Lataa Arkistot, yhteiskunnan toimiva muisti -oppikirja - Arkistolaitos
Lataa Arkistot, yhteiskunnan toimiva muisti -oppikirja - Arkistolaitos
Lataa Arkistot, yhteiskunnan toimiva muisti -oppikirja - Arkistolaitos
You also want an ePaper? Increase the reach of your titles
YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.
ARKISTOT YHTEISKUNNAN TOIMIVA MUISTI<br />
9.4.2 Provenienssiperiaate tietoyhteiskunnassa<br />
Voiko arkistoja jakaa, yhdistää ja järjestää uudelleen<br />
<strong>Arkistot</strong>ieteen ja -teorian keskeisimpiä kysymyksiä on kysymys arkistojen keskinäisestä suhteesta<br />
ja sisäisestä järjestyksestä. Mihin teoreettiseen periaatteeseen arkistojen rajauksen ja järjestyksen<br />
tulisi perustua Voidaanko eri arkistokokonaisuuksia hajottaa ja yhdistellä Onko arkistonmuodostajan<br />
asiakirjoilleen antama järjestys säilytettävä, vai voidaanko ne järjestää tieteellisten tai<br />
muiden näkökohtien mukaan uudelleen Mitä alkuperäisen järjestyksen säilyttäminen tai muuttaminen<br />
vaikuttaa arkiston todistusvoimaan, informaatioarvoon ja käytettävyyteen<br />
Jos lähtökohtana pidetään yksittäistä arkistonmuodostajaa, asia vaikuttaa melko yksinkertaiselta.<br />
Arkisto muodostuu toiminnan tuloksena, ja tältä pohjalta syntyvä järjestys on ainakin arkistonmuodostajan<br />
omasta näkökulmasta tarkoituksenmukaisin. Kehitys ei kuitenkaan ole ollut näin<br />
suoraviivaista. 1500-luvun saksalaisten ruhtinaskuntien arkistot ovat tästä hyvä esimerkki. Keskiajalla<br />
ruhtinaan kanslia oli ollut ainoa keskushallinnon viranomainen. Uuden ajan alussa hallinnon<br />
kehittyessä ja eriytyessä viranomaisia tuli lisää. Ne kaikki tuottivat toiminnassaan asiakirjoja, jotka<br />
aikanaan siirrettiin erilaisina virkamiesten jäljiltä olevina kokonaisuuksina kansliaan säilytettäviksi.<br />
Viranomaistoiminnan edelleen lisääntyessä ja asiakirjamäärien kasvaessa tuli tarpeen yhdistää ja<br />
järjestää kansliaan kertyneet osa-arkistot. Näin syntyneelle arkistokokonaisuudelle (Generalregistratur)<br />
luotiin asiapohjaisia luokituksia, jotka sitten omaksuttiin myös ajankohtaisten asiakirjojen<br />
(Registratur) järjestelyperiaatteiksi. Vanhoille arkistoille jälkikäteen luodut luokitussysteemit alkoivat<br />
siten ohjata aktiivista arkistonmuodostusta.<br />
1700-luvun arkistoille olivat tyypillisiä deduktiiviset, yleispätevyyteen pyrkivät luokitukset. Uuden<br />
ajan alun saksalaisilla asialuokituksilla oli ollut läheinen yhteys viranomaistoimintaan. 1700-luvun<br />
luokitukset sitä vastoin särkivät asioiden ja asiakirjojen välisiä yhteyksiä ja merkitsivät radikaalisti<br />
uutta lähestymistapaa arkistoihin.<br />
Asiaryhmiin perustuvan arkistoinnin ohella yleisiä olivat, varsinkin Saksassa, topografiset järjestelyperiaatteet.<br />
Asiakirjoista muodostettiin maantieteellisten alueiden mukaisia kokonaisuuksia. Tämä<br />
saattoi rikkoa viranomaistoiminnassa syntyneitä asia- ja asiakirjakokonaisuuksia.<br />
Arkistojen perusteellinen uudelleen järjestäminen oli tyypillistä arkistoinstituutioille, jotka säilyttivät<br />
useita arkistoja, ei niinkään arkistonmuodostajille itselleen. Tässä mielessä tyypillinen oli ensimmäinen<br />
ensisijaisesti tutkimusta palvellut keskusarkisto, Ranskan Kansallisarkisto, jossa hajotettiin<br />
arkistoja ja muodostettiin niiden asiakirjoista asialuokitukseen pohjautuvia kokonaisuuksia.<br />
Toiminta oli valistusajan systematisointia ja yleispätevyyttä korostavan hengen mukaista. Uudelleen<br />
järjestämisen tavoitteena oli helpottaa tutkijoiden työtä. Kyseistä järjestämisperiaatetta kutsutaan<br />
pertinenssiperiaatteeksi.<br />
Valistuksen vaihtumiseen romantiikaksi 1800-luvun alussa liittyi historiantutkimuksen voimakas<br />
nousu. Menneisyyttä ja sen jälkiä alettiin tarkastella uudesta, entistä arvostavammasta näkökulmasta.<br />
Tutkimus pyrki asiakirjalähteiden aikaisempaa laajempaan ja syvempään hyödyntämiseen,<br />
ja tätä varten kehitettiin lähdekritiikkiä. Tutkimus ei enää perustunut yksittäisiin asiakirjoihin tai<br />
asiakirjakokoelmiin vaan toiminnassa syntyneisiin arkistokokonaisuuksiin. Historiantutkimuksen<br />
ja arkistojen vuorovaikutus tämän näkemyksen toteuttamisessa oli läheinen, olivathan monet<br />
1800-luvun arkistonhoitajista itsekin tutkijoita.<br />
220
Change language