa yhteistyötä eri toimijoiden kesken sekä ohjeistaa myös vanhempiapalvelujen käytössä. Opasta on saatavilla sekä paperisena oppaana että nettiversiona. 58Hankkeelle on tehty omat verkkosivut. 59 Sivuille pääsee myös Kokkolan kaupungin perusturvan jaPeruspalveluliikelaitos Kiurun sivuilta linkin kautta. Sivuille kootaan ajankohtaista tietoa hankkeenetenemisestä.3.1.5 Hankkeen koulutusNuppu-hanke järjesti Pohjois-Suomen Kaste-hankkeen toisen työntekijätapaamisen joulukuussa2009. Samaan yhteyteen järjestettiin Keski-Pohjanmaan hankkeen aloitustilaisuus alueen toimijoilleavoimena koulutusiltapäivänä teemalla ”Yhteistä voimaa kehittämiseen”. Koulutusiltapäivään osallistuiyhteensä 60 alueen työntekijää ja 19 sosionomiopiskelijaa, jotka osallistuivat tapahtuman järjestämiseen.Nuppu-hankkeen työntekijät ovat esitelleet hankkeen sisältöjä, tavoitteita ja käytäntöjä erilaisissasosiaali- ja terveydenhuollon sisäisissä koulutustapahtumissa ja vanhempainilloissa sekä alueen kouluissakoulun työntekijöille ja vanhemmille. Hankkeen alussa tehtiin henkilöstölle koulutustarvekar-58 https://www.kokkola.fi/perusturva/fi_FI/etusivu/ jahttp://www.jyta.fi/uploads/lapsiperheiden_erityispalvelut_opas.pdf59 http://www.sosiaalikollega.fi/kaste/keski‐pohjanmaa

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!