JOHDATUS KOTITALOUDEN ... - Helda - Helsinki.fi

Liisa Haverinen Johdatus kotitalouden taitopedagogiikkaan
eikä kodinhoitokaan oo yhtään niin vakavaa, että keksin aina sitten jotain, tai kerron aina sitten joitain
juttuja, omia sattumuksia ja tietenkin sitten äidin tai isän sattumuksia. Nää on hyviä, sieltähän
ne omasta lapsuudenkodista kumpuaa, vaikka kuinka olen koulutuksen käynyt, niin siitä huolimatta
sitä tekee joitakin asioita samalla tavalla kuin äiti on tehnyt. Niin sitten kerron tämmösiä tuttujen
kokemuksia ja muuta. Ne sitten niin kuin tuo lähemmäksi ja semmoseks elävämmäksi sitä opetusta
ja ehkä ihmisten on sitten helpompi niinku omaksua sitä kautta kans. Välillä tulee sitäkin palautetta,
että ihanaa huomata, että ei opettajakaan ole täydellinen, että ai sullekin sattuu tollasia. (Apa2)
Aikuisten opetustilanteissa on tärkeää, että oppijoiden elämäntilanne ja kokemustausta
otetaan huomioon eikä korosteta tarpeettomasti yhden ainoan oikean työtavan tai
mallinmukaisen lopputuloksen merkitystä. Kokeneet aikuisopettajat korostavat opetuksen
yksinkertaistamista ja oleellisen asian esiin nostamista:
Ja mä oon antanut ihan konkreettisia esimerkkejä et, jos ne on päiväkodissa töissä, eikä ne oo paikalla,
kun vanhemmat tuo oppilaansa, niin siinähän koko yhteiskunta kärsii, koska nää vanhemmat,
jotka haluu jättää lapsensa, myöhästyy työpaikalta, elikkä se on äärettömän tärkee meidän yhteiskunnassa.
Elikkä mä oon tällainen hyvin tavallaan mustavalkoinen opettaja, et mä yritän aina kiteyttää
mun opetuksen hyvin yksinkertaisiin asioihin, koska mä oon myös huomannut sen, että varsinkin
kun mulla on ulkolaisii opiskelijoita ja vaikka mä opetan englannin kielellä, heidän oma äidinkielensä
ei välttämättä ole englanti, elikkä mun pitää hyvin paljon yksinkertaistaa. Jos mä saan
ulos jonkun asian yksinkertaisesti, selkeästi, et ne on oppinut jotakin. Esimerkiksi ravitsemus, sekin
on ihana juttu, jos oppii ravitsemuksesta jotakin ja on oivaltanut ja osaa niinku kytkee sen
omaan kokemuspiiriinsä, mitä ne on niinku aikaisemmin kokenut, ja mä pystyn lisäämään siihen
jotain lisää, niin se on niin kuin se mahtava juttu, koska mä tiedän sen, et mun on ihan turha käyttää
turhan monimutkaisia sanoja tai hyvin korkeelentoista opetusta, koska ne kukaan pysty ymmärtämään
sitä. Ja mä itte joudun hyvin paljon, kun mä valmistelen tunteja, mä yritän artikuloida
mahdollisimman oikeaoppisesti kaikki ulkolaiset sanat niin, että ne ymmärtää sen, mutta ei, se ei
oo aina ihan helppoo, että saa hyvin paljon tehdä töitä. (Apa4)
Yksilöllinen harjoittelu
Vaikka opettajat korostavat demonstrointia keskeisenä asiana hahmotusvaiheessa, se ei
kuitenkaan yksinomaan riitä – sen jälkeen oppilaiden/opiskelijoiden pitää saada itse
tehdä. Jokaisen pitää saada tilaisuus panna itse käsi taikinaan, olkoonkin että tekeminen
on aluksi hidasta: ”Mun pitää oikein hillitä, että mun oma käsi ei saa mennä sinne oppilaan
taikinaan ennen kun siinä vaiheessa, kun tutkitaan sitä taikinaa.” (App1) Siinä
paljastuu luottamus aistitietoon ja oppilaan itsenäisen tekemiseen. Käsi oppii ”tietämään”
vain kokeilemalla ja tunnustelemalla. Näin opettaja itse on oppinut hyvän hiivataikinan
rakenteen ja näin hän luottaa myös oppilaiden oppivan tämän taidon. Oppikirjan
kuvat innostavat kokeilemaan ja kertaamaan opittua, mutta ”ne työvaiheet ja taidot
ne pitää … vain käden kautta ne voi oppia.” (App1) Työskentelyvaiheessa opettajalta
vaaditaan laaja-alaista valppautta: on oltava ”silmät selässä”, jotta huomaa, missä tarvitaan
yksilöllistä ohjausta.
Yhdessä tekeminen
Vaikka oppilaiden kokemus taikinan valmistuksesta yleensä on vähäinen, opettajat luottavat
useimmiten siihen, että yhdessä tekemisen kautta oppilaat jakavat kokemuksia ja
välittävät toinen toisilleen yhteisyyden tunnetta samalla, kun työpari on auttamassa käytännön
työn sujumista. Koska ryhmässä on useimmiten vähintään kuusitoista oppilasta,
opettaja ei ehdi kovin usein pysähtymään yhden työparin kohdalle. Siksi oppilaat kokevat
toiminnan turvalliseksi saadessaan työskennellä pareittain. Parityöskentelyssä opet-
79