Hyvinvointivaltion moderneja klassikoita - Diakonia ...

186
naisten kansainvälisesti verrattain varhaisena palkkatyöläistymisenä (esim.
Anttonen & Sipilä 2000). Tästä syystä mieselättäjyyden malli on toteutunut
Suomessa lähinnä vain ylemmässä keskiluokassa ja harvoissa arvostetuissa
työläisammateissa, esimerkiksi paperi- ja metalliteollisuuden aloilla.
Myöskään tilastollinen tarkastelu ei anna vankkaa tukea naisille tyypillisten
työelämänjoustojen leviämiselle miesten keskuuteen. Esimerkiksi osa-aikatyötä
tekevien miesten osuus työvoimasta ei ole merkittävästi noussut niin
että ero naisiin olisi toden teolla kavantunut (Tilastokeskus 2011d).
Naisten esimerkillisyyteen työmarkkinoilla on katsottu liittyvän Castellsilla
myös ajatus työmarkkinoiden tasa-arvoistumisesta (esim. Julkunen,
Nätti & Anttila 2004, 150–151). Tämä näkemys on yhdistetty osaksi ajatuskulkua,
jonka mukaan miehet imevät työmarkkinoilla vaikutteita juuri
naisten joustavista työnteon muodoista. Tasa-arvoistumiskeskustelun tekee
erikoiseksi se, että Castellsin piirtämä kuva verkostoyhteiskunnista ja
niiden työmarkkinoista on yleisesti ottaen kahtia jakava ja eriarvoistava.
Tähän viittaa esimerkiksi jako ydintyövoimaan ja korvattavaan työvoimaan
(Castells 2000a, 295). Työmarkkinoiden naisellistumisessa lienee siis
kyse enemmänkin työelämänverkostojen rakenteellisesta tarpeesta lisätä
joustavuutta kuin tasa-arvoistumisesta. Joustavuuden lisäämispuheessakin
korostuu Castellsin tapa tarkastella verkoston ja yksilön välistä suhdetta
nimenomaan verkostoista käsin. Yksilöiden on mukauduttava työelämän
verkostojen vaatimuksiin lisäämällä joustavuuttaan.
Kolmas työmarkkinoiden suuri muutos liittyy työvoiman alueelliseen uusjakoon.
Työvoima pakkautuu kaupunkeihin ja kasvukeskuksiin, jotka toimivat
useiden merkittävien verkostojen solmukohtina. Työmarkkinoiden
muutoksista juuri työvoiman alueellinen uusjako näyttää istuvan saumattomimmin
suomalaisen tietoyhteiskunnan kehityskulkuun. Vuosituhannen
vaihteessa tehty tutkimus osoitti, että tietotyöntekijät keskittyvät vahvasti
Oulun seudun, Tampereen seudun ja pääkaupunkiseudun muodostamille
kasvualueille (Blom, Melin & Pyöriä 2001). Tutkija Pekka Myrskylän
(2012,17) tuore selvitys osoittaa, että työmarkkinnat ovat keskittyneet vuodesta
1990 vuoteen 2009. Tällä aikavälillä kymmenen suurimman työssäkäyntiseutukunnan
osuus kaikista työpaikoista on kohonnut 58:sta lähes
64 prosenttiin.
Työelämän joustavuuteen on kiinnitetty huomioita kansallisissa työ- ja
sosiaalipoliittisissa linjauksissa koko valitun tarkasteluajanjakson ajan.