Ammattikorkeakoulut kansalaistoiminnassa - Humanistinen ...

64Valtionhallinnossa on viime vuosina monin keinoin pyritty kehittämään hallinnon ja kansalaistenvuorovaikutusta. Kehitystä onkin tapahtunut, joskin ehkä turhan pienin askelin. Uusiavuorovaikutuskeinoja on otettu varovaisesti käyttöön ja esimerkiksi kansalaisjärjestöstrategiatpuuttuvat edelleen monesta ministeriöstä.On myös kiinnostavaa huomata, että vaikka Suomi mielellään näkee itsensä erilaisten tietoyhteiskuntavertailujenkärkimaiden joukossa, uutta teknologiaa on vain välttävästi hyödynnettyvahvistamaan kansalaisten osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksia. Alkuvuodesta2008 julkaistussa YK-selvityksessä Suomi sijoittui vasta sijalle 45 vertailtaessa miten hallintoeri maissa on hyödyntänyt uutta teknologiaa osallistumismahdollisuuksien vahvistamisessa(UN E-Government Survey 2008). Myös tässä asiakkuus- ja palvelunäkökulma ovatnousseet osallistumisen ja vaikuttamisen näkökulmien edelle.Tietopohjan vahvistaminen edellyttää yhteistyötäKansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunta KANE:ssa julkisen vallan, kansalaisjärjestöjenja elinkeinoelämän edustajien ohella on mukana kaksi tutkimuksen edustajaa, joistatoinen Jyväskylän yliopistosta ja toinen Humanistisen ammattikorkeakoulun rehtori. MyösKANE:n tutkimusjaostossa mukana on sekä yliopistotutkimuksen, ammattikorkeakoulujen,hallinnon että järjestöjen tutkimustoiminnan asiantuntemusta. Näin on osaltaan haluttuvahvistaa keskusteluyhteyttä kansalaisyhteiskuntaa koskevaa tietopohjaa tuottavien tahojenvälillä. Tutkimusjaoston keskeisiä tehtäviä on kartoittaa tietopohjassa olevia puutteita sekäomilla toimillaan tukea olemassa olevan tiedon hyödyntämistä.Yleisestä arvostuksesta ja yhteiskunnassa laajasti koetusta huolesta huolimatta ei Suomessademokratiatutkimukseen juuri ole resursseja. Kuitenkin demokratiaa kehitettäessä olisitietysti tärkeää tietää, mitä oikein ollaan kehittämässä. Mutu-tuntuma järjestöosallistumisenmuutoksesta tai uudenlaisesta suorasta osallistumisesta on heikko pohja systemaattiselle kehittämistyölle.Hyvä askel olisi vähintäänkin huolehtia, että jo olemassaoleva tutkimustietotavoittaisi tarvitsijansa ja tulisi hyödynnetyksi. Niin yliopistojen, ammattikorkeakoulujenkuin järjestöjenkin piirissä tehdään kiinnostavaa järjestöjen toimintaa ja sen muutosta valottavaatutkimusta. Olisikin tärkeää saada tämä tutkimus ”yhteiseksi omaisuudeksi”, huolehtiasiitä, että tieto niin akateemisesta kuin soveltavastakin tutkimuksesta leviää ja näiden eritutkimustahojen välillä on keskusteluyhteys.Tutkimustiedon tarpeen ohella Kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunnan ensimmäisenvuoden keskeisiin keskusteluteemoihin on kuulunut kysymys järjestöjen asiantuntijoidenja johdon koulutuksesta ja valmennuksesta. Kansalaisjärjestöjen toimintaympäristönmuutokset ovat johtaneet yhä suurempiin osaamispaineisiin. Samalla kun pohditaan, millätavoin vapaaehtoistyötä ja ruohonjuuritason kansalaisaktiivisuutta voitaisiin järjestöjenpiirissä vaalia, joudutaan niissä samaan aikaan myös satsaamaan yhä enemmän ammattimaisuuteenja ammattilaisuuteen. Järjestöissä tarvitaan verotukseen, tukiin ja avustuksiin,kirjanpitoon ja tilintarkastukseen, yhdistyslainsäädäntöön, johtamiseen ja esimiestyöhön,viestintään ja markkinointiin jne. liittyvää asiantuntemusta. Erityisesti nousee esille toisaaltajärjestöjohdon koulutuksen tarve, toisaalta vapaaehtoistyötä tukevan koulutuksen tarve.Kysyntää on sekä lyhyt- että pidempikestoiselle, akateemiselle ja käytännönläheisemmällekoulutukselle. Toisille akateeminen jatkokoulutus on luonteva seuraava askel, toisille parivuotinentyön ohessa suoritettava ammattikorkeakoulututkinto, kolmannelle onnistuu irrottautuminenkorkeintaan muutamalle lähiopetusjaksolle.Ammattikorkeakoulut kansalaistoiminnassa