12.05.2015 Views

arkeologia-suomessa-2009-2010

arkeologia-suomessa-2009-2010

arkeologia-suomessa-2009-2010

SHOW MORE
SHOW LESS

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

Ivalon kaakkoispuoliselta metsätalousalueelta tunnettiin ennen

inventointia 15 esihistoriallista muinaisjäännöstä, neljä

irtolöytökohdetta ja yksi valtakunnallisesti merkittävä rakennettu

kulttuuriympäristö. Vuoden 2010 inventoinnissa dokumentoitiin

yhteensä 230 kohdetta, joista on 64 muinaisjäännöstä tai

irtolöytökohdetta, 34 toisen maailmansodan aikaista kohdetta,

kuusi kolttasaamelaisten väliaikaisasutukseen ja 15 poronhoitoon

liittyvää kohdetta, 37 savottahistoriallista kohdetta ja

67 uuden ajan kulttuuriperintökohdetta. Edellä mainittuihin

kohderyhmiin, paitsi muinaisjäännöskohteisiin, sisältyy 18

rakennusperintökohdetta, jotka raportissa käsitellään pääryhmänsä

alla. Valtakunnallisesti merkittävä rakennettu

kulttuuriympäristö sisältyy kolttasaamelaiskohteisiin. Lisäksi

kaksi muinaisjäännösrekisteriin merkittyä kohdetta todettiin

inventoinnissa luonnonmuodostelmiksi, ja yksi muinaisjäännöskohde

tarkastettiin alueen ulkopuolelta yhteistyössä Museoviraston

kanssa. Inventoinnissa löytyi myös neljä jokihelmisimpukan

(Margaritifera margaritifera) eli raakun pyyntipaikkaa.

Näiden kohteiden paikkatietoja ei ole sisällytetty raporttiin,

sillä raakku on vaarantunut ja rauhoitettu laji.

Uusia muinaisjäännöksiä löytyi inventoinnissa 45, joista 41

on esihistoriallista ja neljä ajoittamatonta muinaisjäännöstä.

Esihistoriallisen ajan muinaisjäännöskohteista 26 on asuinpaikkoja,

yhdeksän pyyntikuoppakohdetta ja kuusi löytö paikkaa.

Kolmea tulisijaa ja yhtä purnua ei voitu ajoittaa tarkemmin.

Alueen 35 sotahistoriallista kohdetta liittyvät toiseen maailmansotaan.

Ne ovat pääasiassa saksalaisten laajoja asemapaikkoja

tai tukikohtia, jotka sisältävät usein kymmeniä erilaisia

alakohteita. Poronhoitoon liittyvään 15 kohteeseen sisältyy

erotuspaikkoja ja johdin- ja väliaitoja sekä poromiesten

kämppiä. Savottahistorialliset kohteet ovat pääasiassa laajoja

toisen maailmansodan jälkeen rakennettuja savottakämppäalueita.

Uuden ajan kulttuuriperintökohteissa suurimman

ryhmän muodostavat rakennelmien jäännökset, pilkka- ja

merkkipuut, ladot, suovat ja sillat.

Löydöt: KM 38543–38571, 38675

Kenttätyöaika: 27.5.–20.9.2010

Tutkimuskustannukset: Metsähallitus Metsätalous

Tutkimusraportti: Eija Ojanlatva 14.4.2011

Metsähallituksen arkistossa, kopio Museoviraston arkistossa.

INARI JA SODANKYLÄ,

HAMMASTUNTURIN ERÄMAA-ALUE

Kulttuuriperintökohteiden inventointi

Metsähallitus, Lapin luontopalvelut

Inventoijat: Pirjo Rautiainen ja Sami Viljanmaa

Hammastunturin erämaa-alueen hoito- ja käyttösuunnitelmaan

päivitetään, joten alueen kulttuuriperintöinventointi tuli ajankohtaiseksi.

Sen tarkoituksena oli kartoittaa ja dokumentoida

esihistorialliset ja historiallisen ajan muinaisjäännökset,

löytöpaikat ja rakenteet. Koska alue on laajuudeltaan noin

150 000 hehtaaria, valittiin inventointiin vain pieni osa,

pääasiallisesti ne alueet, joille retkeily on keskittynyt.

Inventoinnissa löydettiin tai tarkastettiin 10 kivi- tai varhaismetallikautista

asuinpaikkaa, neljä löytöpaikkaa, kolme

muinaisjäännösryhmää, 17 pyyntikuoppakohdetta, kaksi

asuinkenttää sekä lukuisia kulttuuriperintökohteita.

Löydöt: KM 38650–38657

Kenttätyöaika: kesä-syyskuu 2010, yhteensä 3 viikkoa

Tutkimuskustannukset: Metsähallitus

Tutkimusraportti: Pirjo Rautiainen ja Sami Viljanmaa

8.4.2013 Metsähallituksen arkistossa, kopio Museoviraston

arkistossa.

ISOKYRÖ JOKIVARSI

Osayleiskaava-alueen inventointi

Keski-Pohjanmaan ArkeologiaPalvelu

Inventoija: Jaana Itäpalo

Isonkyrön kunnassa on käynnissä jokivarren alueella osayleiskaavan

suunnittelutyö. Tähän liittyen suoritettiin arkeologinen

inventointi osana kaavaprosessin ympäristöselvityksiä.

Isonkyrön jokivarsi on hyvin tunnettu rautakauden kohteistaan.

Kohdealueella sijaitsee valtakunnallisesti merkittävä Levänluhdan

suokalmisto. Historiallisista kohteista merkittävimmät

ovat Vanha kirkko ja Napuen taistelukenttä.

Inventoinnissa tarkastettiin lähes kaikki tunnetut muinaisjäännöskohteet

ja pyrittiin määrittelemään muinaisjäännösalueiden

rajat mahdollisuuksien mukaan. Maastossa uusia

muinaisjäännöksiä etsittiin topografian perusteella ja vanhojen

karttatietojen pohjalta. Tasaiset peltoalueet inventoitiin niiltä

osin kuin niiltä historiallisten karttojen perusteella saattoi löytyä

merkkejä muinaisjäännöksistä. Alueen itäosassa käytiin läpi

tarkemmin useita kallioalueita.

Inventoinnissa löytyi seitsemän uutta muinaisjäännöskohdetta,

jotka ovat kaikki peräisin historialliselta ajalta. Niistä neljässä

on myllynpaikkoja tai niihin liittyviä rakenteita, muut kohteet

ovat kellareita, joista vanhin voi olla peräisin 1700-luvulta.

Kartoitettua Hypäjänkoskea voi pitää myllytoimintaa hyvin

edustavana kohteena, jossa on säilynyt rakenteita 1700-luvulta

1900-luvulle saakka. 1700-luvun puolivälin jälkeen autioituneita

kylän paikkoja tarkastettiin kaksi ja torpan paikkoja yksi.

Nämä kohteet sijaitsevat nykyisillä pelloilla. Merkkejä kiinteistä

rakenteista kohteiden tarkastuksessa ei löytynyt. Yksi tavoite oli

pyrkiä selvittämään Napuen taistelukentän sijaintia tarkemmin.

Tarkastushetkellä pellot olivat kohteessa puinnin jäljiltä tai

viljelemättöminä, joten pintahavainnointi ei tällä kertaa ollut

mahdollista. Alueen tunnetut rautakautiset kalmistot ovat ehkä

tuhoutuneet kokonaan. Voi kuitenkin olla, että osia niistä on

yhä jäljellä maassa.

Löydöt: –

Kenttätyöaika: 21.–23.6.2010

Tutkimuskustannukset: Isonkyrön kunta

Tutkimusraportti: Jaana Itäpalo 2.11.2010 Museoviraston

arkistossa.

JOENSUU MULTIMÄKI

Osayleiskaava-alueen inventointi

Mikroliitti Oy

Inventoija: Timo Sepänmaa

Inventoinnissa etsittiin ennestään tuntemattomia kiinteitä

muinaisjäännöksiä Pielisjoen eteläpuolella sijaitsevalta Multimäen

yleiskaava-alueelta. Inventoinnissa löytyi kaksi kivikautista

asuinpaikkaa, jotka on muinaisjäännösrekisterissä yhdistetty

yhdeksi Multimäki-nimiseksi asuinpaikka-alueeksi.

Löydöt: KM 38523–38524

Kenttätyöaika: 22.10.2010

Tutkimuskustannukset: Joensuun kaupunki

Tutkimusraportti: Timo Jussila 10.11.2010 Museoviraston

arkistossa.

171

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!