20.12.2016 Views

valtioneuvoston oikeuskanslerin kertomus vuodelta

okv_kertomus2015

okv_kertomus2015

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

5 Viranomaisten ja muiden julkista tehtävää hoitavien laillisuusvalvonta

vien hakemusten käsittely keskimäärin. Oikeuskansleri

totesi muun muassa, että hänellä ei ollut

perusteita kiistää vakuutusoikeuden näkemystä

siitä, etteikö poistoa koskevan hakemuksen käsitteleminen

eräiden samaan aikaan vireillä olleiden

eläkeasioita koskevien valitusasioiden kanssa ollut

perusteltua. Asiassa oli ollut runsaasti kirjeenvaihtoa

hakemuksen tekijän asiamiehen ja vakuutusoikeuden

välillä ja asiamies oli toimittanut

runsaasti lisäselvityksiä vakuutusoikeuteen. Oikeuskansleri

totesi, ettei hänellä ollut perusteita

katsoa, että asian käsittelyssä olisi missään yksittäisessä

vaiheessa viivytelty. Asian kokonaiskäsittelyaika

oli kuitenkin muodostunut varsin pitkäksi

ja sitä voitiin pitää kohtuuttomana.

Oikeuskansleri saattoi vakuutusoikeuden

tietoon valitusasian ja päätöksen poistamista

koskevan hakemusasian käsittelyajasta lausumansa

ja kiinnitti vakuutusoikeuden huomiota

perustuslain 21 §:n 1 momentissa viivytyksettömästä

käsittelystä säädettyyn (OKV/868/1/2014;

ratkaisijana oikeuskansleri Jaakko Jonkka ja esittelijänä

Marjo Mustonen).

Kantelijan sairauspäivärahaa koskevan valituksen

käsittely vakuutusoikeudessa oli kestänyt lähes

vuoden ja kymmenen kuukautta, mikä oli selvästi

pidempi käsittelyaika kuin vastaavien asioiden

keskimääräinen käsittelyaika oli ollut kyseisenä

ajankohtana. Asiakirjoista ei ilmennyt sellaista,

että viipymiselle olisi voitu katsoa olleen hyväksyttävä

syy. Apulaisoikeuskansleri totesi, että kantelijan

asian käsittely oli viivästynyt ja käsittelyaikaa

oli pidettävä kohtuuttoman pitkänä, minkä

vuoksi hän kiinnitti vakuutusoikeuden huomiota

perustuslain 21 §:n 1 momentissa viivytyksettömästä

käsittelystä säädettyyn.

Kantelija oli pyytänyt vakuutusoikeudelta

arvion asiansa käsittelyajasta, mutta vuosilomien

vuoksi vakuutusoikeudessa ei ollut ollut

paikalla ketään, joka arvion olisi voinut antaa.

Kantelijalle ei ollut myöhemminkään ilmoitettu

arviota valitusasiansa käsittelyajasta. Apulaisoikeuskansleri

totesi, että vaikka tuomioistuin ei

olisi kyennyt antamaan arviota käsittelykokoonpanoon

kuuluvien henkilöiden loman vuoksi arviota

pyydettäessä, olisi arvio tullut antaa ilman

eri pyyntöä pian sen jälkeen, kun arvion tekeminen

oli mahdollista. Apulaisoikeuskansleri

kiinnitti vakuutusoikeuden huomiota hallintolainkäyttölain

30 a §:ssä käsittelyaika-arvion antamisesta

säädettyyn (OKV/1419/1/2014; ratkaisijana

apulaisoikeuskansleri Risto Hiekkataipale

ja esittelijänä Marjo Mustonen).

Rangaistustuomioiden

tarkastaminen

Rangaistustuomioiden tarkastamista varten Oikeusrekisterikeskus

toimittaa sille annetun ohjeen

mukaisesti oikeuskanslerinvirastoon osan käräjäoikeuksien

Oikeusrekisterikeskukselle tekemistä

päätöstietoilmoituksista. Päätöstietoilmoitus vastaa

tiedoiltaan rangaistustuomion tuomiolauselmaa.

Sen perusteella on mahdollista havaita yksittäisessä

tuomiossa esiintyviä muodollisia virheitä

ja eräitä systeemivirheitä.

Satunnaiseen otantaan perustuvassa järjestelmässä

ei ole mahdollista havaita kaikkia

tuomioistuimissa tehtyjä virheitä. Toistuvat ja

yleiset virheet, joihin puuttumista varten rangaistustuomioiden

tarkastusta harjoitetaan, järjestelmä

tuo kuitenkin tehokkaasti esiin.

Havaitun virheen seuraamuksena voi olla

huomautus, lausuttu käsitys tai määräys virkasyytteen

nostamisesta. Käytännössä yleisin

seuraamus on käsityksen lausuminen. Mainittujen

seuraamusten ohella virhe saattaa jossakin

tapauksessa antaa aiheen tuomion purkamista

koskevan esityksen tekemiseen korkeimmalle

oikeudelle. Vastaajan eduksi purkuesitys

99

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!