Median vaikutukset lapsiin ja nuoriin - katsaus ... - Mediakasvatus.fi

Osittain tämä kuitenkin kertoo mediatutkimuksessa vallalla olevasta trendistä vuorovaikutteistenmedioiden vetovoimasta tutkimusongelmien asettelussa.Pitkittäistutkimuksissa sen sijaan on tuoreempiakin julkaisuja. Huesmann kollegoineen(2003) raportoi 15 vuotta kestäneestä tutkimuksesta, johon osallistui 300yhdysvaltalaista lasta. Heitä oli haastateltu alakoululaisina ja haastattelu oli toistettuheidän ollessa hieman yli 20-vuotiaita. Tutkijat havaitsivat, televisioväkivallan ennustavansekä fyysistä, verbaalista että epäsuoraa aggressiota (yhdistelmämitallamitattuna). Yhteys säilyi merkitsevänä silloinkin, kun tulokset rajattiin fyysiseenaggressioon ja väkivaltaan. Lapsuuden televisioväkivallalle altistumisen vaikutuksetaikuisiän aggressioon pysyivät merkitsevänä sen jälkeenkin, kun kontrolloitiin vanhempienkoulutusta ja lasten suoritusta mittaavat mittarit.Toinen tuore pitkittäistutkimus, jonka Anderson (2007) esittelee, tarkasteli nuoruusiänja varhaisen aikuisiän television katselutapojen vaikutuksia myöhempäänväkivaltaiseen käyttäytymiseen (Johnson ym., 2002). Television katselun kokonaisaika,ei siis pelkästään väkivaltaisten ohjelmien katsominen, arvioitiin 14-vuotiaanaja 22-vuotiaana. Televisiolle altistuminen nuoruusiässä ennakoi merkitsevästihyökkäävää ja riidanomaista käytöstä myöhemmällä iällä. Tilastollinen yhteys säilyisenkin jälkeen, kun kontrolloitiin perheen tulotaso, vanhempien koulutus, verbaalinenälykkyys, lapsen laiminlyönti, lähiympäristön olosuhteet, vertaisaggressio jakouluväkivalta.New Yorkin yliopistossa Johnsonin (2002) johdolla tehdyssä pitkittäistutkimuksessaseurattiin 707 miestä ja naista 25 vuoden ajan. Tutkimuksen mukaan lähes neljäsosamiehistä, jotka katsoivat 14-vuotiaina tv:tä yli kolme tuntia päivässä, oli käyttäytynytväkivaltaisesti. Alle tunnin päivässä katsoneista osuus oli viisi prosenttia. Naisillayhteys ilmeni vasta myöhemmin; ehkä siksi, että 14-vuotiaat tytöt eivät yleensä katsokovin väkivaltaisia ohjelmia. Yhteydet pysyivät merkitsevinä sosiaalisten tekijöidenkontrolloinnin jälkeen.Vaikutuksen suuruutta arvioitaessa Bushmann ja Huesmann (2001) tuovat esille,että väkivaltaviihteen katsomisen ja aggressiivisuuden välinen yhteys on lähes yhtäsuuri kuin tupakoinnin ja keuhkosyövän välillä ja huomattavasti suurempi kuinesimerkiksi suojaamattoman seksin ja Aidsiin sairastumisen, kalsiumin syömisen jaluumassan välillä, läksyjen tekemisen ja koulumenestyksen tai altistumisen asbestilleja syövän välinen yhteys. Jopa tupakkayhtiöt myöntävät tupakoinnin riskin keuhkosyövälle,mutta lähes yhtä suuri yhteys tv-väkivallan ja aggression välillä silti kyseenalaistetaan.Kaikki tupakoitsijat eivät sairastu syöpään tai kaikki syöpään sairastuneeteivät ole tupakoitsijoita. Samoin väkivaltaviihteen katsominen ei tee kaikista lapsistaaggressiivisia tai kaikki aggressiiviset lapset eivät ole väkivaltaviihteen suurkuluttajia,mutta riski on molemmissa tutkimustiedon perusteella kiistaton.Pitkittäistutkimuksiin keskittynyt televisiotutkimuksista tehty meta-analyyttinentutkimus (Anderson ja Bushman, 2002) jossa oli 42 tutkimusta ja otoskoko kaikenkaikkiaan 5 000,vahvisti myös televisioväkivallan ja aggression välisen yhteyden, r=.17. Yhteenvetona televisiotutkimusten tuloksista toimii hyvin AAP:n (AmericanAssociation of Paediatrics) (2001; Hargrave & Livingstone, 2006) lausunto, jonkase antoi tieteellisten tutkimusten perusteella väkivaltaviihteen vaikutuksista lapsiin.Lausunnossa todetaan, että mediaväkivallan vaikutukset lapsiin ovat monimutkaisia82