Ammattikorkeakoulut kansalaistoiminnassa - Humanistinen ...

59Kannettaessa huolta nuorten hiipuvasta osallistumisinnosta on hyvä tiedostaa, että kyse eiole vain juuri aikuisiän saavuttaneista nuorista. Hiipuminen on alkanut jo aikaisemmin. Itseasiassa jo nykyiset nelikymppiset ovat jo selvästi passiivisempia kuin vanhempansa, mikämerkinnee, etteivät he myöskään vanhempina tai opettajina välttämättä kovin aktiivisestikannusta lapsia ja nuoria osallistuvaan kansalaisuuteen. Jos yhteiskunnallinen osallistuminenja politiikka loistavat poissaolollaan kotikasvatuksessa ja kouluopetuksessa, ei ole ihme,jos osallistuvan kansalaisen identiteetti jää rakentumatta.Äänestäjinä suomalaiset erottuvat passiivisuudellaan olennaisesti muista Pohjoismaista(Borg 2005, 55). Ja vaikka Suomi usein ajatellaan järjestöjen luvatuksi maaksi, eivät suomalaisetitse asiassa ole pohjoismaalaisittain kovin aktiivisia järjestöosallistujia – pikemminkineurooppalaista keskitasoa. Yleisestä eurooppalaisesta tasosta Suomi erottuu oikeastaan vainammatillisen järjestäytymisen ja seurakuntatoiminnan yleisyytenä (Borg 2005, 40-43).Järjestöosallistumisen muutoksesta tiedetään vähemmän kuin äänestämisessä tapahtuneestamuutoksesta. Syynä tähän lienee muun muassa se, että järjestöosallistumisesta on vaikeampimuodostaa systemaattinen kokonaiskuva kuin äänestyskäyttäytymisestä. On vielä kohtuullisenhelppoa selvittää, onko henkilöllä ylipäätään järjestöjäsenyyksiä tai onko hän jonkinajanjakson kuluessa osallistunut jonkin järjestön toimintaan. Järjestöjäsenyyksien määräntai jäsensuhteen selvittäminen on jo suurempi haaste – kuinka moni meistä osaa suoraan vastata,kuinka moneen järjestöön kuuluu?Jäsenyyden mahdollinen laadullinen muutos on vielä vaikeammin seurattavissa. Kokonaiskuvaosallistumisen muutoksesta jääkin pitkälti ilmapiirin haistelun ja mutu-tuntumanvaraan. Samat pohdinnat ja kysymykset kuitenkin toistuvat järjestöstä toiseen. Jos äänestämisessähiipuminen on Suomessa ollut eurooppalaisittain nopeaa, on järjestötoiminnanpuolella muutos mahdollisesti ollut keskimääräistä hitaampaa. Osalla kansalaisjärjestöistämenee edelleen melko hyvin. Mutta vaikka erityisesti liikunta- ja kulttuurijärjestöissä onpaljon todella aktiivisia järjestöjä, tuskaillaan monissa järjestöissä nuorten mukaan saanninvaikeutta ja jäsenkunnan passivoitumista. Erityisesti erilaiset vaikuttamaan pyrkivät, yhteiskunnallistatehtävää varten perustetut järjestöt näyttävät kantavan huolta tulevaisuudestaan.Tämä on huolestuttava kehityskulku, sillä eri kansalaisryhmien ääni on perinteisesti välittynytpäätöksentekoon ja valmisteluun pitkälti juuri järjestöjen kautta.Vaikuttaa siltä, että myös jäsenyys on muuttumassa yhä enemmän asiakkuudeksi. Jäsen etsiijäsenyydestään elämyksiä, palveluja ja kaveruutta, ei niinkään kanavia vaikuttamiseen jaosallistumiseen. Jäsenyyden intensiteetti näyttää myös olevan keventymässä – jäsen käyttääaikaisempaa vähemmän aikaa järjestötyöhön, vaikka edelleen toimisi järjestössä aktiivisesti.Järjestön välttämättömiin vastuutehtäviin – vaikkapa taloudenhoitajaksi – on aikaisempaavaikeampaa löytää uusia vastuunkantajia.Usein esitetään, ettei osallistuminen ja tarve vaikuttaa ole katoamassa mihinkään – se onvain muuttamassa muotoaan (ks. esim. Stranius 2008). Esimerkiksi uusi tieto- ja viestintäteknologiaonkin avannut mahdollisuuksia uudenlaiseen verkostoituvaan ja verkossa tapahtuvaankansalaisaktiivisuuteen. Aika näyttää missä määrin kansalaiset löytävät verkonosallistumisareenakseen. On kuitenkin jossain määrin epätodennäköistä, että nämä uudetosallistumismuodot poistaisivat huolen demokratian tulevaisuudesta. Voi olla, etteivät äänestämisestäja järjestövaikuttamisesta etääntyvät kansalaiset etsi osallistumiskanavia myöskäänverkosta.Luku 1 Kansalaistoiminnan vahvistamisen perusteet