JOHDATUS KOTITALOUDEN ... - Helda - Helsinki.fi

Liisa Haverinen Johdatus kotitalouden taitopedagogiikkaan
asian nimeäminen taidon oppimisessa ei kuitenkaan ollut erityisen hedelmällinen apukysymys.
Vastauksena sain luettelon erilaisista ruokalajien, vaatehuolto- ja siivoustöiden
työvaiheista, jotka vaikuttivat satunnaisilta. Olisi kenties kannattanut suunnata kysymys
mieluummin sellaisiin onnistumisen ja epäonnistumisen kokemuksiin, jotka ovat
jääneet mieleen jostain syystä. Jäin pohtimaan erään oppilaan kertomusta siitä, että ”aina
tein jotain väärin. Käytin väärää astiapyyhettä, pesuvesien lämpötila oli väärä, astiat
ties missä.” Opettajan mielestä asia voi olla mitätön, mutta oppilaille pienikin huomautus
voi aiheuttaa turhautumia ja viedä oppimisen ilon. Mutta sitten kun toiminta
sujuu, ”oli ihanaa olla köksäntunnilla epäselvyyksittä”. Näistä lausumista tulkitsen viittauksen
opetustilaan ja välineisiin liittyvään hiljaisen tietämiseen, mikä edellyttää pitkäaikaista
työskentelyä samassa paikassa. Toimintatilanne kotitalousluokassa vaatii jokaisella
oppitunnilla monia välineitä ja raaka-aineita, ja niiden paikkojen tietäminen näyttää
tuskastuttavan oppilaita. Kun ryhtyy seuraamaan, mitkä ovat yleisimpiä kysymyksiä
kotitalousluokassa, voi huomata, että suurin osa kysymyksistä liittyy nimenomaan tavaroiden
ja ruoka-aineiden säilytyspaikkoihin, kuten esimerkiksi: Missä leivinpaperi on?
Missä leivinjauhe on? Mielenkiintoisella tavalla muutamat oppilaat viittaavat tiedon ja
taidon yhteyteen: ”Taidon oppiminen (pöydän kattaminen) ei ollut kovin vaikea. Piti
vain muistaa, mihin esimerkiksi lasi tulee” ja ”Ruoanvalmistus on helppoa, kun lukee
ohjetta.”
Millaisia tunnekokemuksia taitojen oppimiseen liittyy?
Neljäs kysymys kohdistui tunteisiin. Oppilaiden kertomukset viestittävät tunteista puhumisen
vaikeutta koulutilanteessa. Vaikka murrosikäinen epäilemättä tuntee asioista
syvästi, tunteiden ilmaisu sanallisesti on yleensä hyvin yksipuolista. Koulunkäyntiin ja
oppimiseen liittyvien tunteiden kirjo kutistuu vertaisryhmien puheessa yksipuoliseksi, ja
tietyt kliseet hallitsevat puhetta. Monet eivät osanneet kertoa uuden kotitaloustaidon
oppimisen yhteydessä mitään eritystä tunnetilaa tai merkitystä. Kaikkein niukkasanaisimmat
vastaustyypit käsittivät yksi tai kaksi tunnepitoista sanaa: ”Kivaa, mahtavaa,
mukavaa.” Ne oppilaat, jotka kertoivat kokemuksestaan monisanaisesti, toivat esille
taitojen tuottamaa iloa itselle ja läheisille. Kun oppilas kertoi, että ”ei tunnu miltään, tai
tuntuu ihan tavalliselta ja normaalilta”, siitä voi tehdä tulkintaa moneen eri suuntaan.
Oletan, että nämä oppilaat pitivät kysymystä taidon oppimisesta ja tunteista vähän outona
ihmetellen, miksi tämmöisiä asioita kysytään. Totta kai itsestään selvästi ”tuntuu
hyvältä, että on taitoja”. Kyllä se tuntuu ”mukavalta, vaikka ei ole tullut paljon miettineeksi
näitä juttuja”.
Taidon oppimisen merkityksestä tein seuraavia tulkintoja: oppimisen ilo on ensisijaisesti
tärkeä itselle. ”Tuntui kivalta oppia sellainen taito, mitä ei ole koskaan kokenut.”
Tai ”se oli kivaa!” Kotitaloustunnilla ”oli kiva tehdä ruoat itse ja oli kiva syödä
omatekemää ruokaa”. Tekeminen ja liikkumismahdollisuus ovat ehdottomasti parasta,
koska melkein kaikilla muilla tunnilla pitää vain istua. Kotitaloustunnilla saa mielihyvää
välittömästi, kun itse tehty ruoka myös syödään. Useimmiten mielihyvän tunne keskittyy
omaan itseen: ”Minusta tuntui hyvältä, kun olin hoitanut kengät ja sitten ne olivat
kuin uudet.” Oppimisen kokemus voi yllättää positiivisesti siksi, että käsitys itsestä
muuttuu ja luottamus omaan oppimiseen vahvistuu: ”Kun olin oppinut taidon, olin iloinen
ja yllättynyt, koska en uskonut osaavani tehdä niin” ja ”tuntui mahtavalta, mutta
päätin, että seuraavan kerran munkeista tulisi parempia. Aina on varaa parantaa!”
Tulkitsen niin, että tällaisesta kokemuksesta alkaa vastuun ottaminen itsestä ja omasta
oppimisesta.
84