arkeologia-suomessa-2009-2010
arkeologia-suomessa-2009-2010
arkeologia-suomessa-2009-2010
You also want an ePaper? Increase the reach of your titles
YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.
Toimintaan liittyy myös kohteiden saavutettavuuden parantaminen<br />
ja toive, että paikalliset ryhmät levittäisivät<br />
tietoa valitsemastaan kohteesta. Skotlannissa työ oli<br />
käynnistynyt jo 1990-luvulla. Toimintaa rahoitetaan nyttemmin<br />
viisivuosikausittain. Nykyinen kausi päättyy<br />
2015 ja sen jälkeen selviää, jatkuuko työ uudella viisivuotiskaudella.<br />
Skotlannista omaksuttiin Pirkanmaan<br />
maakuntamuseon käsitteistöön myös termi community<br />
archaeology eli yhteisö<strong>arkeologia</strong>.<br />
Yhteisö<strong>arkeologia</strong>a<br />
Jo hyvissä ajoin, 2000-luvun alussa Pirkanmaan maakuntamuseo<br />
oli jakanut tekemänsä kulttuuriympäristösuojelutyön<br />
ns. kovempaan eli viranomaissuojeluun ja<br />
pehmeämpään, omaehtoisen suojelun edistämiseen.<br />
Näistä viimeiseksi mainittua maakuntamuseo on pitänyt<br />
tärkeämpänä ja vaikutuksiltaan kestävämpänä. Omaehtoisen<br />
suojelun edistämiseen kuuluu tiedonjakaminen,<br />
auttaminen, vuoropuhelu ja osallistaminen – ja siihen<br />
on varattava aikaa. Ajan varaaminen tarkoittaa mm.<br />
sitä, että vapaaehtoisia ja heidän motiiveitaan on kuunneltava<br />
ja heidän kanssaan on keskusteltava ja viihdyttävä,<br />
yleensä virka-ajan ulkopuolella.<br />
Tiedekeskeisesti ajattelevan arkeologin saattaa olla<br />
aluksi vaikea sulattaa sitä, että maallikko ei edes suhtaudu<br />
<strong>arkeologia</strong>an tieteenä kovin vakavasti. Toisaalta museolle<br />
täytyisi riittää se, että kukin arvottaa näitä kohteita<br />
omalla tavallaan, omasta kokemusmaailmastaan käsin.<br />
Jos maallikoita halutaan sitouttaa arkeologisen<br />
kulttuuriperinnön vaalimiseen, heille täytyy antaa mahdollisuus<br />
sijoittaa tuo osa-alue arkeensa heille tarpeellisella<br />
tavalla ja lisäksi vielä kertoa siitä omalla tavallaan.<br />
Edellisestä huolimatta museon täytyy tarjota yleisölle<br />
objektiivista ja tieteellistä tietoa maallikoiden hoitamasta<br />
arkeologisesta kohteesta.<br />
Jos yhteisö<strong>arkeologia</strong> käsitetään paikallisen arkeologisen<br />
kulttuuriperinnön vaalimiseksi, sillä on melko vähän<br />
perinteitä Suomessa. Toki maassa on ollut pitkään arkeologiharrastajayhdistyksiä,<br />
jotka ovat mukana tutkimuksissa<br />
ja esim. tekevät retkiä. Paikallisesta näkökulmasta<br />
katsoen kovin laajamittaisesta toiminnasta ei ole kuitenkaan<br />
ollut kyse. Parikymmentä vuotta jatkunut muinaisjäännösten<br />
viranomaislähtöinen hoitotyö on popularisoinut<br />
kohteita ja tehnyt niitä helpommin saavutettaviksi.<br />
Internetissä on yhä enemmän tietoa arkeologisista kohteista.<br />
Myös harvakseltaan järjestettävät yleisökaivaukset<br />
ovat voineet tuoda <strong>arkeologia</strong>a lähemmäksi kansalaisen<br />
arkea. Monet valistuneet maanomistajat, erityisesti<br />
maanviljelijät ovat hoitaneet maillaan olevia kohteita,<br />
etenkin, jos työstä on saanut jonkinlaisen korvauksen.<br />
Silti liian monen kansalaisen ensikontakti arkeologisen<br />
kohteen kanssa tapahtuu yhä, kun törmätään byrokratiaan<br />
jonkin maankäyttösuunnitelman yhteydessä. Esimerkiksi<br />
historiallisen ajan muinaisjäännökset lienevät<br />
tällä hetkellä nopeimmin kasvava muinaisjäännösryhmä,<br />
eikä niistä pääsääntöisesti lähetetä rauhoitusilmoituksia.<br />
Suurella osalla kansaa on muinaisjäännöksistä lisäksi<br />
yhä ns. museomielikuva. Se on mielikuva siitä, että ne<br />
ovat eksoottisia ja ”Museoviraston suojelemia” eli<br />
museoituja. Monien ihmisten on tällöin vaikea ottaa<br />
omakseen arkeologisten kohteiden vaalimista. Adoptoi<br />
monumentin kaltaisten hankkeiden tarkoituksena<br />
on kuitenkin rikkoa mielikuvia arvoluokiltaan eri<br />
kategorioihin arvotettujen kohteiden välisistä eroista<br />
(esim. valtakunnallisesti, alueellisesti ja paikallisesti<br />
arvokkaat kohteet). Tärkeää on myös madaltaa rajaaitoja<br />
asiantuntijoiden ja paikallisen väestön välillä<br />
suhteessa arkeologiseen kulttuuriperintöön.<br />
Eteneminen<br />
Vuonna <strong>2009</strong> allekirjoitettiin ensimmäiset adoptointisopimukset.<br />
Sopimuksissa adoptoijat sitoutuivat muinaisjäännösten<br />
konkreettiseen hoitotyöhön ja vaalimiseen.<br />
Käytännössä se tarkoitti mm. muinaisjäännösten ympäristöjen<br />
siivoamista, vesakon poistamista ja niittämistä<br />
tehtyjen hoitosuunnitelmien mukaisesti. Hoitosuunnitelmien<br />
laatimisesta vastasi Pirkanmaan maakuntamuseo.<br />
Museovirasto tarkasti suunnitelmat. Kesti kuitenkin aikansa<br />
ennen kuin adoptoinnin toimintamalli saatiin valmiiksi.<br />
Toiminnan käynnistämistä edelsi perusteellinen valmistelutyö,<br />
koska vastaavasta ei ole aikaisempaa kokemusta.<br />
Piti tarkoin selvittää mm. adoptoinnin oikeudelliset näkökulmat.<br />
Muinaismuistolaki antaa Museovirastolle tai sen<br />
hyväksymälle toiselle osapuolelle oikeuden hoitaa muinaisjäännöksiä.<br />
Käytännössä Museoviraston näkemys on<br />
ollut, että se luovuttaa hoito-oikeuden maakuntamuseolle,<br />
joka sitten sopimuksin luovuttaa hoito-oikeutta kolmannelle<br />
osapuolelle – jääden kuitenkin vastaamaan<br />
hoidon seurauksista. Maakuntamuseo on hakenut virallisen<br />
hoitoluvan Museovirastolta. Toiminta on siis ollut<br />
kaikin puolin luvanvaraista ja edellyttänyt eri osapuolien<br />
välisiä kirjallisia sopimuksia, joissa oikeudet, vastuut<br />
ja velvollisuudet määritellään. Adoptointiprosessissa<br />
tehdään aina kaksi sopimusta: maakuntamuseon ja maanomistajan<br />
välinen sopimus sekä maakuntamuseon ja<br />
adoptoijan välinen sopimus. Näiden sopimusmallien hiomiseen<br />
ovat osallistuneet ansiokkaasti sekä Tampereen<br />
kaupungin että Museoviraston lakimiehet.<br />
20
Change language