Rakenteet muuttuvat – mihin suuntaan?

26
tutki sosiaalisten innovaatioiden mahdollisuuksia lapsiperheille tarkoitetuissa uusissa
palvelumuodoissa (luku 6.6).
SOTEPA-raportin rakenne etenee siten että luvussa 2 taustoitetaan sosiaali- ja
terveyspalveluiden merkitystä ja tehtäviä suhteessa Paras-hankkeen lähtökohtiin ja tavoitteisiin.
Luvussa käsitellään pääpiirteittäin sitä uudistusten ja kehittämishankkeiden
pidempiaikaista ja laajempaa kokonaisuutta, johon kunta- ja palvelurakenneuudistus
sijoittuu. Luvussa 3 kuvataan tämän ARTTU-SOTEPA-arviointitutkimuskokonaisuuden
ensimmäisen vaiheen lähtökohdat. Lisäksi luvussa asetetaan tämän osuuden tutkimustehtävät,
määritellään tutkimuksessa käytettävät käsitteet. Luvuissa 4–7 kuvataan
tutkimusalueittain sosiaali- ja terveyspalveluiden lähtötilannetta vuosina 2006–2007.
Luvussa 8 kootaan ensimmäisen vaiheen raportin tulokset ja viimeisessä luvussa 9 esitetään
sosiaali- ja terveyspalveluja koskevan SOTEPA-tutkimuksen seuraavan vaiheen
tutkimusasetelma. SOTEPA koostuu siis kahdesta toisiaan seuraavasta tutkimusosuudesta.
Ensimmäinen, tässä raportoitava vuosina 2008–2009 tehty osuus kattaa ART-
TU-tutkimuskuntien lähtötilanteen ja alkuvaiheen kehityksen. Seuraavassa, vuosina
2010–2012 tehtävässä osuudessa tutkitaan Paras-hankkeen aikana ARTTU-kunnissa
tapahtuneita muutoksia ja niiden suuntaa suhteessa Paras-hankkeen tavoitteisiin.
2.2 SOTEPA-arviointitutkimuksen teoreettinen
tarkastelukehys
Sosiaali- ja terveyspalveluilta odotetaan Paras-hankkeessa näkyviä uudistuksia ja
konkreettisia toimia sekä kustannustehokkuutta. Yksi uudistusta koskevan arviointitutkimuksen
tärkeistä tavoitteista on tuottaa tieteellisesti kestävä tietoa päätöksenteon
käyttöön. Kysymys on vuoropuhelusta tutkijayhteisön ja kunnallisten, alueellisten ja
kansallisten päätöksentekijöiden välillä. Olennaista tutkijoille on ymmärtää, millaisessa
muodossa tutkimukselliset havainnot on esitettävä, jotta ne olisivat hyödynnettävissä
poliittis-hallinnollisia valintoja tehtäessä. Vaikutusten arviointi ennakolta (ex ante) on
yksi tapa tuottaa tiedollisia välineitä uudistamista koskevalle hallinnolliselle ja poliittiselle
päätöksenteolle – ja edistää samalla päätösten toimeenpanon rationaalisuutta.
Eräs arviointitutkimuksen strategisista tavoitteista on se, että tuottamalla tietoa voidaan
samalla antaa välineitä uudistuksen johtamiselle jo prosessin aikana. Jälkikäteinen
vaikuttavuusarviointi puolestaan tuottaa tietoa siitä, onko asetetut, julkituodut tavoitteet
saavutettu, missä määrin ennen päätöksentekoa ennakoidut vaikutukset ovat
toteutuneet, tai onko kenties syntynyt sellaisia hankkeen tavoitteiden näkökulmasta
kielteisiä tai myönteisiä vaikutuksia, joita ei pitänyt olla tai joita ei osattu ennakoida
(Politiikkatoimen vaikuttavuusarvioinnin kehittäminen 2009, 10–11).
Tutkimukset antavat sangen vaihtelevan kuvan siitä, missä määrin ja millaisissa
ratkaisuissa poliittinen ja/tai toiminnallinen johto lopulta käyttää arviointitutkimuksen
tuottamaa tietoa, tai kuinka arvioinnin avulla saatu tieto toimii organisaation johtamisen
tai oman työn kehittämisen välineenä (Weiss 1986; Van de Walle & Van Dooren 2008;
Niiranen & Stenvall 2009). Ruotsalainen tutkija Jan-Eric Furubo (2004) korostaa,
että poliittinen päätöksenteko on voittopuolisesti arvojen kohdentamista ja punnintaa
eri vaihtoehtoisten arvojen kesken, eli arvojen allokointia. Poliittinen päätöksenteko
ei tästä syystä ole tutkimuksellisessa mielessä rationaalista, puhtaasti tietoperustaan ja
ACTA