09.07.2015 Views

Lataa PDF - Raideryhmä

Lataa PDF - Raideryhmä

Lataa PDF - Raideryhmä

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

alan koulutusta pohtinuttyöryhmä. Valtionlaitoksenaikana palkattujen kuljettajieneläkeikä on 55 vuotta.Tulevien EU-sääntöjenodotetaan helpottavan veturinkuljettajienliikkuvuuttajäsenvaltioiden ja rautatieyritystenvälillä.Tammikuu 2007• VR-Yhtymän yksinoikeuskäyttää Suomen rataverkkoakaupallisessa tavaraliikenteessäpäättyy 1.1. Vuodenvaihduttua ei kuitenkaanaloita yksikään uusioperaattori. Eestiläisen Spacecominaikeet ovat tyssänneetsiihen, että idän yhdysliikenneon EU-alueenkilpailun avaamisesta huolimattajätetty VR Osakeyhtiönyksinoikeudeksi.• Syksyllä yöjunansa menettänytKajaani on astunutPendolino-aikaan, STT uutisoi.Tietotoimiston mukaanPendolino vie matkustajannopeimmillaan KainuustaHelsingin keskustaan allekuudessa tunnissa.Uutisoimatta jää, ettäyöjunan korvannut Pendolinolähtee Kajaanista aamullaklo 4.00 ja että matkustajatjoutuvat nopeudestahyötyäkseenvaihtamaan junaa Kuopiossaaamuvarhain.• Ruotsi avaa vuoden 2007alussa yöjunaliikenteen kokonaankilpailulle. Valtion jayksityinen yhtiö aikovatmolemmat ajaa pohjoisenyöjunia mutta osaksi erireittiä. Yksityinen vuokraalepo- ja makuuvaunut valtionkalustoyhtiöltä. Valtionrautatieyhtiön (SJ) kehityspäällikönmukaan kilpailunostaa laatua ja on hyväksimatkustajille.• VR Osakeyhtiö aikooesittää valtiolle oikoradanjunavuorojen lisäämistä,kertoo Ylen Aikainen.Radion mukaan VROsakeyhtiö esittänee, ettävaltio maksaa liikenteestätukea.• VR Osakeyhtiö nostaa oikoradankautta ajamiensatavarajunien määrän kahdestakuuteen.• ”Liikenneyhtiö VR” aloittaatoimitusjohtaja Henri Kuitusenmukaan tänä vuonnakaksi suurta ratahanketta –Lahden ja Venäjän sekä Seinäjoenja Oulun välisen radankunnostuksen, uutisoiSTT Reutersia siteeraten.VR Osakeyhtiö ei aloitayhtään hanketta. Ne aloittaaRHK, joka on rataverkostavastaava valtion viranomainen.Se on toiminutvuodesta 1995.Osa mediasta elää vielä Valtionrautateiden aikaa?• ”Valtionrautateiden uusikiskobussimalli on osoittautunuthyväksi junaksiSuomen talven olosuhteissa”,kirjoittaa sanomalehtiKarjalainen. Lehden mukaan”Tsekissä valmistettujunatyyppi on tuonut Valtionrautateillelievitystä pikajunaPendolinon lukuisiinharmeihin” ja ”sillä turvataanpalvelujen säilyminenhiljaisilla rataosuuksilla”.Lehden mukaan ”kiskobusseja”on myös runsaasti,kuusitoista kappaletta.Kirjoittajaa voi moittiasiitä, että hän ei tiedä Valtionrautateidenlakanneenolemasta jo vuonna 1995.Kirjoittajaa ei voi moittiasiitä, että hän ei tiedä VROsakeyhtiön lanseeranneenuudet Dm12-vaununsakiskobusseiksi, vaikka netodellisuudessa ovat moottorivaunuja.Nämä järeätvaunut eivät edes soveltuisitakavuosien kiskobussiradoille,joilla porhallettiin kevyelläkalustolla. Oikeitakiskobusseja eli ”lättähattuja”oli aikoinaan yli 400 veto-ja liitevaunua.Valtionrautatiet oli alkuunsa,jo 1800-luvulta keskusvirasto,vuodesta 1990liikelaitos. Rataverkon rakentamisestasekä rautateihinliittyvien rakennelmienja rakennuksien samoinkuin liikkuvan kaluston ylläpidostavirastossa vastasirautatiehallitus. Vuodesta1421990 alkaen Valtionrautatiettoimi valtion uusimuotoisenaliikelaitoksena yhtiöittämiseensä1995 asti.Rataverkon hallinnasta,ylläpidosta ja kehittämisestävastaa Valtionrautateidenviraisomaistoimintojenjatkajana Ratahallintokeskus(RHK).Uusi EU-säädösten vaatimarautatievirasto on rataverkonhaltijasta ja rautatieliikenteenharjoittajista riippumatonja itsenäinen turvallisuusviranomainen.VR Osakeyhtiö vastaa Valtionrautateitätoimenkuvaltaanvain osaksi. Se on yksiRHK:n omistaman rataverkonkäyttäjistä.

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!