20.12.2016 Views

valtioneuvoston oikeuskanslerin kertomus vuodelta

okv_kertomus2015

okv_kertomus2015

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

Sisäasiainhallinto

Tutkinnanjohtaja oli tehnyt päätöksen, että esitutkintaa

ei käynnistetä, päivää ennen epäillyn

rikoksen syyteoikeuden vanhentumista. Syyteoikeus

epäillystä rikoksesta vanheni ennen kuin

kantelija oli asianomistajana saanut tiedoksi esitutkinnan

päätöksen. Apulaisoikeuskanslerin sijainen

kiinnitti tutkinnanjohtajan huomiota esitutkinnan

viivytyksettömään toimittamiseen

(OKV/1389/1/2014; ratkaisijana apulaisoikeuskanslerin

sijainen Kimmo Hakonen ja esittelijänä

Petri Rouhiainen).

Esitutkinnan viipymisestä oli kyse myös asioissa

OKV/2203/1/2014 (ratkaisijana apulaisoikeuskansleri

Risto Hiekkataipale ja esittelijänä Petri

Rouhiainen) ja OKV/1067/1/2014 (ratkaisijana

apulaisoikeuskansleri Risto Hiekkataipale ja esittelijänä

Tom Smeds).

Rikosilmoituksen kirjaaminen ja

sen käsittely

Poliisilaitoksen poliisimiehet eivät olleet suostuneet

vastaanottamaan ja kirjaamaan kantelijan

tekemiä rikosilmoituksia. Perusteena kieltäytymiselle

oli, ettei väitetyissä tapahtumissa ollut

kysymys rikoksista ja että asianomistajana oleva

ilmoittajan täysi-ikäinen tytär voisi itse tehdä tarpeelliseksi

katsomansa ilmoituksen.

Apulaisoikeuskansleri totesi, että rikosilmoituksen

vastaanottamis- ja kirjaamisvelvollisuus

on varsin ehdoton eikä jätä poliisille juurikaan

harkintavaltaa. Ilmoituksen kirjaaminen

ja esitutkinnan aloittamisen edellytyksen arviointi

ovat kaksi toisistaan erillistä toimenpidettä.

Rikosilmoituksen vastaanottamisvelvollisuus

ei määräydy esimerkiksi sen mukaan,

pitääkö vastaanottaja ilmoitettua tapahtumaa rikoksena.

Jos ilmoittaja pitää tapahtumaa rikoksena,

ilmoitus on kirjattava. Myöskään alustavan

selvityksen hankkiminen ei ole oikeudellisesti

hyväksyttävä peruste ilmoituksen kirjaamatta

jättämiselle vaan ilmoitus on kirjattava viipymättä.

Myöskään se seikka, että ilmoitetussa

asiassa asianomistajana on tai näyttää olevan joku

muu henkilö kuin ilmoittaja, ei oikeuta poliisia

olla vastaanottamatta ja kirjaamatta ilmoitusta.

Asianomistajan tahdonilmaisulla voi olla

oikeudellista merkitystä rikosasian etenemiseen

rikosprosessuaalisen järjestelmän myöhemmässä

vaiheessa.

Apulaisoikeuskansleri yhtyi Poliisihallituksen

lausunnossaan esittämään käsitykseen, jonka

mukaan kantelija oli yksilöinyt rikoksena

pitämänsä tapahtumat sillä tavalla, että sen perusteella

olisi ollut mahdollista ja perusteltua

kirjata ilmoitus. Poliisiviranomaiset olivat tältä

osin laiminlyöneet virkavelvollisuutensa jättäessään

ilmoituksen kirjaamatta.

Apulaisoikeuskansleri kiinnitti poliisilaitoksen,

rikoskomisarion ja kahden vanhemman

konstaapelin huomion poliisin velvollisuuteen

vastaanottaa ja kirjata rikosilmoituksia asianmukaisesti

(OKV/2043/1/2013; ratkaisijana apulaisoikeuskansleri

Risto Hiekkataipale ja esittelijänä

Tom Smeds).

Poliisin kenttäpartio oli epäiltyjen rikosten tapahtumapaikalla

kieltäytynyt kirjaamasta asianomistajan

pyytämää rikosilmoitusta ja kehottanut kantelijaa

tekemään harkintansa mukaan ilmoituksen

myöhemmin poliisiasemalle. Partio oli myös jättänyt

kirjaamatta rikospaikalla olleiden muiden

henkilöiden, eli epäiltyjen ja mahdollisten todistajien,

henkilötiedot, mikä merkittävästi vaikeutti

rikosten jälkikäteisselvittelyä.

Apulaisoikeuskansleri yhtyi Poliisihallituksen

lausunnossaan esittämään käsitykseen, jonka

mukaan rikosilmoituksen kirjaamisvelvollisuutta

määrittelevä säännös ei jätä poliisille juurikaan

harkintavaltaa rikosilmoituksen vastaanottamisen

osalta. Kantelija oli yksilöinyt rikoksena

114

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!