20.12.2016 Views

valtioneuvoston oikeuskanslerin kertomus vuodelta

okv_kertomus2015

okv_kertomus2015

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

Työ- ja elinkeinohallinto

neuvontavelvoitettaan täysin asianmukaisesti.

Apulaisoikeuskanslerin sijainen piti yhteydensaantiongelmia

hyvän hallinnon näkökulmasta

huolestuttavana. Hän totesi, että viranomaisen

velvollisuutena on järjestää toimintansa siten, että

hallinnon asiakkaalla on mahdollisuus saada yhteys

viranomaiseen niin, että asiakas saa hallinnon

palveluita asianmukaisesti ja neuvoja hallintoasiansa

hoitamiseen. Yhteydensaantiongelmaan

oli TE-toimistossa pyritty puuttumaan prosessin

uudelleenjärjestelyllä ja lisäresursoinnilla.

Apulaisoikeuskanslerin sijainen totesi, että

työhallinnon puhelinpalveluissa on viime vuosina

ollut valtakunnallisesti ongelmia, jotka ovat

liittyneet työhallinnon vuonna 2012 toteutettuun

puhelinuudistukseen sekä vuonna 2013

voimaan tulleeseen palvelu- ja organisaatiouudistukseen.

Yhteydensaantiongelma on siten ollut

laajempi kuin vain yksittäisiä työ- ja elinkeinotoimistoja

koskeva ja ongelma on ollut

tiedossa myös hallinnonalan ohjauksesta vastaavassa

työ- ja elinkeinoministeriössä. Lisäksi

työhallinnon puhelinpalveluiden toimivuus

on ollut eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen

seurannassa.

Apulaisoikeuskanslerin sijainen saattoi asiassa

lausunnon antaneen elinkeino-, liikenne- ja

ympäristökeskuksen sekä TE-toimiston tietoon

näkemyksensä viranomaisen tavoitettavuuden

tärkeydestä hyvän hallinnon toteuttamisessa

(OKV/1433/1/2014; ratkaisijana apulaisoikeuskanslerin

sijainen Kimmo Hakonen ja esittelijänä

Marjo Mustonen).

Neuvonta työttömyysetuutta

koskevassa asiassa

Kantelija arvosteli työ- ja elinkeinotoimiston

(TE-toimisto) menettelyä neuvonnassa. TE-toimisto

oli todennut lausunnossaan, että kantelija

oli työnhakunsa käynnistämisen yhteydessä

saanut TE-toimistolta puutteellista tietoa työttömyysturvan

edellytysten osalta, minkä johdosta

hän oli voinut olla siinä käsityksessä, että

kokoaikatyön hakemisella ei ole merkitystä

työttömyysetuuden saamisen edellytyksenä.

Apulaisoikeuskansleri totesi, että hallintolaissa

säädettyjen hyvän hallinnon perusteiden mukaan

viranomaisen palvelun on oltava asianmukaista,

hallinnon asiakkaan on saatava asiansa

hoitamiseen neuvontaa ja viranomaisen on vastattava

asiointia koskeviin kysymyksiin ja tiedusteluihin.

Neuvonnan on oltava riittävää, selkeää

ja luotettavaa. TE-toimisto oli itse todennut

neuvonnassaan olleen puutteita.

TE-toimisto oli antanut kantelijaa koskevan

työvoimapoliittisen lausunnon, vaikka kantelija

oli pyytänyt sen viivyttämistä niin, että hän kerkeäisi

selvittää tilannettaan. Apulaisoikeuskanslerin

mukaan TE-toimisto olisi hyvän hallinnon

palveluperiaate huomioiden asian selvittämiseksi

voinut kantelijan pyynnön johdosta odottaa

lausunnon antamisessa, vaikka se olisikin katsonut

selvityksen olleen riittävää lausunnon antamiseksi.

Apulaisoikeuskansleri saattoi TE-toimiston

tietoon sen toiminnasta samoin kuin neuvonnan

laadulle asetettavista vaatimuksista esittämänsä

näkemykset (OKV/2201/1/2014; ratkaisijana

apulaisoikeuskansleri Risto Hiekkataipale ja esittelijänä

Marjo Mustonen).

Asiakkaan neuvonta työ- ja

elinkeinotoimistossa

Kantelijalta oli pyydetty uudelleen työtodistusta,

vaikka hän oli sen jo ajanvarausajallaan virkailijalle

toimittanut. Kantelija ei ollut voinut mennä

hakemansa työvoimakoulutuksen haastatteluun

sisarensa lasten hoidon takia. Saadun selvityksen

mukaan kantelijan kanssa oli käyty sähköpostikeskustelua

mahdollisuudesta vaihtaa haas-

156

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!