CP-vammaisen aikuisen hyvinvointi, toimintakyky ja ... - Invalidiliitto.fi

oli tapahtunut pääasiassa alle 35-vuotiaana.Tässä tutkimuksessa 45-vuotiaista tai sitä vanhemmistaCP-vammaisista ihmisistä 70 %:llakävelykyky oli heikentynyt. Ruotsalaistutkimuksessa(Andersson & Mattsson 2001) 221 CPvammaisestaaikuisesta (20–58 vuotta) 20 olilopettanut kävelemisen ja heistä 17 oli menettänytkykynsä kävellä ennen 35-vuoden ikää.Vaikka osalla CP-vammaisista ihmisistä liikkumiskykysaattaa heiketä melko varhaisessavaiheessa, osalla kyky liikkua säilyy kuitenkinhyvänä. Seurantatutkimuksissa CP-vammaistenaikuisten aikuisiän hyvän liikkumiskyvyn ontodettu usein säilyvän pitkälle tulevaisuuteen.Esimerkiksi Dayn ja hänen tutkimusryhmänsä(2007) tutkimuksessa 76 % niistä CP-vammaisistaihmisistä, jotka 25-vuotiaana (N = 5 721)kykenivät kävelemään ja lisäksi liikkumaan portaissahyvin, olivat säilyttäneet tämän taitonsavielä 15 vuotta myöhemminkin. Vastaavasti ne25-vuotiaat, jotka tarvitsivat tukea porraskävelyssä,olivat todennäköisemmin menettäneetkyvyn liikkua portaissa 15 vuotta myöhemmin.Tutkimuksen mukaan 25 ikävuoden jälkeen liikkumiskyvynedistyminen on epätodennäköistäja sen heikentyminen on todennäköisempää.Syitä CP-vammaisen aikuisen liikkumiskyvynheikentymiselle on useita. Norjalaistutkimuksessa(Jahnsen ym. 2004b) 18–72 -vuotiaatCP-vammaiset aikuiset (N = 406) raportoivatliikkumiskyvyn heikentymisen taustalla oleviksisyiksi kivun, uupumuksen ja fyysisen harjoittelunpuutteen. Heikentyminen kuvattiin lisääntyvinätasapaino-ongelmina (63 %), vähentyneenälihasvoimana (42 %), vähentyneenä kestävyytenä(61 %) ja oireiden yhdistelminä, jotkaaiheuttivat kävelyn hidastumista, kävelymatkanlyhentymistä ja lisääntynyttä tuen tai pyörätuolinkäyttämisen tarvetta. Ruotsalaistutkimuksessa(Andersson & Mattsson 2001) 20–58 –vuotiaatCP-vammaiset aikuiset (N = 221) kokivat kävelykykynsäheikentymisen syiksi polviongelmat,lisääntyneen spastisuuden, tasapaino-ongelmatja fyysisen harjoittelun puutteen.Kokemukset kävelykyvyn menettämisestä ovatyksilöllisiä. Bottosin ja hänen tutkimusryhmänsä(2001) tutkimuksessa 11 CP-vammaista aikuistaoli menettänyt kävelykykynsä. Seitsemän aikuisistakoki tilanteen hyvin turhauttavana, muttakuitenkin he kokivat kävelykyvyn saavuttamiseenja ylläpitämiseen käytetyn energian olleenehdottomasti sen arvoista, riippumatta käytetynenergian määrästä. Kaksi tutkittavista ei kokenutkävelykyvyn menettämisen aiheuttamaa turhautumistaniin suurena, koska joko kävelykyvynsäilyttämiseksi käytetyt ponnistelut olivat heistäliian suuret tai kävelyyn liittyvä selkäkipu oli liiankovaa. Kaksi tutkittavista kertoi pikku hiljaasopeutuneensa kävelykykynsä menettämiseenymmärtäessään itsenäisyytensä pysyvän melkosamantasoisena apuvälineiden avulla. (Bottosym. 2001.)Suunniteltaessa hoito- ja kuntoutusohjelmiaCP-vammaisille aikuisille sekä jo ikääntyneilleCP-vammaisille ihmisille, tulee arvioida kävelykyvynmerkitystä yksilölle yleensäkin, koskasuuri osa itsenäisen kävelykyvyn saavuttaneistaCP-vammaisista menettää tämän kykynsäjossain elämänkaaren vaiheessa. Yksilön itsenäisyysei voi riippua ainoastaan itsenäisestäkävelykyvystä. Pyörätuolin käyttämistä ja itsenäistäkävelemistä pidetään edelleenkin toisensapoissulkevina ja vastakohtaisina liikkumiskeinoina,vaikka niiden vuoroittainen käyttäminenpäivittäisessä liikkumisessa saattaisimahdollistaa itsenäisen kävelykyvyn säilymisenpidempään. Esimerkiksi Bottosin tutkimusryhmineen(2001) tekemässä tutkimuksessa osanivelkivun vuoksi kävelykykynsä menettäneistäCP-vammaisista aikuisista koki, että pyörätuolinja jatkuvan, mutta rajoitetun itsenäisen kävelynyhteensovittaminen olisi saattanut mahdollistaakävelykyvyn säilymisen pidemmälle tulevaisuuteenja siten myös suuremman itsenäisyydenasteen pidempään.29