04.11.2013 Views

pdf-muodossa. - Tampereen ammattikorkeakoulu

pdf-muodossa. - Tampereen ammattikorkeakoulu

pdf-muodossa. - Tampereen ammattikorkeakoulu

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

122

rantaan suunnitteilla oleva uusi kaupunginosa

on myös erittäin kiinnostava päänavaus.

Rakennustoimisto Pohjola Oy on Pirkanmaan

suurin yksityinen rakentaja ja se työllistää

tällä hetkellä noin 450 henkilöä. Viime

vuonna yrityksen liikevaihto oli 47 miljoonaa

euroa.

Yrityksen toimitusjohtaja Juha Metsälä on

vanha TAMKin kasvatti. Hänelle on jäänyt oikein

hyvät muistot opiskeluajoistaan: ”Jo opiskelun

alussa vahvistui käsitys siitä, että olen todella

mielenkiintoisella alalla. Sitä voi verrata

lääkärin ammattiin, tai oikeastaan rakennusala

on kiinnostavampikin. TAMKista talonrakennusteknikoksi

tai rakennusmestariksi valmistuminen

oli aikoinaan vähän kuin ajokortin

saaminen. Emme silloin olleet millään tavalla

huippukuskeja. Valmiiksi ammattilaisiksi kehityimme

vasta työn kautta.”

Yrittäjänä jo toimiessaan Juha Metsälä täydensi

alan koulutustaan Tampereen teknillisen

yliopiston puolella. Hän valmistui sieltä

diplomi-insinööriksi vuonna 2009. Metsälä

muistelee: ”Opiskelu TTY:llä syvensi osaamistani

kapeammalle alalle, erityisesti rakentamistalouden

puolelle. Lisäksi se opetti työskentelemään

analyyttisesti sekä hakemaan viimeisimmän

tiedon ja arvioimaan sen merkityksen

päätöksenteossa. Päätöksentekoon on tullut

lisää harkintaa.”

Yrittäjyys mahdollisuus jokaiselle

Juha Metsälä johtaa perheyritystä ja on muutenkin

henkeen ja vereen yrittäjäluonne. Yrittäjyys

on hänestä erittäin varteenotettava vaihtoehto

myös rakennusalalta valmistuville: ”Ennen

puhuttiin akateemisesta vapaudesta, mutta

se taitaa nykyään olla vähentynyt. Yrittäjyyden

puolella vapautta vielä löytyy. Saat itse muokata

yritystäsi, oli se sitten iso tai pieni. Ja pystyt

samalla myös luomaan uutta.”

Tutkimukset osoittavat, että yrittäjän motivaatio

työhönsä on kaikkein korkeimmalla.

Metsälä kertoo: ”Koko ajan työtä tehdään itselle.

Mutta missään tapauksessa raha ei kuitenkaan

ole se keskeisin mittari.” Millaisen

ihmisen ei sitten kannata lähteä yrittäjäksi?

Metsälä vastaa: ”En sulkisi pois ketään, kaikilla

on yrittämisen mahdollisuus. Ehkä siinä

on elämäntilanteellakin suuri merkitys. Toisille

yrittäminen on ajankohtaista nuorempana,

joillekin vasta myöhemmin.” Yrittäjäuran

valinnut Metsälä oli omassa suvussaan

rohkea jäänmurtaja monen muun lähtiessä

akateemiselle uralle. Metsälän mukaan ”kukaan

ei epäillyt etteikö menestystä tulisi, kun

aloin yrittäjäksi. Ja nykyäänhän on hittijuttu

kun joku laittaa firman pystyyn.”

Asenteella on Metsälän mielestä aivan

keskeinen merkitys: ”Palkkaa aina asennetta,

äläkä ammattitaitoa. Ammattitaidon voi oppia,

mutta asennetta ei”, mies on huomannut.

TAMKin yrittäjämyönteisyys ilahduttaa

TAMK on toimitusjohtaja Metsälän mielestä

hyvin yrittäjämyönteinen oppilaitos. Hän

arvostaa talon vahvaa osaamista ja yrittäjämyönteistä

ilmapiiriä. ”Opiskelija-aineskin

on TAMKissa todella korkeatasoista, oppilaitoshan

on yksi suosituimmista. TAMK on

muutenkin jatkuvasti kehittynyt ja pitänyt

pitkään ykkösasemansa ammattikorkeakoulujen

joukossa”, sanoo Metsälä. Pieni kehitysehdotuskin

tulee mieleen: ”Kannattaisiko

TAMKin, TTY:n ja Tampereen yliopiston

tehdä tulevaisuudessa enemmän yhteistyötä?

Tunnettuus lisääntyisi, toiminta tehostuisi,

voisi löytyä yhteisiä painopistealueita ja poikkitieteellistä

otetta.”

Metsälä käy aina toisinaan TTY:llä myös

luennoimassa. Metsälä kertoo: ”Saan niistä

tilaisuuksista paljon, koska kuulijat ovat hyvin

aktiivisia. Luentoon valmistautumiseni ja

esitysmateriaalieni olla todellakin syytä olla

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!