Hyvinvointivaltion moderneja klassikoita - Diakonia ...

120
työuran huomioiminen lisäsi tulonsiirtoa valkokaulustyöläisiltä perinteiselle
työväestölle, joiden palkkakehitys ei toimihenkilöiden tapaan useinkaan
ole nousujohteinen. Toiseksi esimerkiksi vanhempainvapaiden ottaminen
mukaan eläkkeen laskentaan oli tulonsiirto työelämässä olevilta kotiäideille
ja -isille. Samaan suuntaan vaikutti jo aiemmin tehty lyhyiden työsuhteiden
mukaan ottaminen työeläkevakuutuksen piiriin. Tässä yhteydessä on
kuitenkin syytä muistaa, että Suomessa varsinkin työeläke on alusta alkaen
perustunut yksilön vastuullistamiselle oman työuran vaikutuksesta eläketurvaan:
järjestelmä on ”varsin läpinäkyvä, jos läpinäkyvyydellä tarkoitetaan
maksujen ja etuuksien vastaavuutta” (Julkunen 2001, 225). Työeläke
mielletään vanhuuden varalle siirrettynä itse ansaittuna palkkana.
Kaiken kaikkiaan sosiaalivakuutuksen vakuutusluonne maksuihin perustuvana
järjestelmänä lienee joka tapauksessa vahvistunut, jos ajatellaan
koko 1990-luvun laman jälkeistä aikaa. Erityisesti eläkepolitiikassa on alettu
tuoda esiin vakuutusmaksujen hyötyjä suhteessa verorahoitteisuuteen.
Esimerkiksi ajatusta työeläkkeestä itse ansaittuna etuutena lisättiin selvästi
vuonna 1993, kun palkansaajien vakuutusmaksu otettiin käyttöön työnantajien
maksun rinnalle. Samaan aikaan otettiin käyttöön myös palkansaajien
työttömyysvakuutusmaksu.
Ansioiden vakuuttamisen korostuessa verorahoitteisen ja ei-tarveharkintaisen
kansanvakuutuksen asema on puolestaan heikentynyt (ks. Julkunen
2001, 217–221). Esimerkiksi kansaneläkkeen universalistinen kansanvakuutusluonne
murtui merkittävästi 1990-luvulla, kun kansaneläkkeen pohjaosa
poistettiin vuonna 1996 työeläkettä saavilta ja kun kansaneläkkeen suuruus
sidottiin Suomessa asuttuun aikaan perustuvaksi. Samaan suuntaan veivät
myös sairausvakuutuksen vähimmäispäivärahan ehtojen tiukentaminen
vuonna 1996 sekä aktivointitoimenpiteitä edellyttävän ja tarveharkintaisen
työmarkkinatuen erottaminen työhistoriaan pohjautuvasta työttömyysvakuutuksesta
(eli ansio- ja peruspäivärahasta) vuonna 1994.
Universaalin kansanvakuutuksen oikeudellis-sopimuksellinen vakuutusluonne
on siis hämärtynyt ja kaventunut. Tämä kehityskulku on osa
Kuivalaisen ja Niemelän (2010) kuvaamaa laajempaa poliittista muutosta,
jossa aiemmasta universalismin painottamisesta on jossain määrin siirrytty
kohdistettua köyhäinhoitoa suosivaan selektivismiin. Viime vuosina
suunta ei ole muuttunut, vaikka työttömyysturvan kohdalla on tapahtunut
jonkinlainen käänne takaisinpäin: sosiaaliturvan uudistamista pohtinut