JOHDATUS KOTITALOUDEN ... - Helda - Helsinki.fi

Liisa Haverinen Johdatus kotitalouden taitopedagogiikkaan
5.3 Kertomusten sisällöllinen ryhmittely ja analysointi
Luin kertomusaineistoja useita kertoja pyrkien ensin hahmottamaan niiden luonnetta
kokonaisvaltaisesti sekä etsien eroja ja yhtäläisyyksiä. Annoin kaikille kertomuksille
koodinumerot, jotta niiden alkuperä olisi mahdollista varmistaa jälkikäteen. Ryhmittelin
kertomuksia niiden sisällön mukaan opetus-opiskelu-oppimiskertomuksiin, episodeihin
ja metaforiin. Samanlaista jäsentelyä on käytetty artikkelissamme Disclosing tacit (Syrjäläinen
& Haverinen, 2008), jossa tarkasteltiin kertomusten käyttämistä pedagogisina
apuvälineinä. Opetus-opiskelu-oppimiskertomusten ryhmään kokosin kaikki sellaiset
kertomukset, jotka kuvaavat opettajan ja oppilaiden toimintaa taidon opetustilanteessa
opettajan tai opetusharjoittelijan kertomana. Koska painopiste on opetuksessa ja opettajan
näkökulmassa, käytän lyhennettä opetuskertomus. Opetuskertomuksia voi luonnehtia
myös siten, että ne ovat taitojen opetukseen tietoisesti suunniteltuja ja toteutettuja
pedagogisia menettelytapoja. Opetuskertomuksissa tulee tietysti esille myös oppilaiden
toiminta, toisin sanoen se, miten oppilaat harjoittelevat ja miten opettaja ohjaa taitojen
harjoittelua eli opiskelua. Suurin osa opettajien kertomuksista kuului tähän ryhmään
(liite 5).
Episodit viittaavat sellaisiin kertomuksiin, joissa tapahtuu jotain yllätyksellistä.
Käytännön toimintatilanteet kotitaloustunneilla tuottavat itsestään ”sattumuksia”, joita
ei ole ennalta suunniteltu. Yllättävä tapahtuma voi olla tietämättömyydestä tai väärinkäsityksestä
johtunut harmillinen epäonnistuminen tai oppitunnilla sattunut humoristinen
tapahtuma. Episodeiksi olen luokitellut myös sellaiset tilanteet, joissa opettaja toimii
spontaanisti oppilaiden aloitteiden johdattamana ja muuttaa ennalta laadittua tuntisuunnitelmaa.
Episodit eroavat opetuskertomuksista siten, että niillä on vahvempi kontekstuaalinen
luonne kuin opetustarinoilla, toisin sanoen ne ovat sitoutuneet tiettyyn aikaan ja
paikkaan ja tiettyihin satunnaisiin tilannetekijöihin. Episodi-kertomuksissa on yleensä
myös selkeä juonirakenne – aloitus, käännekohta tai kriisivaihe ja lopetus. (Bruner,
1986) Opettajien aineistossa tyypillisiä episodeja oli kahdeksan. Episodeja voisi kutsua
myös anekdooteiksi. Suurin osa opiskelijoiden kertomuksista on episodeja (liite 6).
Metaforassa jotakin asiaa kuvataan johonkin toiseen ilmiöön kuuluvalla käsitteellä
(Lakoff & Johnson, 1980, ss. 3-4). Esimerkiksi tekstiilien hoidon opetuksessa opettaja
vertaa villakuidun rakennetta männynkävyn suomuihin, jolloin kuitujen näkymätön rakenne
rinnastetaan oppilaille tuttuun konkreettiseen malliin. Metaforien joukkoon yhdistin
niin sanotut hokemat ja sananlaskuihin verrattavat lausahdukset, kuten ”opitaan
kantapään kautta” ja ”ota anna oikealta, tarjoa aina vasemmalta!” Metaforien ja sananlaskujen
avulla voidaan auttaa oppilaita oivaltamaan jokin taidon oppimiseen liittyvä
ydinasia tai abstrakti ilmiö. Vaikka metaforiset ilmaukset esiintyvät yleensä joko opetuskertomukseen
tai episodiin yhdistyneenä, tarkastelin niitä erikseen, jotta niiden keskeinen
merkitys tulisi riittävästi huomioon otetuksi.
Opettajien kertomusten ryhmittelyn tuloksena oli 55 opetuskertomusta 8 episodia
ja 16 metaforaesimerkkiä. Opiskelijoiden vuorovaikutuskertomuksista suurin osa on
luonteeltaan episodeja. Joukossa on neljä toteavaa raporttia, joissa opetustapahtuma
selostetaan kronologisessa järjestyksessä, ja yhdistin ne opetuskertomusten analysointiin.
Kertomusten joukosta erottui selvästi kuvaukset, joissa kirjallinen ilmaisu on sävyltään
tunteiden sävyttämää pohdintaa ja joissa oli mukana myös verbaalisen vuorovaikutuksen
kuvausta. Opiskelijoiden kertomuksista löytyi vain kaksi metaforaa.
Oppilaiden kertomusten sisällöllinen ryhmittely poikkeaa muusta aineistosta, koska
oppilaiden vastaukset olivat hyvin lyhytsanaisia. Tein sellaisen johtopäätöksen, että
mitä ilmeisimmin suurin osa oppilaista oli jossain määrin hämmentynyt miettiessään,
46