20.12.2016 Views

valtioneuvoston oikeuskanslerin kertomus vuodelta

okv_kertomus2015

okv_kertomus2015

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

Oikeushallinto

oikeuskansleri Risto Hiekkataipale ja esittelijänä

Outi Kostama).

Valitusasian käsittely hallinto-oikeudessa oli kestänyt

noin 10½ kuukautta. Lain mukaan kantelukirjoituksessa

tarkoitettu asia olisi tullut käsitellä

kiireellisenä. Hallinto-oikeussihteeri ei

epähuomiossa ollut lähettänyt selvityksen liitteitä

kantelijalle vastaselityspyynnön mukana.

Apulaisoikeuskansleri katsoi, ettei asian käsittelyaika

vastannut yliopistolain ja perustuslain

mukaisia vaatimuksia asian viivytyksettömästä

käsittelystä. Apulaisoikeuskansleri katsoi

myös, ettei valtion virkamieslain vaatimus virkamiehen

hyvästä ja huolellisesta toiminnasta

toteutunut kantelun tarkoittamassa tilanteessa

(OKV/707/1/2015; ratkaisijana apulaisoikeuskansleri

Risto Hiekkataipale ja esittelijänä Outi

Kostama).

Kansainvälistä veroasiaa koskevan valituksen

käsittelyaika hallinto-oikeudessa oli ollut 21,3

kuukautta. Kansainvälisten verovalitusten käsittelyajat

oli vuosien 2012 ja 2013 jälkeen saatu

kuitenkin selvästi lyhenemään. Apulaisoikeuskanslerin

sijainen saattoi käsityksensä valituksen

kohtuuttoman pitkästä käsittelyajasta hallintooikeuden

tietoon (OKV/988/1/2014; ratkaisijana

apulaisoikeuskanslerin sijainen Kimmo Hakonen

ja esittelijänä Outi Kostama).

Kunnallisvalituksen käsittely hallinto-oikeudessa

oli kestänyt 19 kuukautta. Kunnallisasioiden

keskimääräinen käsittelyaika hallinto-oikeudessa

oli selvityksen mukaan 9,5 kuukautta. Kysymys

ei ollut laajasta, tulkinnanvaraisesta asiasta, jonka

selvittäminen ja ratkaiseminen olisi vaatinut

erityisen paljon aikaa. Apulaisoikeuskanslerin

sijainen katsoi, ettei valituksen käsittely tapahtunut

perustuslain 21 §:n edellyttämällä tavalla

ilman aiheetonta viivytystä (OKV/1822/1/2014;

ratkaisijana apulaisoikeuskanslerin sijainen Kimmo

Hakonen ja esittelijänä Outi Kostama).

Käsittelyn viipyminen

vakuutusoikeudessa

Eläkettä koskevan valitusasian käsittely vakuutusoikeudessa

oli kestänyt noin kolme vuotta ja neljä

kuukautta. Oikeuskansleri kiinnitti huomiota

muun muassa siihen, että asian esivalmisteluvaihe

oli ollut suhteellisen pitkä, mutta siitä huolimatta

asiassa oli päädytty pyytämään runsaasti lisäselvityksiä

vielä noin kaksi vuotta sen jälkeen, kun

asia oli tullut vireille. Selvityksestä ja asiakirjoista

ei muutenkaan kaikilta osin selvinnyt, miten asian

käsittely oli edennyt. Asian käsittelyaikaan oli vaikuttanut

myös se, että jaoston, jolla asia oli käsiteltävänä,

puheenjohtaja oli ollut virkavapaalla asian

käsittelyn aikana eikä puheenjohtajaa ollut katsottu

voitavan vaihtaa kesken käsittelyn. Oikeuskansleri

totesi, ettei hänellä ollut perusteita kyseenalaistaa

sitä, etteikö asia ollut ollut perusteltua käsitellä

kokoonpanossa, joka oli siihen perehtynyt ja joka

oli hankkinut tarvittavat lisäselvitykset. Kun

kuitenkin asian käsittely oli jo jaoston puheenjohtajan

virkavapauden alkaessa kestänyt yli kaksi

vuotta ja yhdeksän kuukautta, ei oikeuskansleri

voinut pitää asianmukaisena, että asian käsittelyä

ei ollut järjestetty niin, ettei virkavapaus olisi enää

vaikuttanut käsittelyaikaan. Oikeuskansleri totesi,

että valitusasian käsittelyaika oli poikennut huomattavasti

kyseisten eläkeasioiden keskimääräisestä

käsittelyajasta vakuutusoikeudessa ja se oli ollut

kohtuuttoman pitkä. Asian käsittely ei ollut edennyt

perustuslain 21 §:n 1 momentin edellyttämällä

tavalla ilman aiheetonta viivytystä.

Vakuutusoikeuden edellä mainitun päätöksen

poistamista koskevan asian käsittely vakuutusoikeudessa

oli kestänyt noin kaksi vuotta ja

kaksi kuukautta. Hakemuksen käsittely oli kestänyt

selvästi pidempään kuin poistamista koske-

98

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!