JOHDATUS KOTITALOUDEN ... - Helda - Helsinki.fi

More documents

Recommendations

Info

Liisa Haverinen Johdatus kotitalouden taitopedagogiikkaan ka-aine ja työväline näytetään. Monien taitojen oppiminen on mahdollista vain sillä tavalla, että saa itse tehdä. Esimerkiksi taikinan alustamisen ja piirakoiden kaulimisen taidon voi oppia vain siten, että saa itse tunnustella ja harjoitella. Tällöin oma käsi oppii tietämään, milloin taikinaa on alustettu riittävästi ja miten piirakkapulikkaa liikutellaan. Pitää siis tekemisen kautta löytää viesti itselleen – sellaisen ydinasian oivallus käsituntumalla. Ja oppilaiden iloisesta ilmeestä kyllä huomaan, kuinka ihanaa heistä on, kun he oivaltavat oikean kuppimaisen kämmenpohjan idean esimerkiksi pullan pyörityksessä. Kuitenkin yhtä oleellista on, että oppilaalla herää oma halu oppia ja että hän jaksaa pitkäjänteisesti harjoitella. Taitava suoritus näyttää helpolta, mutta kun oppilas yrittää itse, hän huomaa heti eron. Yksi kerta ei tietenkään vielä riitä taitojen opiskelussa, vaan työsuoritusten toistoa pitäisi järjestää monta kertaa, ennen kuin varmuus ja luottamus omaan osaamiseen kehittyvät. Lähes samanlaista opiskelu on myös aikuisten kanssa. Vasta kurssin loppupuolella huomaan usein, miten sujuvasti toiminta etenee, ja sellainen havainto on hyvin palkitseva. Taitoa ei ilmeisesti voi siirtää suoraan kenellekään. Kun näytän ja selitän, oppilaat osaavat yhdistää uusia käsitteitä toimintaan. He tekevät havaintoja värin ja rakenteen muutoksista, tuoksuista ja äänistä. Itse tekeminen on kuitenkin lopulta tärkeintä taidon opiskelussa, sitä ei korvaa mikään. Itse tekemällä käsi saa kokemuksia taikinan sitkeydestä, vaahdon keveydestä ja villan pehmeydestä. On harmi, että kotitaloustunneilla ei ehditä yhden vuoden aikana järjestää riittävästi toistoa – samojen tehtävien uudelleen tekemistä. Olen huomannut, että oppilaat haluavat valita usein sellaisen työn, minkä he ovat tehneet ennenkin. Johtuneeko se siitä, että he ikään kuin vaistomaisesti tavoittelevat taidon kehittymisen kokemusta – sitä iloa, mikä onnistumisesta tulee. Vai onko se sitä, että pelkäävät kaverien arvostelua tai opettajan kriittistä palautetta eivätkä halua vieraassa ympäristössä kokea epävarmuutta omasta osaamisestaan. Kotitalousopetuksen työskentelytilanteilla on epäilemättä suuri merkitys nuoren itsetunnon kehittymisen kannalta. Käytännön työskentelyssä olisi tärkeä antaa jokaiselle mahdollisuus edetä omaan tahtiinsa, mutta se ei ole helppoa, koska ruoat ja leivonnaiset pitäisi kuitenkin saada valmiiksi, pyykit pestyiksi ja keittiö siivotuksi tiettyjen aikarajojen puitteissa. Ruoanvalmistuksen tilanteissa oppilaat ovat todella iloisia siitä, jos opettaja maistaa heidän ruokiaan ja antaa palautetta työstä. Ilmeisesti oppilailla ei läheskään aina ole käsitystä siitä, miltä tietyn ruokalajin pitäisi maistua tai miltä sileä pöytäliina tai puhdas pöytä näyttää, ja he yllättyvät ja ilahtuvat, kun opettaja arvioi heidän onnistumistaan. On mahdotonta olla aina oikeassa paikassa apuna juuri silloin, kun muovi käryää kuumalla levyllä, ruoka palaa pohjaan, maito kiehuu yli tai joku on juuri mittaamassa desilitran mitalla mausteita. Liian usein erehtyy kuvittelemaan, että ”kaikki tietää tämän” ja kuitenkin silloin tällöin joudun yllättymään, miksi taikinat kelluvat vesihauteessa ilman kulhoa tai yhdeksäsluokkalaisen kakku on uunissa väärinpäin. Eikä siinä muu auta kuin yrittää pelastaa tilanteet jotenkin. Yleensä työ aloitetaan alusta, jos se on suinkin mahdollista, jotta oppilaat voisivat saada onnistumisen kokemuksia. Lohdutan usein oppilaita, että virheistäkin voi oppia. Periaatteessa on hiukan riskialtista opettaa virheen kautta, mutta näytän siitä huolimatta joskus varta vasten virheellisen suorituksen ja oikean suorituksen. Riskinä on se, että vain virhe jää mieleen. Jos epäonnistumista tapahtuu, tärkeintä on se, että mietimme yhdessä sitä, mikä meni väärin ja miten pitäisi toimia seuraavalla kerralla. Oppilaille ei saisi jäädä sellaista tunnetta, että kotitaloustuntien harmilliset sattumukset pilaavat heidän opiskeluintonsa. Mielestäni huumori on parhaita keinoja harmillisten sattumusten yhteydessä, se auttaa aina! Yhteinen nauru on ihmeellistä terapiaa – olkoon sitten kyse aikuisista tai nuorista. Hyväntahtoinen leikinlasku keventää työskentelyilmapiiriä ja hälventää epäonnistumisen aiheuttamaa harmia. 88
Liisa Haverinen Johdatus kotitalouden taitopedagogiikkaan Kun sovelletaan ravitsemustietoa käytännön ruoanvalmistukseen, täytyy varautua siihen, että ei ole ollenkaan helppoa vaikuttaa esimerkiksi suolan, sokerin tai rasvan käyttöön. Makutottumusten muuttaminen vie ilmeisesti hämmästyttävän paljon aikaa, eikä ole ihme, jos oppilaat ovat pettyneitä ruoan makuun, kun käyttöä yritetään rajoittaa. Silloin kun ennakoi, että jotkin ruoka-aineet ovat oppilaille vieraita, voi järjestää maistiaisia ja houkutella heitä tutustumaan uusiin makuihin. Niissä tilanteissa näyttäisi olevan hyvä periaate keskustella yhdessä erilaisista makuelämyksistä ja kysellä oppilaiden mielipiteitä. Teoria ja käytäntö eivät kohtaa läheskään aina, eikä tieto ohjaa toimintaa. On helppo kertoa jokin tutkittu tosiasia, mutta opetustilanteessa faktatiedon jakaminen ei riitä, vaan pitäisi kyetä herättämään asiatietoon liittyvä merkityksellinen tunnekokemus. Sen välittäminen tiedon jakamisen yhteydessä on vaikeaa. Olen miettinyt monta kertaa, miten osaisin eläytyä nuorten maailmaan niin, että heille tärkeisiin arvostuksiin vetoamalla voisin herättää kiinnostuksen esimerkiksi ravitsemustietoihin. Mahdollisuuksia luontevaan tutustumiseen on kyllä runsaasti kotitalousopetuksen käytännön työtilanteissa. Silloin voi puhua oppilaiden kanssa muistakin asioista kuin päivän opetusaiheesta. Aikaa ei näytä olevan koskaan riittävästi, mutta opettajana minulla on mahdollisuus pyrkiä rajaamaan yhden opetuskerran ohjelmaa niin, että työskentelyn aikana ei olisi kiireen tuntua. Oppilaat tulevat yleensä mielellään kotitaloustunnille ja se on hyvä lähtökohta arjen taitojen harjoitteluun. Jos kotitalousopettajat eivät huolehtisi kotikulttuuriin liittyvien perinteiden siirtymisestä, näitä taitoja ei ehkä opettaisi kukaan. On tosiasia että halpoja piirakoita saa kaupasta, mutta vasta sitten kun on itse tehnyt piirakan kaikki vaivalloiset työvaiheet, alkaa ymmärtää vanhaan tapaan käsin tehdyn piirakan arvon. Erilaisia ikivanhoja hokemia ja sanontoja on periytynyt kotitalousopetukseen runsaasti – niitä kannattaa käyttää, koska ne näyttävät auttavan ihmeen hyvin ja ne on helppo muistaa läpi elämän. Vanhojen sanontojen kautta perinteiden oppiminen voi yhdistyä ajattelussa omien vanhempien ja isovanhempien elämään. Kotitalousopetuksessa tuotteet valmistuvat yleensä jo yhden opetuskerran aikana ja tuloksesta päästään nauttimaan heti. Ajankäyttöön liittyvä tietäminen ilmenee muun muassa siten, että opitaan vähitellen ymmärtämään, kuinka kauan eri työvaiheet vaativat aikaa, mitkä ruokalajit ovat nopeita ja mitkä vaativat pitkän kypsymisajan. Samalla voin opettaa organisointia, kun ohjaan oppilaat laskemaan itse, milloin työ pitää aloittaa, jotta eri ruokalajit ovat valmiita tiettynä kellonaikana. Järkevän ajankäytön oppiminen on yksi keskeinen osa arjen hallintaa. Opetustilanteiden suunnittelussa yritän sopeuttaa työtehtäviä oppilaiden taitotason mukaan, niin että työskentelyn aikana ei olisi kiire koko ajan. Vaikka kotitalouden opetussisältö on todella laaja, opetussuunnitelmassa ei ole sellaisia vaatimuksia, että pitää opettaa mahdollisimman paljon erilaisia asioita. Koen niin, että minulla on suuri vapaus valita sisältöä, karsia tehtäviä, niin että työskentelyn aikana ei tarvitse hätäillä, jos sattuu yllättäviä tilanteita. Yritän huolehtia siitä, että jää aikaa pysähtyä keskustelemaan yksittäisen oppilaan kanssa tai näyttämään joku työvaihe uudelleen, jos huomaan, että tekeminen ei suju. Oppilaiden ajankäytön arvioiminen on yksi vaikeimpia kotitalousopettajan tehtävistä ja siinä suhteessa koen usein epäonnistumista. Vaikka tekemällä oppiminen ja omien käsien käyttäminen on tärkeää jokaiselle, parityöskentelyssä on omat tietyt etunsa. Jos oppilastyöparin vastuulle antaa esimerkiksi jonkin tekstiilien hoitotehtävän, vaikuttaa siltä, että se ikään kuin innostaa näyttämään, että työpari selviää ihan itse. Itsenäisyyden tunne on ilmeisesti tärkeä kokemus näissä tilanteissa. Isot projektityöt ovat taas luku sinänsä, koska niiden aikana vastuun ottaminen tulee käytännön kautta todelliseksi. Projektitöiden yhteydessä on tilaisuus kutsua yhteistyöhön ammattilaisia koulun ulkopuolelta ja heidän kokemustietonsa tuo uusia näkökulmia. Työnjako on haasteellista kotitaloustunnilla – joskus tasapuolinen työn jakaminen sujuu itsestään ja joskus taas pari jakaa työt niin, että toinen istuu ja toinen 89
Page 1 and 2:
This document is downloaded from HE
Page 4 and 5:
Kotitalous- ja käsityötieteiden l
Page 6 and 7:
Helsingin yliopisto Kotitalous- ja
Page 8 and 9:
University of Helsinki Departement
Page 10 and 11:
Samapa tuo, opettaako kasvisten kä
Page 12 and 13:
9 JOHTOPÄÄTÖKSIÄ TAITOJEN OPPIM
Page 14 and 15:
Liisa Haverinen Johdatus kotitaloud
Page 16 and 17:
Page 18 and 19:
Page 20 and 21:
Page 22 and 23:
Page 24 and 25:
Page 26 and 27:
Page 28 and 29:
Page 30 and 31:
Page 32 and 33:
Page 34 and 35:
Page 36 and 37:
Page 38 and 39:
Page 40 and 41:
Page 42 and 43:
Page 44 and 45:
Page 46 and 47:
Page 48 and 49:
Page 50 and 51: Liisa Haverinen Johdatus kotitaloud
Page 126 and 127: LIITTEET Liite 1 Sähköpostitiedus
Page 128 and 129: Liite 3 Peruskoulun oppilaiden tutk
Page 130 and 131: Liite 5 Esimerkki opetuskertomuksis
Page 132: Tiedustelut ja julkaisumyynti www.h
show all

JOHDATUS KOTITALOUDEN ... - Helda - Helsinki.fi

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

Delete template?

Save as template?