20.12.2016 Views

valtioneuvoston oikeuskanslerin kertomus vuodelta

okv_kertomus2015

okv_kertomus2015

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

Valtiovarainhallinto

Kunnallinen ja muu itsehallinto

Koulun sisäilmaongelmiin olisi

tullut tarttua ripeämmin

Kantelun mukaan koulun henkilökunnalla ja oppilailla

oli esiintynyt huonosta sisäilmasta johtuneita

oireita eikä asiaan ollut puututtu kaupungin

taholta riittävän ripeästi, vaikka sisäilmaongelmat

olivat olleet kaupungin tiedossa. Lisäksi kantelu

koski sitä, että kaupungin tilakeskus ei ollut antanut

kantelijalle tämän pyytämiä sisäilmaongelmiin

liittyneitä asiakirjoja ja että koulun sisäilmaongelmista

oli tiedotettu erityisesti oppilaiden vanhempia

liian vähän ja puutteellisesti. Kaupungin antaman

selvityksen mukaan koulurakennuksessa oli

ollut sisäilmaongelmia jo vuosia, mutta koulurakennuksen

kuntoon saattaminen oli osoittautunut

poikkeuksellisen hankalaksi. Rakennusta oli

remontoitu vuosien mittaan useaan otteeseen ja

asian vuoksi oli perustettu sisäilmatyöryhmä. Selvityksestä

ei kuitenkaan käynyt ilmi, milloin ensimmäiset

epäilyt siitä, että koulun sisäilma viimeisimmistä

korjauksista huolimatta aiheutti

henkilökunnalle ja oppilaille terveyshaittoja, olivat

olleet kaupungin viranomaisten tiedossa.

Asiakirja-aineistosta kävi kuitenkin ilmi, että

viimeisin sisäilmaongelma oli tullut todetuksi

viimeistään sisäilmatyöryhmän kokouksessa

maaliskuussa 2013. Aloite asian käsittelyyn oli

tullut työterveyshuollosta. Tämän jälkeen toteutettiin

oppilaiden oirekysely, asetettiin osa rakennuksesta

käyttökieltoon ja tehtiin väistötilasuunnitelma.

Näiden tietojen perusteella ei voitu tehdä

sellaista johtopäätöstä, että kaupunki olisi laiminlyönyt

sisäilmasta aiheutuneiden oireiden laajuuden

selvittämisen ja toimenpiteisiin ryhtymisen

korvaavien väistötilojen saamiseksi. Kaupungin

selvityksessä ei kuitenkaan tuotu esiin sitä, että

aluehallintovirasto oli tehnyt kouluun useita tarkastuksia

edeltävinä vuosina. Aluehallintovirastoon

oli tullut myös ammattitautiepäilyjä koulun

henkilökuntaan kuuluneista henkilöistä. Aluehallintoviraston

kyseisestä tarkastuskertomuksesta ei

ilmennyt, oliko kertomusta lähetetty tiedoksi esimerkiksi

kaupungin sivistysvaliokunnalle. Kokonaisuutena

aluehallintoviraston tarkastuskertomuksista

kuitenkin ilmeni, että koulun sisäilmaan

liittyneet ongelmat olivat olleet kaupungin tiedossa

jo kesällä 2012. Väistötiloihin johtanutta prosessia

saattoi tällä perusteella pitää jälkikäteen arvioiden

tarpeettoman hitaana ottaen huomioon

viranomaisten velvollisuus huolehtia sekä työntekijöiden

että oppilaiden oikeudesta turvalliseen

työskentely-ympäristöön. Kaupungin olisi tullut

määrätietoisesti pyrkiä toimimaan sen varmistamiseksi,

että oppilaat eivät enää altistu terveyshaittaa

aiheuttaville sisäilman epäpuhtauksille.

Asiassa kävi ilmi, että kaupungin tilakeskus oli

vuosien ajan noudattanut asiakirjapyyntöjen suhteen

sellaista käytäntöä, että tutkimustuloksia ja

raportteja tai näytetuloksia ei annettu niitä pyytäville

henkilöille. Kun asiakirjapyynnön esittäneeltä

henkilöltä ei ollut myöskään julkisuuslain mukaisesti

tiedusteltu, haluaako tämä asiasta kirjallisen

päätöksen, oikeuskansleri antoi kaupungille huomautuksen

julkisuuslain vastaisesta menettelystä.

Tiedottamisen laajuus ja tavat ovat kuntalain mukaan

kunnan harkittavissa. Oikeuskansleri totesi

kuitenkin, että olisi ollut perusteltua, että kaupunki

olisi tiedottanut koulun sisäilmaongelmista

asiakirja-aineistossa esiin tuotua tehokkaammin.

Tämä olisi ollut erityisen perusteltua myös siksi,

että kyse oli lasten terveyteen liittyvästä asiasta

(OKV/1588/1/2013; ratkaisijana oikeuskansleri

Jaakko Jonkka ja esittelijänä Minna Ruuskanen).

Pysäköintivirhemaksua

koskeva päätös

Pysäköinninvalvonnassa merkittiin kantelun vireille

tullessa pysäköintivirhemaksua koskevaan

134

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!