Hyvinvointivaltion moderneja klassikoita - Diakonia ...

jakavilla ja automaattisesti vakauttavilla (kuten työttömyysturva) järjestelmillä.
1990-luvun jälkeisen ajanjakson osalta väite kuitenkin vaikuttaa perustellulta,
joskaan kyse ei ole trendinomaisesta muutoksesta. 1990-luku oli
valuuttamyrskyjen ja keinottelun aikaa. Kuluvan vuosituhannen alkuvuosina
tapahtuneet globaalien rahamarkkinoiden jaksottaiset epätasapainotilat
on sen sijaan pystytty ratkomaan keskuspankkien yhteisten toimenpiteiden
avulla jopa siinä määrin, että Kansainvälisellä valuuttarahastolla (IMF) oli
vuoteen 2007 saakka vaikeuksia löytää asiakkaita. Syksyllä 2008 alkanut
globaalin talouden murros osoittaa, että julkisen vallan toimenpiteillä voi
olla huomattava vaikutus markkinoiden vakauttamiselle ja luottamuksen
palauttamiselle, mutta niiden mahdollisuudet talouden palauttamiseksi
kasvu-uralle ovat rajalliset.
Toinen selitys epävarmuudelle on Baumanin mukaan yleismaailmallinen
sääntelyn purkaminen, joka johtaa markkinoiden ”sokeaan ylivaltaan”, jota
vastaan ei voi juurikaan suojautua. Erityisen vakava asia on pääoman ja
rahoituksen ylivalta kaikkien muiden ”vapauksien” kustannuksella, mikä
johtaa Baumanin mukaan kaikkien turvaverkkojen repimiseen (Bauman
2001, 84; vrt. Bauman 2005a, 19). Bauman ei analysoi turvaverkkojen rikkirepimiseen
johtavia mekanismeja, mutta selvästikin jatkuva epävarmuus
ja muutos vaikuttavat rahoittamiseen, hallintoon ja etuuksien ja palvelujen
käyttöön tämänsuuntaisesti. Taustatekijänä on pääoman ja työväestön välisen
riippuvuuden purkautuminen pääoman globalisoituessa, jolloin työväestö
menetti kytkennän tiettyyn pääoman omistajaan: kun aikaisemmin
”pääoma” istui tehtaan kulmahuoneessa, 2000-luvun alussa omistaja voi
olla eläkekassa toisella puolella maailmaa, jonka yhteys yritykseen välittyy
kvartaalitalouden rakenteiden kautta. Toisaalta vertailevien tutkimusten
valossa usein esitetty väite markkinoiden ja ”turvaverkkojen” yhteensopimattomuudesta
on kuitenkin sitkeähenkinen myytti vailla empiiristä perustaa.
Tämän voi osoittaa monilla eri tavoilla (esim. Andersen ym. 2007).
Kolmanneksi markkinakeskeisen kuluttajahenkisyyden voimistuminen
johtaa ihmisten välisten suhteiden luonteen muuttumiseen niin, että nekin
heijastelevat aikaisempaa voimakkaammin markkinoiden periaatteita.
Näemme sekä itsemme että toisemme siis enemmän kuluttajina kuin
kanssaihmisinä tai kansalaisina. Tämän väitteen todentaminen on varsin
hankalaa, mikä tekee siitä luonteeltaan hyvin aikalaisdiagnostiseen lähestymistapaan
sopivan. Joka tapauksessa jos ihmisiltä kysytään, mikä heille on
229