20.12.2016 Views

valtioneuvoston oikeuskanslerin kertomus vuodelta

okv_kertomus2015

okv_kertomus2015

SHOW MORE
SHOW LESS

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

Valtiovarainhallinto

sä ja kunta oli menetellyt julkisuuslain vastaisella

tavalla, kun se ei ollut noudattanut säädettyä

määräaikaa, jonka kuluessa asiakirjapyyntöjä

koskeva asia on ratkaistava ja tieto julkisista

asiakirjoista annettava eli viimeistään kuukauden

kuluessa siitä, kun viranomainen on saanut

asiakirjojen saamista koskevan pyynnön. Nyt

ensimmäinen yhteydenotto asiakirjapyyntöjen

tarkentamiseksi on tapahtunut vasta 21.5.2014

eli noin kahdeksan kuukauden kuluttua asiakirjapyyntöjen

esittämisestä. Apulaisoikeuskansleri

kiinnitti kunnan huomiota velvollisuuteen

noudattaa julkisuuslain menettelysäännöksiä

(OKV/787/1/2014; ratkaisijana apulaisoikeuskansleri

Risto Hiekkataipale ja esittelijänä Minna

Pulkkinen).

Kaupunginhallituksen,

kaupunginjohtajan ja

hallintojohtajan menettely

Asiakirjapyynnön käsittelyssä oli menetelty virheellisesti,

kun kaupungin vt. hallintojohtaja oli

liittänyt tekemäänsä asiakirjan luovutuspäätökseen

väärän valitusosoituksen, ja kun kaupunginhallitus

oli käsitellyt asiaa myöhemmin oikaisuvaatimuksena.

Kaupunginjohtaja oli lisäksi

toiminut virheellisesti osallistuessaan esteellisenä

kaupunginhallituksen kokoukseen. Kantelijan

sähköpostitse lähettämä asiakirjapyyntö ei

myöskään ollut kirjautunut saapuneeksi.

Apulaisoikeuskansleri kiinnitti kaupunginhallituksen,

kaupunginjohtajan ja hallintojohtajan

huomiota asiakirjapyynnön käsittelyä ja

muutoksenhakua koskevien julkisuuslain säännösten

sekä kuntalain ja hallintolain hallinnon

järjestämistä, hyvää hallintoa ja esteellisyyttä

koskevien säännösten huolelliseen noudattamiseen

(OKV/1735/1/2014; ratkaisijana apulaisoikeuskansleri

Risto Hiekkataipale ja esittelijänä

Outi Kostama).

Velvollisuus vastata tiedusteluun

Kantelija oli lähettänyt sähköpostiviestin

4.12.2013 kaupungin virkamiehelle ja saanut tältä

vastauksen 10.12.2013. Kantelijan sähköpostiviestissä

11.2.2014 kaupunginjohtajalle, apulaiskaupunginjohtajalle

ja opetustoimen juristille

kantelija oli viitannut virkamieheltä saamaansa

vastaukseen, arvostellut sitä ja katsonut, ettei hyväksy

virkamiehen selvitystä. Kantelija oli kantelussaan

arvostellut sitä, ettei hän ollut saanut vastausta

sähköpostiviestiinsä 11.2.2014.

Kaupungin selvityksestä kävi ilmi, että kaupungin

näkemyksen mukaan kantelija oli saanut

vastauksen tiedusteluunsa eikä asiassa ollut tullut

ilmi sellaisia seikkoja, joihin ei olisi jo aikaisemmin

vastattu. Kaupunki tosin pahoitteli sitä,

ettei kantelija ollut ylipäänsä saanut vastausta

tiedusteluunsa 11.2.2014.

Apulaisoikeuskansleri katsoi, että viranomaisen

ja virkamiehen tulee lain mukaan kohtuullisessa

ajassa vastata asiallisiin ja tarpeeksi

yksilöityihin tiedusteluihin. Viranomaisen ja virkamiehen

tulee ainakin lyhyesti todeta, miksi he

eivät katso tarpeelliseksi vastata asiaan laajemmin.

Viranomainen voi tapauskohtaisesti harkita,

kuinka laajaa ja perusteellista vastausta tiedustelu

vaatii. Tarvittaessa viranomainen voi myös viitata

aikaisemmin antamiinsa vastauksiin.

Apulaisoikeuskansleri kiinnitti kaupungin

huomiota viranomaisen ja virkamiehen hallintolaissa

säädettyyn velvollisuuteen kohtuullisessa

ajassa vastata asiallisiin ja tarpeeksi yksilöityihin

tiedusteluihin (OKV/279/1/2014; ratkaisijana

apulaisoikeuskansleri Risto Hiekkataipale ja esittelijänä

Minna Pulkkinen).

Kevan toimitusjohtajan nimittäminen

Kunnallisen eläkelaitoksen Kevan uudessa johtosäännössä

muutettiin toimitusjohtajan viran

140

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!