16.07.2015 Views

to get the file - Sosiaalikollega

to get the file - Sosiaalikollega

to get the file - Sosiaalikollega

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

36Kaikkea toimintaa tarkasteltiin terveyseronäkökulmasta. Terveyseronäkökulma otetaan lähtökohdaksimyös PaKaste II:n toimintaa suunniteltaessa ja toimintaa kohdennettaessa.Asiakkaiden osallisuuden huomioiminen on lisääntynyt hankkeen aikana sosiaalityön kehittämisosionasiakaskehittäjätoiminnan ja motivoivien menetelmien käytön myötä. Esimerkiksi Motiv-tupakoimattomuuden tukemisessa asiakkaat olivat suunnittelemassa koko toimintaa. Asiakasnäkökulmaalisätään PaKaste II:n terveyden edistämisen toiminnassa niin, että se on automaattisesti toiminnanlähtökohta.Saamelaisten terveyden edistämistä käsittelevän session saanti pohjoismaiseen kansanterveyskonferenssiin,joka pidettiin Turussa elokuussa 2011, oli merkittävä asia. Sessiossa oli alustajat kaikistapohjoismaista ja kielenä oli saamen kieli, joka tulkattiin englanniksi. Session seurauksena saatiin sovittuamonia jatkotoimenpiteitä. Seuraava pohjoismainen kansanterveyskonferenssi pidetään vuonna2014 Norjassa ja siellä luvattiin yhtenä teemana käsitellä alkuperäiskansojen asioita. THL:n kanssasovittiin jatkotyöskentelystä siten, että THL:n edustajat vierailevat saamelaiskäräjillä loppuvuodesta2011 ja THL lupasi kutsua koolle saamelaisedustajat Suomesta, Ruotsista ja Norjasta keskustelemaansiitä, mitä saamelasiasiassa voitaisiin tehdä konkreettisesti yhdessä. Myös session eri maidenedustajat sopivat keskenään konkreettisesta yhteistyön jatkamisesta. Lisäksi konferenssissa olleetaustralialaiset sosiaalityöntekijät olivat kiinnostuneita yhteistyöstä ja kokemusten jaosta ja he löysivätmonia yhtymäkohtia heidän tekemäänsä yhteistyöhön alkuperäiskansojen parissa.Suun terveyden edistäminen oli aiheena kahdella työskentelyjaksolla. Suun terveys pidetään mielessämyös PaKaste II:ssa, niin että saadaan suun terveydenhuoltoa ja muita hyvinvoinnin edistämisen toimijoitaenemmän yhteistyöhön keskenään.1.1.3 Perusterveydenhuollon ja terveyden edistämisen yhteiset kehittämistehtävätTaulukko 1.9 Yhteisten kehittämistehtävien sisältöKehittämistehtäväToiminta• Skitsofreniapotilaiden somaattisenhoidon kehittäminen• Seutukunnallinen konsultaatiokoulutus• Perusterveydenhuollon yksikötsairaanhoitopiireihin• Osallistuttu yhteistyökokouksiin Lapin sairaanhoitopiirinja Tervein mielin Lapissa -hankkeen kanssa• Järjestetty kolme konsultaatiokoulutustilaisuutta (Enontekiö,Kolari, Pello) yhteistyössä Luoteis-Lapin kuntien,Lapin sairaanhoitopiirin ja Tervein mielin Lapissa-hankkeen kanssa• Tehty suunnitelmaluonnos Lapin ja Länsi-Pohjan sairaanhoitopiireilleKuntien välistä osaamisen kehittämistä pilotoitiin Seutukunnallisen konsultaatiokoulutuksen avulla.Tavoitteena oli auttaa kuntia moniongelmaisten asiakastapausten hoitamisessa hyödyntämällä asiantuntijoitaja toisten kuntien käytänteitä. Seutukunnallisessa konsultaatiokoulutuksessa käytettiin työvälineenävideoneuvotteluyhteyksiä osallistumisen helpottamiseksi. Tilaisuuden järjestäjien näkökulmastaseutukunnallisten konsultaatiotilaisuuksien järjestäminen oli työlästä ja monimutkaista. Uudentoimintatavan markkinointi oli vaikeaa ja kunnista oli vaikea saada case -tapauksia. Tiedottaminenhankkeen ja kuntien välillä sekä kuntien sisällä ontui. Mutta lähes kaikki tilaisuuksiin osallistuneetkokivat saaneensa hyötyä ja uusia ideoita omaan työhönsä. Erityisen hyvänä pidettiin, että asioita olikäsittelemässä usean kunnan edustajia, joka laajensi näkökulmaa asiaan. Lisäksi tilaisuudet helpottivatkuntien työntekijöiden yhteydenpitoa toisiinsa. Etäyhteydet mahdollistivat tilaisuuksiin osallistumiseneikä etäyhteyksien koettu mitenkään vaikeuttavan keskusteluun osallistumista. Palautteen perusteellakonsultaatiotilaisuuksia tulee kehittää ja jatkaa.

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!