Lataa Arkistot, yhteiskunnan toimiva muisti -oppikirja - Arkistolaitos

ARKISTOT YHTEISKUNNAN TOIMIVA MUISTI
tehtävät toimenpiteet tulisi dokumentoida paremmin). 85 Millar puhuu arkistoinstituutioissa tapahtuvasta
arkistojen muokkaamisesta. Kokonaan oma lukunsa on sitten arkistonhoitajan toiminta
arkistonmuodostusvaiheessa. Silloinkin arkistonhoitaja osallistuu vaihtelevassa määrin (maasta
riippuen) arkistollisen perinnön muovaamiseen. Suomessa tuo vaikuttaminen on kansainvälisessä
vertailussa poikkeuksellisen mittavaa.
Arkistoissa postmodernismia …
Jos viimeisen kymmenen vuoden aikana on onnistunut välttämään sanan ”postmodernismi”, se
on jo melkoinen saavutus. 86 Käsite on monitahoinen, monien mielestä suorastaan ameebamainen.
On kritisoitu, että sillä voidaan tarkoittaa lähes mitä tahansa. Sitä on mahdotonta täsmällisesti
määritellä. Yleensä postmodernismilla viitataan ilmiöiden ja asioiden monimuotoisuuteen, moniäänisyyteen
ja kerroksellisuuteen. Postmodernismi ei vanno yhden suuren ”kertomuksen” nimiin
vaan se korostaa, että ”kertomuksia”, so. todellisuuden tulkintoja on lukemattomia. Postmodernismin
keskeisiin piirteisiin kuuluu tietynlainen relativismi: todellisuuden mistään aspektista ei
voida tietää lopullista totuutta tai tällaista lopullista totuutta ei ehkä edes ole olemassa. Postmodernismi
pyrkii tekemään näkyväksi asioita ja ilmiöitä, jotka aikaisemmin ovat olleet marginaalissa.
Eri taiteenlajeissa postmodernismille on tyypillistä eri tyyleillä ja lajityypeillä leikittely ja niiden
sekoittaminen keskenään.
Postmodernismia esiintyy myös historiatieteessä, missä se on kiistelty suuntaus 87 , ja sillä on tietty
sijansa myös uusimmassa arkistoajattelussa. Arkistollisen postmodernismin suuri puolestapuhuja
on edellä mainittu Terry Cook, joka näkee postmodernismin arkistoajattelua vapauttavana, rakentavana
ja innovatiivisuuteen kannustavana voimana. Cookin mukaan postmodernismia on mm.
se, että keskitytään asiakirjojen sisällön asemesta niiden kontekstiin sekä valtasuhteisiin, jotka
muovaavat asiakirjallista perintöä. Samoin asiakirjan rakenteeseen ja sen narratiivisiin (kerronnallisiin)
ja prosessuaalisiin ominaisuuksiin keskittyminen sen sijaan että huomion keskipisteenä olisi
asiakirjan informaatiosisältö on luonteeltaan postmodernistista.
Postmodernismiin kuuluu myös sen korostaminen, että mikään teksti (asiakirja) ei ole hallinnollisen
tai yksityisen toiminnan ”viaton” sivutuote. Asiakirja on konstruoitu tuote, vaikkakin osa
tuottamisen prosesseista saattaakin olla tiedostamatonta yhteiskunnallista tai organisatorista käyttäytymistä.
Postmodernin arkistonhoitajan tehtävänä on pyrkiä paljastamaan nämä syvällä olevat
kontekstuaaliset realiteetit.
Ajatus arkistonhoitajan arkistoa muovaavasta vaikutuksesta (ks. s. 239) on myös osa postmodernismia.
Asiakirjat eivät ole staattisia vaan dynaamisia. Arkistot ovat täynnä kertomuksia, jotka
palvelevat eri tarkoituksia ja eri yleisöjä eri aikoina. Arkistonhoitaja on ”kertoja” (narrator) siinä
missä arkistonmuodostaja ja tutkijakin. Tässä konseptissa asiakirjojen evidentiaalinen, todistusvoimaisuuteen
liittyvä ulottuvuus, on vain yksi monista. Asiakirjoilla on monia merkityksiä, mitkä
riippuvat niiden kontekstista. Arkistonhoitaja osallistuu noiden merkitysten muotoiluun standardien
asettamisen, arvonmäärityksen, hankintapolitiikan, järjestämisperiaatteiden, kuvailun ym.
ammattiinsa kuuluvien toimenpiteiden kautta.
85 Näkemys, jonka mukaan arkistonhoitajan roolin tulisi olla aktiivisempia arkiston syntyprosessissa ja muokkaamisessa,
tunnetaan anglosaksisessa maailmassa (erityisesti Kanadassa ja Australiassa) nimellä ”postcustodialism”.
86 Postmodernismi mielletään helposti varsin uudeksi asiaksi, mutta ainakin terminä se on ollut käytössä jo 1950-
luvun lopulta lähtien.
87 Postmodernistisesti suuntautuneita historioitsijoita on kritisoitu mm. relativismista ja ”tekstien keskustelun” nostamisesta
tutkimuksen keskiöön todellisten tapahtumien ja ilmiöiden ja niitä koskevan evidenssin kustannuksella.
240