09.07.2015 Views

Lataa PDF - Raideryhmä

Lataa PDF - Raideryhmä

Lataa PDF - Raideryhmä

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

EI Kemijärven junayhteyksienkatkaiseminen ei ollut järkevää.Kimmo Kiljunen (sd.)EI Omistajaohjaus olisi viime vuosinavoinut olla tehokkaampaa.Mari Kiviniemi (kesk.)EIMartti Korhonen (vas.)KYLLÄ Kemijärven yövuorojenosalta pyrittiin kuuntelemaanherkällä korvalla alueen mielipidettä.Liikenteen toimivuus ontärkeä esim. pohjoisen matkailunosalta.Markku Koski (kesk.)EI Esimerkiksi suuressa aikataulu-uudistuksessapoliittisia päättäjiäja maakuntia kuultiin vastakun linjaratkaisut oli jo betonoitu(mm. Pendolino-pysähdystenkarsinnat).Johannes Koskinen (sd.)EIMarjaana Koskinen (sd.)EI Omistusohjaus ei toimi.Tarvitaanmuutoksia niin VR:n osaltakuin muidenkin valtionyhtiöidensuhteenRisto Kuisma (sd.)En osaa sanoa.Miapetra Kumpula-Natri (sd.)EI VR on ennenkaikkea laitos,jonka pitää palvella koko maata.Mikko Kuoppa (vas.)EIPekka Kuosmanen (kok.)Valtio (LVM) lopetti ostopalvelutRovaniemi–Kemijärvi-radalla.Eduskunnan on varattava riittävämääräraha kannattamattomanliikenteen ostoon.Lauri Kähkönen (sd.)KYLLÄ Matkustajanäkökulmaatulisi vahvistaa päätöksenteossa.Eräs keino voisi olla rautatiematkustajienedunvalvontajärjestö.Kari Kärkkäinen (kd.)EI Olennaista on omistajaohjauksensisältö ja linja. Kyllä huomioontäytyy ottaa aluepoliittisetkinnäkökohdat.Seppo Kääriäinen (kesk.)KYLLÄ Oman käsitykseni mukaannykyinen ohjaus on toimiva.Esa Lahtela (sd.)EIJere Lahti (kok.)EIRaideliikenne on luettava peruspalveluksi.Valtiolle omistajanakuuluu vastuu. Päätöksiä ei voitehdä pelkästään liiketaloudellisinperustein.Reijo Laitinen (sd.)EI Raideliikenteen tulee olla osajulkista palvelua. Kemijärven yöliikenneei ehkä ole aina taloudellisestikannattavaa, mutta seon hyvin tärkeä niille, jotka sitätarvitsevat. Mielestäni on tärkeää,että demokratiassa poliittisellapäätöksellä ohjataan valintoja.Junalippujen hintoja tulisikinmielestäni laskea poliittisellapäätöksellä lisäämällä raideliikenteentukemista.Annika Lapintie (vas.)KYLLÄ Osakeyhtiö on osakeyhtiöja omistajaelimen tulee (vaikkakinvaltion) toimia normaalin yhtiönpelisääntöjen mukaan. TokiVR:llä on ns yhteiskunnallinenpalvelutehtävä, mutta valtion onosoitettava sen suorittamiseentarvittavat määrärahat.(ostopalvelut)Markku Laukkanen (kesk.)EI Onko Kemijärven suoran yöjunavuoronlakkauttaminen omistajaohjausta?Mielestäni se onpalvelutason huonontamista.Jouko Laxell (kok.)EI Raideliikenteen kehittäminenei tunnu olevan kokaisvaltaisen166tarkastelun kohteena. SamanaikaisestiKTM kehittää mm. Itä-Lapin matkailua, jonka ehdotonmenestymisen yhteydet on hyvätlogistiset yhteydet. Ei voi ollajärkevää, että VR supistaa noiltaalueilta vuoroja. VR:n tulostavoitteestatuettu osa tulisi ohjata juuritämän tyyppisiin hankkeisiin eikätulouttaa valtion kassaan.Suvi Lindén (kok.)KYLLÄMaija-Liisa Lindqvist (kesk.)KYLLÄ VR:n omistajapohjaus onollut riittävää. Omistajaohjauksenlisäksi julkinen valta vaikuttaa VR:n asioihin joukkoliikenteen tuellaja myös ratojen rahoituksellaLeena Luhtanen (sd.)EIEero Lämsä (kesk.)EIMarjo Matikainen-KallströmMarjo (kok.)EI Tai sitten omistajaohjaus ontoiminut väärin. Junat ovat peruspalvelu.Junalla pitäisi ollahauska matkustaa.Rosa Meriläinen (vihr.)EI Näyttää siltä, että valtion liikelaitoksetja yritykset elävät aivanomaa elämäänsä. Tai sittense poliittinen ohjaus on sitä, ettäpuhutaan julkisuudessa toistaja hiljaisesti hyväksytään esimerkiksiVR:n toiminta. En tiedä, tuleekoVR sanoista Varmasti Rullalle.Se on tullut mieleen, kun ontaistellut Kemijärven yhteyksienpuolesta.Markus Mustajärvi (vas.)KYLLÄ Kyllä se on ollut riittäväja hyvä. Lisäksi VR on niitä harvojayhtiöitä, joka myös huomioiomistajaohjauksen. Yhtiönä VRtoimii osakeyhtiölain mukaan jase ohjaa omalta osaltaan liiketoimintoja.Pekka Nousiainen (kesk.)

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!