Passivoiko työttömyysturva (pdf) - Mol.fi

päästä uudelleen järjestelmän piiriin on hänelle niin arvokas. (”Entitlement effect”, ks. Holmlund 1998,
Holmlund 2002).
Kotimaisista etsintäteoreettisista tutkimuksista on syytä mainita Pekka Singon (2001) mallinnus, jossa on
otettu edellä mainitut etsintäteorian keskeiset elementit huomioon. Työsuhteen syntyminen edellyttää työn-
hakijalta panostusta, josta syntyy kustannuksia (vapaa-ajan menetys ym.). Kustannukset kasvavat ponnistuk-
sia eli etsintäintensiteettiä lisätessä. Voidaan olettaa, että mitä intensiivisemmin työtä haetaan, sitä todennä-
köisemmin sitä myös löytyy. Tälle oletukselle löytyy jonkin verran myös empiiristä pohjaa, joskin aktiivisen
työnhaun rooli työllistymisen selittäjänä on selvästikin hyvin rajallinen (Virjo ja Aho 2001).
Singon mukaan tilanteensa taloudellisesti optimoiva työnhakija mitoittaa ponnistelunsa siten, että niiden
rajakustannus vastaa sitä rajahyötyä, joka työllistymisen todennäköisyyden kasvusta seuraa. Etuuksien me-
nettäminen työllistyessä pyrkii laskemaan työllistymisestä saatavaa rajahyötyä. Näin ollen turva laskee etsin-
täintensiteettiä ja johtaa korkeampaan tasapainotyöttömyyteen. Tämä perustulos pätee kuitenkin vain silloin,
kun turvan kestolla ei ole takarajaa. Suomen ansioturvan kyseessä ollen tilanne on monimutkaisempi, sillä
uusi työsuhde (ja työssäoloehdon täyttäminen) sisältää myös option uuteen työttömyysturvakauteen. Johtopäätös
on, että optimaalinen etsintäintensiteetti kasvaa työttömyyden pitkittyessä: toisin sanoen ansioturva
laskee lyhyen aikaa työttömänä olleiden ja nostaa pitkään työttömänä olleiden etsintäintensiteettiä. Nostava
vaikutus näkyy jo ennakointina jonkin verran ennen päivärahakauden päättymistä.
Singon simulointien mukaan turvan porrastaminen siten, että se olisi aluksi nykyistä korkeampi ja sen jälkeen
asteittain laskeva, johtaisi etsintäintensiteetin kohoamiseen tai ainakin säilymiseen ennallaan työttömyyden
pituudesta riippumatta. Näin ollen sen voisi olettaa vaikuttavan työllisyyteen positiivisesti. Etsintäintensiteettiä
ja turvan porrastusta koskevissa tuloksissa on joitakin selviä puutteita. Niistä vakavin on ehkä
se, että mitenkään ei oteta huomioon työllistymistodennäköisyyttä. Ei riitä, että oletetaan sen lisääntyvän jos
töitä haetaan innokkaammin. Useinhan näyttää olevan niin päin, että koettu työllistymisen todennäköisyys
vaikuttaa työnhakuaktiivisuuteen (Virjo ja Aho 2001).
Vaikkei edes otettaisi huomioon sitä, että ihmiset välillä toimivat taloudellisesti ottaen irrationaalisesti, on
huomioitava, että he minimoivat riskejään. Näin ollen, vaikka työllistymisen rajahyöty työttömyyden alussa
olisikin pienempi kuin myöhemmin, niin etsintäintensiteetti on (emt.) silloin suurin. Tämä johtunee osittain
valikoitumisesta ja osittain siitä, että halutaan pois riskialttiista tilasta mahdollisimman pian. Silloin ei ole
varaa jättää työpaikkaa hyväksymättä ajatellen, että ”laskelmieni mukaan kuukauden päästä rajahyöty olisi
suurempi”: kuukauden päästä paikkaa ei välttämättä ole tarjolla.
Holmlund (2002) esittää etsintäteoriaan joitakin keskeisiä huomautuksia: mikäli työtä ei etsitäkään satunnaisilta
uusilta työnantajilta, vaan irtisanomiset ovat laajalti ”tilapäisiä” siinä mielessä, että palataan entisen
työnantajan leipiin, ovat etsintäteorian oletukset harhaisia. Näyttäisi siltä, että työttömät Suomessakin laajasti
työllistyvät takaisin aiemmille työnantajilleen (Aho ym. 2003a, Aho ym. 2005). Erikssonin ym. (2002) mu-
9