JOHDATUS KOTITALOUDEN ... - Helda - Helsinki.fi

Liisa Haverinen Johdatus kotitalouden taitopedagogiikkaan
ja uskomuksista, jotka liittyvät kouluun ja opetuskäytäntöihin. Opettajan tietämistä
luonnehditaan tapahtuma- ja tilannekeskeiseksi persoonalliseksi ja käytännölliseksi tiedoksi.
Kertomuksellinen tutkimus voi kohdistua myös opettajien pedagogiseen ajatteluun
tai oppilaiden oppimisprosessiin. Opettajat voivat käyttää kertomuksia myös tietoisesti
pedagogisiin tarkoituksiin esimerkiksi kertomalla omiin tai kollegojen opetustilanteisiin
liittyviä sattumuksia ja keksimällä erilaisia metaforia elävöittämään opetusta.
(Vrt. Heikkinen, 2002, s. 16; Hyry, 2007, s. 10.) Tässä tutkimuksessa tarkoituksena on
kuvata kotitalousopetukseen liittyvien kertomusaineistojen kautta kotitalousopettajien ja
kotitalousopettajiksi opiskelevien kokemuksia opetustilanteista sekä peruskoulun oppilaiden
kokemuksia kotitaloustaitojen oppimisesta.
Elbaz (1990, s. 30) korostaa kertomusten hyödyllisyyttä opettajan tietoperustan
selville saamiseksi. Opetukseen liittyvät kertomukset havainnollistavat sitä, miten opettajat,
opiskelijat ja tutkijat tarkastelevat todellisia opetustilanteitaan, pohtivat niiden
kiinnostavia ja hämmästyttäviä piirteitä tulkitakseen niiden merkityksiä ja konstruoidakseen
kertomusten avulla uusia ja entistä parempia opetus-oppimistilanteita. Kokemusten
kertominen ja niiden merkitysten tarkastelu toimii opettajilla yhtenä keinona
koota tiivistetysti se, mitä he tietävät, ja niitä uskomuksia, joita he ovat omaksuneet
luokkatilanteissa. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan sitä, millaisia uskomuksia ja periaatteita
kotitalousopettajien ja opiskelijoiden tietoperustaan on kiteytynyt hiljaisena tietämisenä.
Opettajan tietoperustan selkeyttämisen ohella Cortazzi (1993, s. 5) korostaa kertomusten
tutkimisen merkitystä reflektion vahvistamisessa. Schönin (1983) mukaan
reflektio toiminnassa viittaa siihen, että teoria syntyy toimintaan liittyvästä tiedosta ja
aikaisemmista kokemuksista. Opettajankoulutuksessa reflektio-käsitteellä viitataan
myös seuraaviin käsitteisiin: reflektiivinen opetus, reflektiivinen oppiminen ja reflektiivinen
käytäntö (Ojanen, 1996). Päiväkirjan, portfolion tai oman elämäkerran kirjoittaminen
ohjaa opettajia ja opiskelijoita kertomaan kokemuksiaan reflektoimalla niitä, jotta
he voivat kehittää omaa toimintaansa. Kirjoittaessaan siitä, mitä tuntee ja tietää, tulee
samalla konstruoineeksi kokemuksia uudelleen. Jos lisäksi tutor-opettaja osallistuu ohjaajana
opiskelijoiden kanssa reflektointiprosessiin, kokemuksia on mahdollista tarkastella
entistä laajemmasta perspektiivistä. Päiväkirjaa tai elämäkertaa kirjoittamalla opettajat
kiteyttävät omia kasvatusperiaatteitaan ja lukemalla muistiinpanoja he voivat tehdä
havaintoja omasta toiminnastaan, jolloin itsetietoisuus selkeytyy. (Cortazzi, 1993, ss. 6–
7.) Narratiivisten tutkimusten periaatteita on pyritty soveltamaan kotitalousopettajien
koulutuksessa ohjaamalla opiskelijoita kirjoittamaan opetuskokemuksistaan portfolioihin
sekä pohtimaan kokemuksia ryhmäkeskusteluissa.
Se, että kasvatustieteen tutkimuksessa puhutaan opettajan äänen huomioon ottamisesta,
yhdistetään nykyisin narratiiviseen ajatteluun ja tutkimukseen. Koulun käytäntöjä
kehitettäessä opettajien oma ääni on pyritty viime aikoina ottamaan huomioon entistä
paremmin. Goodson (1991, s. 141) liittää ääni-käsitteen voimaantumiseen (vrt. Siitonen,
1999, ss. 82–83). Ääni-termi korostaa opettajien tarvetta puhua kokemuksistaan omin
sanoin virallisen puhetavan ohella. Tämä korostus muistuttaa siitä, että opettajat ovat
parhaita käytännön asiantuntijoita silloin, kun puhutaan kasvatuksesta ja opetuksesta.
Bruner (1990) kiinnittää huomiota siihen, että kertomukset ovat oikeastaan hämmentäviä:
niissä esiintyy päähenkilö, joka oli olemassa joskus ennen, ja kertomus päättyy nykyisyyteen,
jossa sama päähenkilö innoittaa kertojaa. Tämä huomio viittaa moniäänisyyteen:
nyt minä puhun menneisyydestä ja tulkitsen silloista itseäni nykyisyyden perspektiivistä
ajatellen toisaalta mahdollista tulevaa itseäni ja toisaalta katselen samalla
itseäni menneisyydessä. Tässä kaikessa tulkinnan rooli on ratkaisevan tärkeä. (Emt., s.
121.) Elämäkertakirjoittajat tarjoavat tulkinnallista apua opettajan moniäänisyyden
29