Hyvinvointivaltion moderneja klassikoita - Diakonia ...

Verkosto hyvinvointivaltion sosiaalisena rakenteena
Verkosto on informaatioajalle tyypillisin sosiaalinen rakenne. Verkostot
koostuvat toisiinsa kytköksissä olevista osatekijöistä, solmuista (nodes), jotka
määrittyvät sen mukaan, mistä verkostosta kulloinkin on kysymys (yksilöiksi,
yrityksiksi, valtioiksi tms.). Verkostot ovat myös itseorganisoituvia;
ne muokkaavat rakennettaan poistamalla turhia solmuja ja lisäämällä uusia
tarpeen mukaan. Se mikä solmu kuhunkin verkostoon päätyy, määräytyy
Castellsin mukaan solmun itseensä sisällyttämän ja verkostolle merkityksellisen
informaation määrästä. Vain verkoston toiminnalle merkitykselliset
solmut säilyvät verkostossa. Sosiaalisella rakenteella Castells viittaa laajasti
ihmisten välisiin ja organisoimiin tuotanto-, kulutus-, kokemus- ja valtasuhdejärjestyksiin,
informaatioajalla taas aikakauden teknologiavälitteisyyteen.
Korostaakseen uusien teknologioiden merkitystä hän puhuu mieluummin
informationaalisesta kuin tieto- tai informaatioyhteiskunnasta.
(Castells 2000a; 2000c.)
Sosiaalipolitiikan näkökulmasta Castellsin verkostokäsitettä voidaan lukea
monella eri tavalla. Kenties yksi luontevimmista on nähdä yksilöillä olevan
tarve vakiinnuttaa paikka merkityksellisissä verkostoissa. Syrjäytyminen merkitsee
putoamista pois verkostoista, jotka ovat yksilön sosiaalisen, taloudellisen
ja henkisen tasapainon kannalta keskeisiä. Taloudellisen syrjäytymisen
kannalta merkittäviä verkostoja ovat työelämänverkostot. Niiden avulla turvataan
taloudellinen toimeentulo. Sosiaaliset verkostot näyttäytyvät puolestaan
kriittisinä sosiaalisen syrjäytymisen kannalta. Samasta näkökulmasta
tarkastellen hyvinvointivaltion tehtävä näyttäytyy yksilön aseman turvaajana
globaaleissa verkostoissa. Sosiaaliturvan- ja palveluiden kautta hyvinvointivaltio
tukee yksilöiden pysymistä mukana verkostojen toiminnassa ja resursoi
heitä verkostoiden (minimi)vaatimuksia vastaaviksi.
Hyvinvointivaltiotutkimuksessa verkoston käsite on perinteisesti yhdistetty
puheeseen yhteiskunnan turvaverkoista ja niiden kattavuudesta.
Turvaverkkojen kattavuus ja tiiviys on kuitenkin aika-ajoin pyritty kyseenalaistamaan
viittaamalla esimerkiksi asunnottomuuden, köyhyyden
ja tuloerojen lisääntymiseen. Useat tutkimukset (Kosonen 1998; Uusitalo
1998) osoittavat, että tulonjako pysyi 1990-luvun alkupuolella suunnilleen
ennallaan, vaikka väestön tulotaso aleni. Laman aikana tulonsiirtojen uudelleen
jakava vaikutus voimistui, mikä vähensi työttömyyden ja muiden so-
176