Hyvinvointivaltion moderneja klassikoita - Diakonia ...

54
sisäiset vertailut osavaltioitten välillä) että kansainvälisissä vertailuissa on
todettu, että tulonjaolliseen eriarvoisuuteen kytkeytyy vahvasti myös terveydellinen
eriarvoisuus. Suurten tuloerojen maissa myös sosioekonomiset
terveys- ja kuolleisuuserot ovat suuret (Kawachi ja Kennedy 2002; Wilkinson
1996; Wilkinson & Pickett 2009; Hiilamo & Kangas 2012).
Edellä kuvattua tasovertailuihin perustuvaa asetelmaa on syytä laajentaa
ja selvittää, miten eriarvoisuus ja eriarvoisuuden muutokset ovat yhteydessä
köyhien tulojen muutoksiin 1980-luvulta. Maissa, joissa tuloerot ovat
kasvaneet nopeimmin, alimman tulokymmenyksen absoluuttisten tulojen
tulisi kasvaa nopeimmin. Vain silloin eriarvoisuuden kasvu täyttäisi rawlsilaisen
eroperiaatteen kriteerit. Yhteydet ovat kuitenkin negatiivisia. Sen
kummemmin tihkumisteoria kuin Rawlsin eroperiaatekaan eivät näyttäisi
toimivan. Suuret tuloerot eivät ole iloksi köyhille (Kangas 2002; ks. myös
Rainwater & Smeeding 1995; Smeeding 2005). Lähestymistapaa voidaan
soveltaa myös yksittäisten maitten tarkasteluun (Jäntti 2003; Riihelä 2009).
Köyhyyden dynamiikan hahmottamiseen hyviä eväitä tarjoaa Eurooppalainen
kotitalouspaneeliaineisto (European Community Household Panel
Survey, ECHP). Rawlsilaisittain suuretkin poikkileikkaushetken köyhyysluvut
tai suuri eriarvoisuus voitaisiin hyväksyä, jos köyhyys olisi nopeasti
ohimenevä ilmiö. Tarkasteltaessa tulonjaollisen eriarvoisuuden ja pitkäaikaisköyhyyden
(tulot yli kolme vuotta alle 50 % väestön keskitulosta) välistä
yhteyttä havaitaan, että mitä suuremmat tuloerot – ja mitä suurempi
poikkileikkaushetken köyhyysaste – sitä suurempaa on myös pitkäaikaisköyhyys.
Suuret tuloerot eivät näytä johtavan suureen liikkuvuuteen ulos
köyhyydestä (Goodin, Hedey, Muffels & Dirven 1999; Moisio 2004;
2006).
Eräs keskeisin Rawlsin vaatimus koski eriarvoisuutta luovien sosiaalisten
instituutioiden avoimuutta. Koska kaikissa teollistuneissa maissa koulutusjärjestelmät
ovat tärkeitä yhteiskunnallisiin asemiin valikoitumisen ja siten
myös tulonjaollisen eriarvoisuuden lähteitä, niiden tulisi olla yhtäläisen
avoimia kaikille. Samalla sosiaalisen ja tuloliikkuvuuden tulisi olla suurta.
Hyvinvointivaltiotutkija Gøsta Esping-Andersenin (2005) mukaan pohjoismaiset
koulutuspoliittiset ratkaisut ovat pienentäneen sosiaalisen taustan
merkitystä korkeakoulutukseen hakeutumisessa. Muissa maissa, esimerkiksi
Saksassa ja ennen muuta Yhdysvalloissa vanhempien koulutustaso
määrää huomattavasti enemmän jälkeläisten koulutusvalintoja. Vastaavasti