Hyvinvointivaltion moderneja klassikoita - Diakonia ...

Taulukossa 1 on verrattu Giddensin vuoden 2001 asettamaa agendaa
Eurooppa-neuvoston linjauksiin vuosilta 1991–2008. Eurooppa-neuvosto
on Euroopan unionin jäsenvaltioiden valtionpäämiesten kokous, joka kokoontuu
yleensä maalis-, kesä-, loka- ja joulukuussa. Lissabonin sopimukseen
(2010) saakka EY-oikeudellisesti kyse oli epävirallisesta kulloisenkin
puheenjohtajuusmaahan kokoontuvasta kokouksesta, mutta EU-poliittisen
vallankäytön kannalta se on ollut unionin tärkein elin, jonka linjauksilla on
ollut voimakkaasti jatkotoimintaa suuntaava vaikutus.
Keväisin maaliskuussa pidettävä Eurooppa-neuvosto keskittyy talous-,
kasvu-, ympäristö- ja sosiaalipoliittisiin teemoihin. Taulukko 1:n linjaukset
perustuvat noihin maaliskuun kokousten päätelmiin. Tulokset ovat
varsin selkeitä. 1990-luku oli yhteiskuntapoliittisesti aktivoitumisen aikaa.
Kansalaisyhteiskunnan merkitystä korostettiin toistuvasti muun muassa
Maastrichtin (1993) ja Amsterdamin (1999) sopimuksiin lisätyissä pöytäkirjoissa
– osin koska se oli enenevässä määrin jäämässä markkinoiden ja
valtion puristuksiin yleishyödyllisyyden käsitteestä käydyn kädenväännön
seurauksena. 2000-luvun alussa painopiste oli ”rakenteellisissa uudistuksissa”,
jotka korostivat kasvua ja työllisyyttä lisääviä politiikkoja. Tavoitteeseen
pyrittiin sovittamalla yhteen talous- ja sosiaalipolitiikkoja: sittemmin
tätä argumentaatiota on kuultu vähemmän painokkaasti. (Saari 2008.)
Vuodesta 2005 unionin politiikoissa korostui poliittisen apatian vähentäminen
ensin Ranskan ja Alankomaiden (2005) ja sitten Irlannin (2007)
EU:n perustamissopimuksen uudistamiselle kielteisten kansanäänestysten
jälkeen. Sama koskee rikollisuutta ja ennen kaikkea korruptiota, josta
on tullut yhteinen eurooppalainen ongelma vuoden 2004 laajentumisen
jälkeen: erityisen haasteellisia olivat Romania ja Bulgaria, joiden julkiset
hallinnot ovat varsin korruptoituneita eurooppalaisessa vertailussa. Kysymykset
valtion paremmasta sääntelykyvystä ja vastuullisesta kapitalismista
olivat merkityksellisiä 1996–1997, kun pohdittiin kansainvälisten työnormien
asemaa Maailman kauppajärjestö (WTO) -neuvotteluissa. Seuraavan
kerran nousi politiikan asialistoille vasta globaalin taantuman (2008)
paljastaessa rahamarkkinoiden sääntelemättömyydestä aiheutuneet epäsäännöllisyydet.
Ympäristöpolitiikan merkitys korostui ensin Ruotsin puheenjohtajuuskaudella
(2001) valmistauduttaessa Johannesburgissa 2002
pidettyyn maailmankonferenssiin ja sitten uudestaan vuodesta 2007 eteenpäin
valmistauduttaessa päästöjä koskevan Kioton sopimuksen jatkoneu-
159