09.07.2015 Views

Lataa PDF - Raideryhmä

Lataa PDF - Raideryhmä

Lataa PDF - Raideryhmä

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

116kenteestä välikysymyskeskustelun.Sen merkittävinsaavutus on, että kansanedustajatonnistuvat tyystinvaikenemaan EU-säädöstenlähivuosina tuomistasuurista muutoksista.Moni edustaja on kuitenkinsyksyn mittaan ollutrautatieasioissa aktiivinen.Kolme sosialidemokraattiaon esittänyt kirjallisen kysymyksen,aikooko hallitusryhtyä “pikaisiin toimenpiteisiin”henkilöliikenteenaloittamiseksi Rauman–Kokemäenrataosalla. Heidänmukaansa “on täysi syyepäillä laskelmia, jossa henkilöliikenteenaloittaminenon torjuttu.”Liikenne- ja viestintäministeriön(LVM) vastauksenmukaan liikenteen aloittaminenedellyttäisi, että valtioalkaisi ostaa rataosalleVR Osakeyhtiöltä henkilöjunia.”Nykyisessä rahoitustilanteessauuden junayhteydenostaminen olisi mahdollistaainoastaan lakkauttamallajoku nykyisen ostoliikenteenpiirissä oleva junayhteys”,ministeriö lausuu.• Hallitusohjelmassa on sovittu,että Suomi avaa rautateilläkilpailun vasta, kunEU siihen pakottaa, kirjoittaaLänsiväylä-lehti. KunYTV kilpailutti bussiliikenteen,kustannukset putosivat30 prosenttia, ja tallellaon yhä noin viidenneksenhintaetu, sanoo johtajaHannu Penttilä. Tukholmassakuusi vuotta sittentehty lähijunaliikenteen kilpailuttaminenjohti kustannustenalenemiseen noin30 prosentilla. Suomeenodotetaan samanlaisia vaikutuksia.• 20.10. Keijo Himanenvalittaa Helsingin Sanomissa,että valtio ei herutariittävästi tukea VROsakeyhtiölle oikoradanliikenteeseen.• YTV ja VR Osakeyhtiö saavuttavatlähijunaliikennettäkoskevissa neuvotteluissaanyksimielisyyden kaikiltamuilta paitsi yhdeltäosin: “YTV:n neuvottelijatovat edellyttäneet, ettämahdollisessa kilpailutilanteessakummallakaan osapuolellaei ole vaatimuksialyhentyneiden sopimuskausienjohdosta toistaosapuolta kohtaan, vaanYöjunista käynnistyy kapina KainuussaRuotsissa kunnostetaan ja vuokrataan vanhaa kalustoa myös uusille operaattoreille. Norrlandståginjuna Pohjois-Ruotsissa. Håkan Hjort / ConnexMarraskuu 2005• Pohjoispohjalaisen Osakunnanopiskelijat jalkautuvatKajaaniin kokoamaannimiä yöjunien puolesta. Sisämaanja Itä-Lapin yöjunienlakkauttamista vastustavaanliikkeeseen on liittynytrunsaat parikymmentäyhteisöä, mm. Pohjois-Karjalanyrittäjät ry, Maan Ystävätry, Joensuun tutkijanaisetry sekä poliittisia nuorisojärjestöjäja eläkeläisjärjestöjä.Osakunnan mukaanyöjunien halutaan kulkevantulevaisuudessakin. “Kainuusta,Pohjois-Karjalastaja Pohjois-Savosta katsoenHelsinki on kaukana. Yöjunaon monille ainoa tapa matkustaaedullisesti ja aikaasäästäen pitkiä matkoja.”Adressissa, jonka allekirjoittaarunsaat 16 000 henkilöä,vaaditaan “tasa-arvoistaaluekehitystä ja kansalaistenmielipiteen kuulemista”.VR Osakeyhtiö on tilannut59 miljoonalla eurolla 20uutta makuuvaunua Helsinginja Rovaniemen väliseenliikenteeseen. Sisä-Suomenyöjunaliikenteen yhtiö olisihalunnut lakkauttaa jo tammikuussariittämättöminäpitämiensä ostoliikenteentukien vuoksi

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!