Ammattikorkeakoulut kansalaistoiminnassa - Humanistinen ...

154yhteiskunnallisin toimin tukea. Huomiota on kiinnitetty toisaalta kansalaisten aktiivisenosallistumisen kanavien luomiseen erilaisten politiikkaohjelmien, lakien ja kuulemisjärjestelmientukemana, toisaalta aktiivisen kansalaisuuden valmiuksien kehittämiseen kasvatuksenkeinoin.Vallitsevaksi näkemykseksi näyttää vahvistuneen, että toiminnallisen kansalaisuuden edellyttämiävalmiuksia ja asenteita ei tuoteta lakiteksteillä, julistuksilla eikä poliittisilla keskusteluilla,vaan vaikuttaminen on mitä suurimmassa määrin oppimisen ja siten myöskasvatuksen ja koulutuksen kysymys (Nivala 2006, 84). Koulut ja oppilaitokset on useinnostettu tässä suhteessa tarkastelun keskiöön, onhan esimerkiksi peruskoulujen julkilausutuksitehtäväksi asetettu oppilaan kehittymisen tukeminen omatoimiseksi, aloitteelliseksi,päämäärätietoiseksi, yhteistyökykyiseksi ja osallistuvaksi kansalaiseksi, jolla on realistinenkuva omista vaikutusmahdollisuuksistaan (Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet2004). Kansalaiseksi oppiminen tapahtuu kuitenkin yhä voimakkaammin ei-muodollisissaoppimisympäristöissä. Koulua merkittävämmäksi oppimisen ympäristöksi on usein nostettuvertaisryhmät, nuorisokulttuurit ja nuorten vapaaehtoisen toiminnan tilat. Tällaisia tilojaovat esimerkiksi nuorisotilat, leirit, harrastukset, järjestötoiminta ja niin sanottu neljäs tila,jolla viitataan nuorten toimintaympäristöjä tarkasteltaessa sellaisiin nuorten omiin yhdessäolontapoihin ja areenoihin, joilla aikuisina ohjaajina ja kasvattajina ei ole pääsyä (”hengailukulttuuri”).Kansalaistoiminnan kentän kehittämisessä on monia haasteita. Ensinnäkin haasteena on ollutkansalaiskasvatuksen ja osallistumisen periaatteiden vieminen käytäntöön. Tietojen opetuksessaei ole mitään vikaa. Ongelma on, että suomalaiset nuoret eivät ole motivoituneita osallistumaanja vaikuttamaan. Yhtenä tästä kertovana indikaattorina on pidetty sitä, että puolue-ja järjestöosallistuminen on heikentynyt Suomessa 1980-luvun lopulta alkaen. Nuortenkansalaistoiminta ei näytä kovin hyvin kohtaavan perinteistä kuntademokratiaa sen enempääkuin perinteisiä järjestötoimintaan osallistumisen muotoja. Järjestöjen suurena haasteenaonkin kehittää sellaisia uudenlaisia toimintamuotoja ja -ryhmiä, joilla on tarttumapintaa2000-luvun nuorten elämään. Toiseksi nuorten koulun ulkopuolista elämää tai yhteisönäkökulmaaei kuitenkaan ole toistaiseksi riittävästi hyödynnetty nuorten aktiivisen kansalaisuudenedistämisessä.Kolmanneksi monet nuorten parissa tehdyt tutkimukset (esim. Perho 2000) kertovat myös,että kaikki vapaa-ajan tai kansalaistoiminnan ympäristöt eivät välttämättä ole kaikille nuorillesamalla tavalla avoimia; osallistumista niihin säätelee monenlainen epävirallinen javälillä hankalasti osoitettavissa oleva kontrolli. Osallistumisen kontrollointi voi näkyä vapaa-ajankentillä esimerkiksi nuorisotalojen ja yhdistysten sisäpiirin syntynä, jolloin mukaanpääsemisen epävirallisia kriteereitä määrittelevät tietyt dominoivat tahot tai yksilöt.Järjestöt ja vaikuttamiskanavat saatetaan kokea myös vaikeasti tavoitettaviksi ja lähestyttäviksi.Myös monien nuorten virallisten osallistumiskanavien (nuorisovaltuustot, oppilaskunnat)heikkoutena on niiden elitistisyys, toisin sanoen ne edellyttävät tietoja ja taitoja,jotta pääsisi mukaan osallistumaan. Yhteiskunnan monikulttuuristuessa ja -kansallistuessakansalaisyhteiskuntaan ja siinä toimimiseen kiinnittyvät kysymyksenasettelut, samoin kuinepäviralliset jäsenyyskriteerit, muuttuvat yhä aiempaa monisyisemmiksi. Etninen tai kulttuurinentausta nousee yhdeksi keskeiseksi sosiaalista erottelua perustelevaksi kategoriaksi(Harinen 2005, 7-8).Ammattikorkeakoulut kansalaistoiminnassa