Ammattikorkeakoulut kansalaistoiminnassa - Humanistinen ...

176arvaamatta löytyivät tämän jokivarren opistoa varten varat, sadattuhannet markat, ja opistonrakennukset nousevat ystäväin innostuksen ja rakkauden voimasta kuin ihmeen kauttakauniille paikalle Raudasmäelle Nivalan ja Ylivieskan rajamaille.” Kalajokilaakson kristillinenkansanopisto aloitti toimintansa 1.12.1920. Opiston ensimmäiseksi johtajaksi valittiinKarvian kirkkoherrana palvellut Juho Kytömäki ja johtajattareksi hänen puolisonsa Iida Kytömäki.(Malmivaara 1970, 31-32.) Kytömäet jäivät vielä eläkeläisinä asumaan Raudaskylälleja heidän asunnokseen rakentama talo kuuluu Raudaskylän kristilliseen opistoon ja onnimeltään Kytömäki. Opiston kirjastorakennuksessa oleva kokoushuone on nimeltään Iidankammari.III Elämää herännäiskansanopistossaHerännäiskansanopistojen synty kansalaistoimintahankkeina näkyi myös niiden toiminnanvarhaisissa vaiheissa. Opistoista ei muodostunut raamattukouluja ja saarnaajakouluja kuteneräiden muiden herätysliikkeiden ja vapaiden kristillisten kirkkokuntien opistoista muuallaEuroopassa ja myöhemmin Suomessakin. Käytännön taitojen oppimista pidettiin tärkeimpänäopistovuoden antina. Opistot sijaitsivat yleensä maaseudulla ja opiskelijat olivat enimmäkseenmaanviljelijäkodeista. Voisi ajatella, että heränneiden maanviljelijäkotien nuoretjuurtuisivat herätysliikkeeseen ja oppisivat välttämättömät kansalaistaidot kotiympäristössä.Tämä olikin opistojen vastustajien ajatus. Opistojen perustajat sen sijaan toivoivat nuortensaavan laajempaa yleissivistystä ja oppivan tuntemaan herätysliikettä pintaa syvemmältä.Käytännön taitojen oppimisen ohella herännäisopistojen tehtäväksi tuli herännäisliikkeenuusien vastuunkantajien kasvattaminen. Väitöskirjassaan ”Herännäiskasvatus kansanopistoissavuosina 1950-1984” teologian tohtori Ilkka Raninen kuvaa opistojen varhaisen vaiheentehtäväksi juuri herännäiskasvatuksen, johon oppilaiden vähäinen vapaa-aika suurimmaksiosaksi käytettiin.1950-1960-luvuilla yleissivistävä koulutus kansanopistoissa väheni ja kehitys kulki kohtiopistojen toteuttamaa ammattikoulutusta. Raudaskylän kansanopistossa oli vuodesta 1947toiminut kansankorkeakoulu, jonka yhtenä suuntautumisvaihtoehtona oli ollut seurakunnallinenlinja, jolla pyrittiin kouluttamaan lähinnä virastoapulaisia seurakuntiin. Malmivaaraotaksuu, että jo kansankorkeakoulun perustamisvaiheessa olisi ollut ajatuksia päätoimistentyöntekijöiden kouluttamisesta hengelliseen työhön, kuten nuorisotyöhön. Jo 1920-luvullaoli tiettävästi tunnusteltu Järvenpäähän sijoitetun Luther-opiston saamista Raudaskylään.Vuonna 1966 tekivät Herättäjä-Yhdistyksen päätoimikunta ja opisto yhdessä Laajennetullepiispainkokoukselle anomuksen saada kouluttaa seurakunnan nuorisonohjaajia. Koulutus alkoijo saman vuoden syksynä, aluksi yksivuotisena, mutta laajeni pian kaksivuotiseksi. Koulutusjatkui vuoteen 1998, jolloin aloitti viimeinen opistoasteen nuorisotyönohjaajakurssi.Kirkon nuorisotyönohjaajien ammattikunta on suomalaisen kansankirkollisuuden erikoisuus.Vastaavanlaista ammattiryhmää ei tunneta muissa kristillisissä kirkoissa. Useimmissakirkoissa nuorisotyötä tehdään vapaaehtoistyönä. Erityisesti anglosaksisissa maissa kristillisestänuorisotyöstä huolehtivat pääosin järjestöt, kuten NMKY (YMCA). Suomessa kirkonnuorisotyönohjaajia alettiin kouluttaa 1900-luvun alkupuolella ja koulutus lisääntyi erityisestitoisen maailmansodan jälkeen. Sotien jälkeen kasvoi suuri ikäluokka, jonka tarpeisiinkirkonkin oli vastattava eikä pelkkä vapaaehtoistyö riittänyt. Kirkon nuorisotyönohjaajistakasvoi vähitellen korkeasti koulutettu, erityisosaamista omaava ammattikunta. Teologiantohtori Pekka Launonen on analysoinut tämän ammattikunnan syntyä ja kehitystä väitöskir-Ammattikorkeakoulut kansalaistoiminnassa