Ammattikorkeakoulut kansalaistoiminnassa - Humanistinen ...

122Johtopäätöksiä ja haasteitaTeemme artikkelissamme aiemmin tarkastellun pohjalta seuraavia johtopäätöksiä.Ensinnäkin näyttää siltä, että järjestötyön ammattimaistuminen siltä osin kuin sillä viitataanerottautumiseen vapaaehtoistoiminnasta on selvä. Järjestötyö määrittyy selvästi ammattimaisintermein. Järjestötyö määrittyy säännöllisen ajankäytön, työn paikan, resurssien, edellytettäväntietotaidon, työn tehokkuuden ja laadun, vastuun ja toimivallan suhteen. Nämäovat vapaaehtoistoiminnassa useimmiten määrittymättömiä. Järjestötyö on eriytynyt vapaaehtoistoiminnastamyös siten, ettei avoinna olevissa työtehtävissä edellytetä kokemusta vapaaehtoistoiminnasta.Toiseksi edellisessä luvussa varsin kirjavaksi näyttäytyneet rekrytointikriteerit osoittavat,että koulutuksen, työkokemuksen ja muiden ominaisuuksien vaatimuksissa on selkeää ja ilmeisentarkoituksellista väljyyttä. Koulutusedellytys ilmaistaan yleensä lähinnä koulutusasteella.Koulutusalaa määritellään väljästi viitaten soveltuvaan koulutusalaan tai jättäen tällaisetmääreet kokonaan pois. Yleisenä johtopäätelmänä tämän pohjalta voidaan pitää sitä,että ajatus järjestötyön kaksoispoolisuudesta – sen jakaantumisesta substantiaaliseen ja generalistiseenosaamiseen – pitää paikkansa ja että generalistisuus näyttäisi hakuilmoituksissakorostuvan yli substantiaalisen osaamisen. Hakuilmoitukset jättävät siis huomattavassamäärin tilaa järjestötyön generalistisille osaajille ja ”hyville tyypeille”.Poikkeuksen muodostavat sosiaali- ja terveysalan järjestöt, joissa koulutusalaan viittaavatkvalifikaatiot ovat varsin yleisiä. Näyttäisi siltä, että niiden osalta spesialistinen professionalismion huomattavasti muita järjestösektoreita pidemmälle menevää. Osaltaan tämä juontuusiitä, että sosiaali- ja terveysjärjestöjen toiminnassa julkisrahoitteinen palvelutuotanto on korostunut.Voidaan jopa väittää, että merkittävä osa sosiaali- ja terveysjärjestöjen toiminnastaon niin lähellä julkista sektoria, että niiden toimintaa voidaan luonnehtia julkisen sektorinpalvelutuotannon jatkeeksi. Samalla työvoiman kvalifikaatioihin tulee julkiselle sektorilleominaisia professionalistisia pätevyyskriteereitä.Varsin suuressa osassa hakuilmoituksia ei siis edellytetä koulutuskvalifikaatiota ja ilmoituksissa,joissa sitä edellytetään, ovat vaaditut kriteerit pääsääntöisesti varsin löyhiä ja koskevatennen kaikkea koulutustasoa, ei varsinaisesti koulutusalaa. Tämä voi mielestämmejohtua useammasta syystä. Järjestötyönantajilla ei yksinkertaisesti ole syytä tai tarvetta muotoillakoulutusvaatimusta tarkemmin esimerkiksi työtehtävien tosiasiallisen laaja-alaisuudenvuoksi. Toiseksi, järjestötyönantajilta saattaa puuttua syystä tai toisesta (kokemus- tai tietoperäisestä)tietoa nykyisen koulutusjärjestelmämme nimenomaan järjestötyöhön kohdistuvastakoulutuksesta. Järjestötyö ei jäsenny työnantajillekaan spesialistisin ja vakiintuneidenkvalifikaatioiden määrein vaan kvalifikaatiot punnitaan rekrytointi kerrallaan.Kolmanneksi, mielestämme on mahdollista, että järjestötyönantajat korostavat työkokemuksenkautta muodostunutta kokemustietoa, hiljaista tietoa, jota työnhakija on voinut kartuttaamitä moninaisimmissa työtehtävissä ja oman elämänkokemuksensa kautta. Onko tällainenkokemustieto tässä suhteessa järjestötyön eräs differentia specifica, sen erityispiirre? Hakevatkotyöntekijöitä rekrytoivat järjestöt sopivaan koulutukseen yhdistettyä työ- ja elämänkokemusta,josta koulutusorganisaatiot eivät voikaan vastata?Ammattikorkeakoulut kansalaistoiminnassa