20.12.2016 Views

valtioneuvoston oikeuskanslerin kertomus vuodelta

okv_kertomus2015

okv_kertomus2015

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

Sosiaali- ja terveyshallinto

Kantelija arvosteli sitä, että hänen täytyi tehdä

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastolle

asiakirjapyyntö kirjallisesti, samoin kuin sitä,

ettei hän saanut päätöstä siltä osin kuin hänelle

annetusta asiakirjasta oli salattu tietoja. Asiassa

ei ilmennyt, että asiakirjapyyntö olisi edellytetty

tehtäväksi kirjallisesti, vaikka kantelijaa oli

ohjattu tekemään se kirjallisesti. Apulaisoikeuskansleri

totesi, että julkisuuslaissa ei ole säännöksiä

siitä, missä muodossa asiakirjapyyntö on

tehtävä, ja sen voi siten tehdä vapaamuotoisesti

ja esimerkiksi suullisesti. Kyseisessä tapaukteissa

ja mikäli se ei olisi mahdollista, ministeriö

aikoi uudistaa esityksensä lisämäärärahaksi kyseisiin

tehtäviin vuoden 2017 talousarvion valmistelun

yhteydessä (OKV/4/50/2013; ratkaisijana

oikeuskansleri Jaakko Jonkka ja esittelijänä

Marjo Mustonen).

Välillisesti asbestille

altistuneiden oikeusturva

Kantelijat arvostelivat kantelussaan sitä, että välillisesti

asbestille altistuneiden oikeusturva on

puutteellinen. Työturvallisuuslain lisäksi on olemassa

asbestityötä koskevia säädöksiä, joilla pyritään

turvaamaan asbestityöntekijöiden terveyttä

ja turvallisuutta työssään. Asbestin aiheuttamia

sairauksia voidaan korvata ammattitautina. Käytännössä

asbestille voivat kuitenkin tietämättään

altistua myös muut kuin asbestityötä tekevät

henkilöt. Muissa kuin ammattitautilain tarkoittamissa

tilanteissa voinevat asbestille altistuneiden

henkilöiden terveydelle aiheutuneet vahingot

tulla korvattaviksi yleisten vahingonkorvausoikeudellisten

säännösten perusteella, mutta muun

muassa altistuksen ja sairastumisen välisen syyyhteyden

kuten myös korvausvelvollisen tahon

selvittäminen voi esimerkiksi ajan kulumisen

vuoksi olla vaikeaa. Oikeuskansleri totesi, että

kantelussa esille nostettu välillisesti asbestille

altistuneiden oikeusturvaan ja myös heidän

terveytensä suojelemiseen liittyvä ongelma on

olemassa. Oikeuskansleri saattoi kantelukirjoituksen

mainitulta osin sosiaali- ja terveysministeriön

tietoon sen harkitsemiseksi, antaako asia

aihetta ministeriön toimenpiteisiin. Oikeuskansleri

pyysi ministeriötä ilmoittamaan viimeistään

29.1.2016 mahdollisista toimenpiteistään. Ministeriö

ilmoitti lausunnossaan, ettei asia antanut

aihetta sen toimenpiteisiin (OKV/680/1/2015;

ratkaisijana oikeuskansleri Jaakko Jonkka ja esittelijänä

Marjo Mustonen).

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto

Ohjeistus kosmetiikkavalmisteista

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on antanut

ohjeen, jonka mukaan kosmetiikkaa voi

satunnaisesti myydä ilman EU:n kosmetiikkaasetuksen

vaatimia velvoitteita. Ohjeen mukaan

kosmetiikkalainsäädännön piiristä on rajattu pois

ne toimijat, jotka valmistavat saippuaa omaan

käyttöön, osallistuvat yksittäisiin myyjäisiin tai

antavat saippuoita lahjaksi ystävilleen. Tukes korostaa

ohjeessaan toiminnanharjoittajan omaa

vastuuta arvioida, onko kyse liiketoiminnasta vai

ei. Koska kantelukirjoituksesta ilmeni, että asiassa

jäi ohjeistuksesta huolimatta epäselväksi se, miten

harrastelijamainen ja ammattimainen saippuanvalmistus

eroavat toisistaan, apulaisoikeuskansleri

katsoi, että Tukesin olisi perusteltua tarkentaa

antamaansa ohjetta tältä osin (OKV/2058/1/2014;

ratkaisijana apulaisoikeuskansleri Risto Hiekkataipale

ja esittelijänä Outi Kostama).

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja

valvontavirasto Valvira

Asiakirjapyynnön käsitteleminen

162

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!