Hyvinvointivaltion moderneja klassikoita - Diakonia ...

mista, niukkuus, ristiriidat ja sopeuttamisprosessit jatkuvat. Taloudellisesti
piiritettyjen, kypsien hyvinvointivaltioiden reformiagendalle ja uuden politiikan
prioriteeteiksi ovat nousseet
• hyvinvointijärjestelmien kustannuskasvun patoaminen (cost containment),
• markkinoiden vahvistaminen ja työnteon palauttaminen toimeentulon
lähteeksi (recommodification; “uudelleentavaraistaminen”) sekä
• järjestelmien uudelleentarkkuuttaminen (recalibration) 2000-luvun olosuhteisiin.
Pierson käsittelee rekommodifikaatiota ansiotyön kanssa kilpailevien toimeentulolähteiden
rajoittamisena ja työnteon velvoittavuuden palauttamisena.
Kriitikot kutsuvat tätä workfareksi, sosiaalipoliittinen kirjallisuus yleisesti
aktivoinniksi (Keskitalo 2008; Palier 2010). Kysymys on ennen muuta
pitkäaikaistyöttömistä, mutta myös kotiäitien ja muiden työvoiman ulkopuolisten
houkuttelemisesta ja velvoittamisesta työmarkkinoille. Rekommodifikaation
voi kuitenkin nähdä myös laajempana markkinoistamis- ja
yksityistämispolitiikkana. Uudelleentarkkuuttamisella Pierson tarkoittaa
sekä jo luotujen järjestelmien ajanmukaistamista että uusiin tarpeisiin ja
riskeihin vastaavien järjestelmien luomista. Näiden suhteen Pierson on hieman
pessimistinen. Hän kysyy, mikä on uusien tarpeiden kyky raivata itselleen
tilaa ja tunnustusta, kun resurssit on sidottu vanhoihin järjestelmiin.
Nämä kolme prioriteettia pätevät yleisesti vauraissa maissa. Kuitenkin
politiikat eriytyvät jo rakennettujen hyvinvointi-instituutioiden mukaan.
Analysoidessaan regiimeittäin muotoutuvia paineita Pierson ottaa käyttöön
Esping-Andersenin regiimityypittelyn (Esping-Andersen 1996; 1999). Sosiaalidemokraattinen
eli pohjoismainen hyvinvointivaltio on Piersonille
kuten Esping-Andersenillekin ajanmukaisin. Naisten asema työmarkkinoilla
on vakiintunut, sosiaalipolitiikka investoi lapsiin, perheisiin ja tietoyhteiskunnan
kvalifikaatioihin, syntyvyys on kohtuullisen hyvää tasoa ja
työmarkkinapolitiikka aktiivista. Sopeutumisprosessi uuteen tiukkuuteen
on tapahtunut neuvotellen ja vähittäin. Sosiaaliturvan leikkaukset ovat
olleet pikemminkin lamasta ja työttömyydestä aiheutuvan julkisen talouden
alijäämän sekä väestörakenteen muutoksen pakottamia kuin avoimen
ideologisia ja uusliberaaleilla opeilla perusteltuja. Suomikin vilahtaa tässä
yhteydessä (Pierson 2001a, 441). Suomen reformi todetaan Pohjoismaista
311