16.07.2015 Views

koko vuosikirja yhtenä PDF-tiedostona - Pelitutkimuksen vuosikirja

koko vuosikirja yhtenä PDF-tiedostona - Pelitutkimuksen vuosikirja

koko vuosikirja yhtenä PDF-tiedostona - Pelitutkimuksen vuosikirja

SHOW MORE
SHOW LESS

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

törmätä kanavasurffatessaan myös passiivisesti. Hyvin heterogeeninen kohderyhmäloikin pelisuunnittelulle aivan omanlaisensa haasteet.Ensimmäisenä suunnittelullisena periaatteena pidimme pelillisen kiusanteonminimointia. Tyypillisesti moninpeleissä pelaajat taistelevat toisiaan vastaan,ja tasoerot saavat huiput kyllästymään ja dominoimaan epämiellyttävällä tavallasamalla, kun aloittelijat eivät pääse edes kunnolla mukaan peliin. Niinpä ensimmäisessäpelissämme, Putti-minigolfissa, pelaajien pallot eivät törmäilleet toisiinsa.Tällä pyrimme saavuttamaan yhdessä pelaamisen tunteen siten, että pelaajatpystyivät silti keskittymään omiin suorituksiinsa. Kilpailua saatiin aikaan golf-tyyppisellälyöntien laskemisella ja pitkän aikavälin ”tasoituksen” esittämisellä.Kuva 3:Kuvaruutukaappaus Muistipelin esittelyvideosta. Kuvassa pelin avaama kortti, jolle kaksipelaajaa on arvannut löytyvän pari kortista numero 18.Perinteinen muistipeli koettiin tylsäksi ja turhauttavaksi, joten kehitimmepeliin ”näkymättömän kortinkääntäjän”. Käytännössä peli käänteli ruudulla näkyviäkortteja yksi kerrallaan oikein päin tietyin väliajoin. Pelaajan tehtäväksi jäi muistaatai arvata kulloinkin näkyvissä olevan kortin pari, sen sijaan että hänen täytyisi alkaaitse käymään kaikkia peliruudun kortteja läpi yksi tai kaksi korttia kerrallaan.Toki pelaaja saattoi lähettää myös kaksi korttia sisältävän viestin, jonka osuessaoikeaan pelaaja sai hyvät bonukset.PelaajatTelevisiolähetys on pelialustana mielenkiintoinen myös siksi, että se saavuttaaaivan erilaisen pelaajakannan kuin mikä tahansa muu peli. Mobiilipelejä ei ladata jakäynnistetä vahingossa. Internetiä selatessakin pelien löytämiseksi täytyy yleensäainakin klikata mainosbanneria. Televisiossa pyöriviin peleihin sen sijaan saattaaKuva 4:FusionX-pelin pelinäkymä. Viivettä tasoittamaan suunniteltu ajastin ruudussa 19.Myöhemmissä peleissämme, kuten Muistipelissä (2003) ja Fusion-X -pulmapelissäjatkoimme pelaajien menestysmahdollisuuksien tasoittamista. Koskaviestin kulkeminen pelaajan puhelimesta peliserverillemme saattoi puhelinliittymästäriippuen kestää puolesta sekunnista kolmeen sekuntiin, päätimme lisätäFusion-X:ään lyhyen viiveen siirron saapumisen ja toteutumisen välille. MuutamanPELITUTKIMUKSEN VUOSIKIRJA 2012 - KEMPPAINEN PELISUUNNITTELUN ERIKOISTAPAUS: TEKSTIVIESTIT JA TELKKARI 124

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!