20.12.2016 Views

valtioneuvoston oikeuskanslerin kertomus vuodelta

okv_kertomus2015

okv_kertomus2015

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

5 Viranomaisten ja muiden julkista tehtävää hoitavien laillisuusvalvonta

koskeva poliisilain säännös voi sinänsä tulla sovellettavaksi

poliisin valvontatoiminnassa. Henkilötietojen

tiedustelemiseen tulee kuitenkin olla

perusteltu syy. Apulaisoikeuskansleri yhtyi Poliisihallituksen

näkemykseen, että poliisilla tulisi

olla konkreettinen ja yksilöitävissä oleva tehtävä

selvittäessään henkilöllisyyksiä ja että poliisimiehen

on pystyttävä jälkikäteen perustelemaan tällainen

identifiointitarkoitukseen liittyvä yksittäinen

tehtävä. Tapauksessa oli ollut kyse enintään

nuorten yleisestä epäilyttävyydestä yleistä järjestystä

ja turvallisuutta valvottaessa, eikä asiassa

ollut tuotu esille, että tapahtumahetkellä olisi

epäilty nuorilla olleen yhteyttä esimerkiksi tapahtuneeseen

rikokseen tai järjestyshäiriöön. Perustetta

henkilöllisyyden selvittämiselle henkilöjoukon

ollessa kyseessä olisi tullut joka tapauksessa

arvioida jokaisen henkilön osalta erikseen.

Turvallisuustarkastusten osalta poliisimies totesi

olleensa suorittamassa virkatehtävää yksin ja

hänellä oli ollut asiakkaina yhteensä viisi nuorta,

joten hän oli päättänyt tehdä kullekin viidelle

nuorelle turvallisuustarkastuksen, ettei heillä olisi

mitään esineitä tai aineita hallussa, jotka olisivat

voineet vaarantaa poliisimiehen tai nuorten omaa

turvallisuutta tehtävän aikana. Poliisimies toi lisäksi

esille joitakin nuorten aiempaan menettelyyn

liittyviä tietoja kahden nuoren osalta. Apulaisoikeuskanslerin

näkemyksen mukaan hankitussa

selvityksessä ei esitetty sellaisia tapahtuma-aikana

käsillä olleita seikkoja, joiden perusteella olisi voitu

arvioida poliisilaissa säädettyjen turvallisuustarkastuksen

tekemisen edellytysten täyttyneen.

Henkilöjoukolle suoritettavien turvallisuustarkastusten

perusteita olisi tullut joka tapauksessa arvioida

jokaisen henkilön osalta erikseen.

Apulaisoikeuskansleri kiinnitti poliisimiehen

huomiota henkilöllisyyden selvittämisen ja

turvallisuustarkastuksen edellytysten huolelliseen

selvittämiseen.

Asiassa oli lisäksi kyse poliisimiehen mahdollisesta

epäasiallisesta kielenkäytöstä edellä

kuvatussa tilanteessa. Tältä osin apulaisoikeuskansleri

saattoi poliisimiehen tietoon esittämänsä

virkamiehen kielenkäyttöä koskevat yleiset

näkökohdat (OKV/1844/1/2014; ratkaisijana

apulaisoikeuskansleri Risto Hiekkataipale ja esittelijänä

Markus Löfman).

Takavarikon edellytykset

Poliisi oli takavarikoinut kantelijalta kaasusumuttimen

kotietsinnän yhteydessä. Kantelijan mielestä

kyse oli laillisesta kaasusta, jota ei olisi saanut

takavarikoida.

Apulaisoikeuskanslerin sijainen totesi, että kotietsintäpäätökseen

kirjattu epäilty rikos ei voinut

olla kaasusumuttimen takavarikoimisen perusteena,

eikä poliisi ollut näin väittänytkään. Asiaa

koskevaan tutkintailmoitukseen kirjattu ”toisen

vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen

hallussapito” viittasi puolestaan rikoslain 41 luvun

6 §:ssä säädetyn rikoksen tunnusmerkistöön

ja kaasusumuttimen takavarikoimiseen. Kyseinen

tunnusmerkistö ei myöskään voinut tapaukseen

soveltua, koska kukaan ei ollut pitänyt hallussaan

kaasusumutinta yleisellä paikalla, vaan sumutin

oli löytynyt kantelijan kotoa. Kaasusumuttimen

takavarikoimiseen ei kaiken kaikkiaan

ollut laista ilmeneviä edellytyksiä niillä perusteilla,

jotka ilmenivät tapahtuma-aikaan laadituista

takavarikkoa koskeneista poliisin asiakirjoista.

Apulaisoikeuskanslerin sijainen kiinnitti takavarikoimisesta

päättäneen komisarion huomiota takavarikon

edellytysten perusteelliseen harkintaan.

Apulaisoikeuskanslerin sijainen arvioi tapauksessa

lisäksi mainitun kaasusumuttimen

haltuun ottamista poliisilain nojalla sekä sen

palauttamatta jättämistä ja hävittämistä. Näiltä

osin apulaisoikeuskanslerin sijainen saattoi

asiasta vastanneen komisarion tietoon päätök-

123

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!