Saksalaisten sotilaiden lapset. Ulkomaalaisten sotilaiden lapset ...

äideillä oli mahdollisuus käydä isovanhempien tai sukulaisten luona katsomassa
lastaan ja tuoda hänelle työntekopaikkakunnalla hankittuja ruokia ja tarvikkeita.
Vaikka monella au-äidillä lienee ollut hankalaa erota lapsestaan, lapsen hoidon
sijaisjärjestelyt olivat kuitenkin omiaan merkittävällä tavalla helpottamaan äitien
asemaa. Selityksenä tähän on, että naapurit, sukulaiset, kyläläiset ja muut tuttavat
eivät enää yhtä voimakkaasti kuin aikaisemmin voineet yhdistää saksalaisen
sotilaan lasta au-äitiin. Työssäkäyntijärjestelyidensä seurauksena he saattoivat
työpaikka- ja asuinpaikkakunnallaan esiintyä työntekijän roolissa eikä välttämättä
saksalaisen sotilaan siittämän lapsen au-äitinä.
Tutkimuksessaan saksalaisten sotilaiden lapsista ja perheenoloista Norjassa Kjersti
Ericsson & Dag Ellingsen toteavat, että ”eräät” au-äidit jättivät lapsensa
sukulaisten ja etenkin äitiensä huostaan toiveenaan uusi ”saksalaisäpärästä”
esteetön elämää. Taustana tälle oli voimakkaana esiintyvä saksalaisvastainen
mieliala Norjassa 1940-luvulla, sekä sodan aikana että varsinkin
saksalaismiehityksen päätyttyä. Tällaisessa ilmapiirissä au-äidit eivät katsoneet
lapsensa pitämisen itsellään olevan mahdollista, vaan monet sijoittivat hänet
jonkun toisen henkilön tai jonkin laitoksen huostaan. 178
Kun Suomessa lapsi oli isoäidin tai muun lähisukulaisen huostassa, ympäristön
arvostelu ei näissä tapauksissa ollut niin kovin voimakasta, kun paheksuttava
pääkohde eli nainen oli lähtenyt tiehensä. Naapurit ja kyläläiset saattoivat kyllä
jatkossakin vieroksua isoäidin tai lähisukulaisten huostaan jätettyä lasta, mutta
syyttömien isoäitien tai muiden sijaishoitajien kovistelu lienee kuitenkin ollut
harvinaista. Päinvastoin isoäidit ja muut lähisukulaisista hankitut hoitajat ovat
saattaneet nauttia ympäristön arvostusta suorittamastaan hoitotyöstä sen
perusteella, että he uhrautuivat hoitajiksi tyttärensä poissaolon ajaksi.
Äitien perheenkokoamispyrkimykset. Sijaisjärjestelyt olivat yleisimmillään heti
synnytyksen jälkeisinä vuosina 1940-luvun loppupuoliskolta 1950-luvun
alkupuoliskolle. Kun au-äidit muutaman vuoden aikana kävivät ansiotöissä, he
usein vähitellen pystyivät järjestämään toimentulonsa ja asiansa tyydyttävälle tai
ainakin entistä paremmalle tolalle. Toisella paikkakunnalla asuessaan au-äidit
hankkivat usein itselleen jonkinlaisen uuden paikan ja aseman paikallisyhteisössä
sekä asunnon, vaatteet ja kulutustarvikkeet. Au-äidit solmivat myös usein uuden
miessuhteen ja menivät naimisiin suomalaisen miehen kanssa. Tässä vaiheessa oli
yleistä, että takavuosien lapsia koskeva sijaisjärjestely purettiin. Eräissä tapauksissa
avioliiton solmiminen on jopa saattanut olla au-äidin keino saada lapsensa taas
omaan hoitoonsa. 179
Kun äidin uusperhe oli avioliitolla perustettu, otettiin siihen usein isoäidin tai
muiden hoitajien huostaan väliaikaisesti sijoitettu lapsi. Äidit olivat yleensä tässä
vaiheessa noin 30-vuotiaita ja hankkivat usein uusia lapsia aviomiehensä kanssa.
178 Ericsson-Ellingsen 2005, 97
179 Junila 2008, 41
248