Hyvinvointivaltion moderneja klassikoita - Diakonia ...

Hyvinvointivaltio voidaan jakaa sosiaalipolitiikkaan, tukirakenteisiin ja
tuotannontekijämarkkinoihin. Sosiaalipolitiikan käsitettä on määritelty
lukuisilla eri tavoilla (kuvio 2). Perinteisissä määritelmissä, jotka olivat tavanomaisia
aina 1970-luvun lopulle saakka, painotettiin sosioekonomisten
ryhmien tai luokkien välisen vastakkainasettelun lieventämistä ja hyvinvoinnin
takaamista kaikille väestöryhmille. Tavanomaista oli tarkastella
sosiaalipolitiikkaa varsin laajana käsitteenä, johon sisältyivät kaikki suhteellisten
erojen supistamiseen tähtäävät toimenpiteet. Eräissä tulkinnoissa
painotettiin huono-osaisuuden ja sosiaalipolitiikan välisiä kytkentöjä hyvinkin
pitkissä aikajänteissä, toisissa puolestaan nivottiin sosiaalipolitiikka
teollistumisen ja modernisoitumisen aiheuttamiin haasteisiin (vrt. irvailu
”sosiaalipolitiikasta kapitalismin rasvarina”).
Sittemmin sosiaalipolitiikan määritelmissä on painotettu sopeutumista
yhteiskunnallisen rakennemuutoksen seurauksiin ja sosiaalisten riskien hallintaa.
Yleisesti ottaen sosiaalipolitiikalla tarkoitetaan resursseja kohdentavia
järjestelmiä, joiden tavoitteena on vähentää sosiaalisten riskien vaikutusta
kotitalouksien hyvinvointiin (resursseihin ja turvallisuuteen) resurssien uudelleenjaon
ja yhteiskunnallisen sääntelyn avulla. Sosiaaliset riskit voidaan
häkittää (caging) riskikohtaisilla hallintajärjestelmillä. Riskinhallintajärjestelmä
muodostuu kaikista niistä toimenpiteistä, joilla kyseiseen riskiin
vastataan julkisen vallan toimesta. Esimerkiksi työttömyydestä aiheutuvaan
riskiin vastataan ansiosidonnaisilla työttömyyskorvauksilla, työttömyysturvan
peruspäivärahalla, työmarkkinatuella, irtisanomisrahalla, koulutus-,
kuntoutus- ja työllistämistoimenpiteillä, työttömille suunnatuilla työmatkakustannusten
vähennyksillä sekä työnhakua sääntelevillä ilmoittautumismenettelyllä
ja karenssijärjestelmällä; samaan järjestelmään kuuluvat myös
tietyin ehdoin työmarkkinoiden toimintaperiaatteet. (Saari 2001b.)
Suomessa on käytössä kymmenen vakiintunutta sosiaalipoliittista riskinhallintajärjestelmää.
Niistä vanhimpia ja kattavimpia ovat lapsuuteen,
vanhuuteen ja sairauteen liittyvät, ei-työllisen väestön riskinhallintajärjestelmät.
Nämä rakentuivat pala palalta 1970-luvun alkuvuosiin mennessä.
Toisen aallon muodostavat työikäiseen väestöön kytkeytyvät riskinhallintajärjestelmät,
joiden ytimessä ovat työttömyys, asuminen, opiskelu sekä
työ- ja perhe-elämän yhteensovittaminen. Näiden rakentamisen aika sijoittuu
1970- ja 1980-luvuille. Nämä riskit kytkeytyvät elinkeinorakenteen
muutokseen, muuttoliikkeeseen ja kaupungistumiseen. Uusia kolmannen
31